Slonecznik "Laikku"

Kuva on otettu koe ratsastuksesta

Nimi: Slonecznik
K-Nimi: Laikku, Läiskä, Täplä
Syntynyt: 30.3.2006
Väri: Ruunikonkirjava
Säkä: 163cm Kirjava
Skp:Ruuna
Sukuposti

Laikku tuli meille vuoden 2013 alussa. (ollen yhteisomistuksessa meidän sekä erään toisen perheen kanssa.) Tammikuun lopussa tai Helmikuun alussa. Joka tapauksessa sää oli kamala, lunta satoi suurina hiutaleina sekä tuuli oli hirmuinen. Kenttä oli huonossa kunnossa, mutta säätä uhaten lähdin pian ratsastamaan. Menin kentällä, eikä se ratsastukselta näyttänyt. Laikku räpelsi mitä ihmeellisimpiä askellajeja, meno oli vauhdikasta eikä hidastamisesta ollut tietoakaan. 

Alettiin ottamaan Mimmiltä tunteja, alkuun ei minun ja laikun yhteistyö sujunut millään. Laikku oli melko haasteellinen hoitaa siinä mielessä, että se sai helposti vetopaniikkeja. Muuten kaikki sujui melko hyvin, paitsi jalkojen nosto sekä kengittäminen olivatkin aivan kamalia asioita. 

Seuraava kammotus oli juoksutus, lähes poikkeuksetta lähti poika viemään, tai oli laiska, mutta juoksutusraipan nähdessään sekosi täysin. Nykyään Laikku menee liinan päässsä jo melko kauniisti, vaikka toki välillä on hieman energiaa. Maastoilusta ei jäänyt Laikulle hyvää kuvaa, ensimmäisillä maasto kerroilla tuli meitä vastaan mopoletka, jotka eivät hidastaneet vaikka pyysin. Tosiaan menin itse Jaakolla edeltä hyvän matkan päässä ja pyysin mopoilioita hidastamaan, mutta eipä vaikutusta ollut. Laikku päätti ottaa hatkat, kamalat ötökät varmasti söisivät pienen pullean hepan. Ratsastaja tippui siinä samassa, saaden henkisiä sekä fyysisiä vammoja. Aikaa meni ennenkuin poika pystyi vähääkään rentoutumaan maastossa. Eikä silloin Laikulla ratsastanut taida vieläkään rentoutua hevosen selässä.

Vuonna 2014 alussa ostimme Laikun kokonaan omaksi. Samoihin aikoihin toinen hevosemme lopetettiin, joten pystyin keskittymään Laikkuun lähes 100%. Tehtiin, kokeiltiin, onnistuttiin, epäonnistuttiin, iloittiin, itkettiin, luotettiin. Vuosi meni nopeasti, haaveena PowerCup, haave kaatui esteisiin. 90cm rata oli meille liiaksi, kummankaan rohkeus ei riittänyt siihen korkeuteen (toki oma epävarmuus valoi poikaan epävarmuutta).  Tästä pääset postaukseen, joka hieman tiivistää meidän yhteisiä hetkiä.

Vuosi 2015 meni nopeasti, kokien paljon ylä- ja alamäkiä. Kesä oli ihana, oppien paljon lisää, nauttien, nauraen sekä haaveillen.

Alku aina hankalaa, eikö? Nykyään meillä rullaa arki melko mukavasti ja Laikku on kehittynyt paljon. Mitään osaava, lihasköyhä räpeltäjä, esteillä huonon itsetunnon omaava pullero, menee nykyään HeA:n asioita, hypäten mielllään hieman isompiakin esteitä. Paljon ollaan tähän asti jouduttu tekemään, eikä varmasti oltaisi tässä pisteessä ilman Mimmin apua.

Saan olla hirmuisen ylpeä rakkaasta ruunastani ♥ Kiitos kaikille, jotka ovat harrastustani tukeneet ja tehnyyt mahdolliseksi omistaa Laikun, sekä suuret kiitokset Mimmille, kärsivvällisyydestä meitä opettaessa.

Kesä 2016 oli parhaimmista ajoista mitä olen Laikun kanssa kokenut. Ensinnäkin laidun oli ihan mielettömän ihana, palvelu oli tosi hyvää ja aina pystyi jättämään Laikun hyvillä mielin laitumelle. Vaikka kenttää alettiin käyttää vasta melko loppu vaiheessa, ei se haitannut mitään. Käytiin maastossa paljon, mentiin vähän koulua laitsalla, hypättiin lähes joka vko Antin valmennuksissa. Hypittiin myös pihassa ja tiellä tehden pitkiä ratoja. Oli ihan mielettömän ihana kesä, opin paljon enemmän Laikusta sekä esteistä. Hyppääminen tuntui mielettömän kivalta, vaikka esteet olivatkin hieman isompia. Itseluottamusta esteillä tuli molemmille paljon. Loppu kesästä saatiinkin palautetta siitä, että ollaan tehty jotain oikein. Sillä nyt Laikku hyppäsi paljon rohkeammin ja paikoista, joista se ei ekalla tunnilla (kesän ekalla tunnilla) olisi hypännyt, vaan tehnyt stopin. Laikku kieltää melko helposti, jos vähänkin teen tyhmyyksiä. Kisoissa käytiin melko paljon ja niissä oli aina kivaa. Suuri haaveeni toteutui, eli pääsin Salon Hirse show:n hyppäämään. Kesästä voisin kertoa vaikka mitä, mutta siitä on oma postauksensa.

Nyt on taas helpompi jatkaa arkea pojan kanssa, sillä kesä sai meidät luottamaan vielä paremmin toisiimme. Nykyään Laikku uskaltaa hypätä ojien yli ilman ongelmia, sillä laitsalla sitä piti harjoittaa. (Laitumella oli pieni oja, minkä yli piti hyppiä mikäli halusi toiselle puolelle.) Se oli kyllä tosi hyvä, sillä ennen pienikin oja tuotti suuria ongelmia.