maanantai 23. marraskuuta 2015

#123 Seurakoulukisat HeB K.N Special

Lähdettiin tallille noin 8:45 ja Haettiin poika heti tarhasta. Otettiin loimet pois ja laitettiin viimeiset ja avautuneet letit sykeröiksi. Itse toin tavaroita käytävälle ja Jemina harjasi Laikkua samalla. Jemina alkoi roudaamaan tavaroita autoon ja itse Laitoin Laikkua kuntoon. Pian saatiin kuljetussuojat jalkoihin ja lähdettiin koppia päin. Ensimmäisillä kerroilla Läiskä ei mennyt koppiin, mutta kolmannella jo poika käveli nätisti. Lähdettiin kohti  Paimiota, aivan vieraaseen paikkaan.

Matka sujui hyvin ja poika oli kopissa kiltisti. Perillä käytiin maksamassa lähtö maksu ja lähdin verkkaamaan jo ennen luokkani alkua. Alkuun kävelin pitkällä ohjalla pari kierrosta, jonka jälkeen lähdin ravailemaan ajatuksella "eteen ja alas". Aikaa minulla oli paljon joten ehdin venyttämään ja verkkailemaan pojan kunnolla. Kävlin pitkät välikäynnit, jonka jälkeen poika olikin hirmu hyvän tuntuinen. Ravi oli juuri sellaista kuin halusin, ilmavaa ja takajalat polki syvälle vatsan alle. Ravailin sekä tein siirtymisiä ja vaikeita kohtia radalta. Olin hyvissä ajoin valmis ja jouduin melko kauan odottelemaan.



Maneesissa sai suorittavan ratsukon lisäksi olla kaksi ratsua, hieman ahtaaksi tila kävikin kun toinen laukkasi sekä teki erillaisia liikkeitä. Itse kävelin ja yllätyin kuinka laiskalta poika nyt tuntui. Otin ravin ja Laikku oli silti tasainen paksu ruunan rupsukka. Otin laukan ja laukka oli hyvä, tähän olin hyvin tyytyväinen. Laukan jälkeen alkoi potkua tulla poikaankin, joten ravailin hetken kunnes aloin kävelemään.

Pian pääsinkin jo radalle. Ravailin kenttää ympäri näyttäen maneesin pojalle. Läiskä ei ollut oiken mistään moksiskaan, hieman havut pelottivat, mutta tuomaripäätyä ei poika edes vilkaissut. Aloitin radan ja yritin olla mahdollisimman rentona. Laikku tuntui muuttuneen pieneksi ötökäksi, joka tallusteli hitaasti tervassa. Radalla tuli tehtyä tyhmiä mokia, mutta itse jopa ehdin nauttimaan radalla ollessani. Rata oli pian loppu ja fiilis oli ihan hyvä. Pyrin ratsastamaan siististi sekä keskittyä nauttimaan ratsastuksesta ja lopettaa jännitys. Radan jälkeen verkkasin pojan jonka jälkeen odoteltiin luokan loppua ja tuloksia. Sain prosenteiksi 62% ja sijoitukseni oli sija 8.  Ei huono, sillä olen kisannut koulua viimeksi maaliskuussa. Kisat olivat mukavat ja oli hauska paperista nähdä hieman omaa kehitystä. Pakattiin poika autoon ja lähdettiin kotio. Loppuun vielä iso kiitos kisa-avustajille!


tiistai 17. marraskuuta 2015

#122 Aina ei mene täydellisesti

Perjantaina (13.11.) mentiin Jeminan sekä Selinan kanssa tallille ja tarkoitus oli hypätä rataa. Selina käveli Laikun kanssa alkuun pitkällä ohjalla, samalla minä ja Jemina tehtiin  sekä suunniteltiin rataa. Rataan tuli yhden askeleen sarja, muuri sekä kolmen askeleen linja. Kun rata oli melkein valmis, hyppäsin selkään ja aloin lämmittelemään. Läiskä oli hirmu innoissaan, huomatessaan että tänään päästään hyppäämään. Kun olin tarpeeksi lämmitellyt, aloin tulemaan keskiympyrällä n. 60cm pystyä. Laikku ei meinannut millään kuunnella pidätyksiä, eikä paljon mitään muutakaan. Tulin pystyä molempiin suuntiin, jonka jälkeen aloin tulemaan sarjaa. Laukan vaihdot tuli tosi hyvin, ilman mitään ongelmia.

Sarjalle tuli hirmu reipas laukka, eikä askel meinannut sopi ja itse heitin ohjan pois, enkä ratsastanut loppuun asti. Pidennettiin väliä, ja alkoi paranemaan hypyt. Kun sarja oli fiksattu edes hieman paremmaksi alettiin tulemaan linjaa. Linjaan tuli ihan hyvä laukka ja väli oli hyvä. 

Kävelin ja ravailin välissä, samalla mietittiin millainen rata tehtäisiin. Ensin oikealta sarja, vasemmalle muurille josta linja. Sarja meni hyvin ja käännös onnistu kivasti, muurille tulikin ongelma. Poika ei olisi millään halunut hypätä tätä ja onneksi saatiinkin siihen veto apua. Johteeksi puomi oikealle puolelle ja Fantin perässä hyppy olikin hyvä eikä ongelmaa ollut. Tultiin muuria pariin kertaan, niin ettei ongelmaa enään ollut. 

Linjaa nostettiin 110 ja tulin sen ensin yksittäisenä. Uusi yritys koko radalle, joka menikin tosi hyvin. Linjalle tuli pudotus, mutta kun tulin linjan uudelleen oli hypyt hyvät eikä ongelmaa ollut. Laikku oli koko ajan menossa, tällä kertaa hyvänä pakettina. Tempo oli rytmikäs ja vauhti sopiva. Tulin radan väärinpäin,  linjalle tuli hyvät hypyt, vaikka oma asento olikin mielenkiintoinen. Muurille kielto uusi yritys, josta sarjalle. Lopuksi muurille ja sarjallekkin tuli kivat hypyt. 

Ravailin hetken ja päästin Jeminan selkään. Fiilis oli tosi kiva, taas tuli tehtyä ennätys kun päästiin 110 jopa ilman jännittämistä! Esteistä jäi hyvä fiilis, vaikka kaikki hypyt ei ihan nappiin menneetkään.

Nanakin pääsi mukaan

Linkki

#121 Kuolaimettomat

Blogi on nyt ollut pienellä tauolla, sillä koneeni on ollut veljelläni lainassa, enkä ole jaksanut kirjoitella kuvattomia postauksia.

Maanantaina 9.11 Testailtiin kuolaimettomia, mitkä ollaan joskus ostettu Jaakolle. Laitoin näihin hieman pidemmät ohjat ja selässä huomasinkin, että ohjat olivat pitkät sekä paksut. Alkuun käveltiin ja hieman tunnusteltiin miltäs nämä suitset nyt tuntuu. Tein alkuun tosi paljon väistöjä molempiin suuntiin, jotka sujuivat tosi mukavasti. Tein käynti työskentelyä melkoisen kauan, totutellen ihmeellisiin ohjiin, jotka tuntuivat että nyrkki ei mene kiinni, kun paksuutta oli sen verran. Joka tapauksessa aloin ravailemaan ja ravissa tein voltteja, siirtymisiä sekä väistöjä.




Kun Läiskä oli kiva ravissa, nostin laukan ja aloin tekemään heti alkuun vaihtoja. Vaihdot eivät sujuneet ollenkaan, ei mitenkään päin eikä mihinkään suuntaan. Poika jopa hieman hermostui ja teki pari säälittävää pukkia. Kun vaihdot menivät edes jotenkin, niin aloin ravailemaan sekä kävelemään. Tein kavaletti tehtävän, niin että puomeja oli neljä ja ne olivat neliössä. Sokeripalat kulmiin ja näin tuli helposti tosi hauska kavaletti tehätävä.

Aloinkin tulemaan tätä alkuun ravissa ja tehtävä oli hirmu hauska, koska pystyi keksimään monta erillaista rataa. Laikku oli korvat hörössä tekemässä tehtävää. Tehtiin erillaisia kiemuroita sekä kaamuroita, isoilla ja pienillä teillä. Laikku oli yllättävän mukava ratsastaa ja nostin laukan.

Tein tehtävää laukassa, samalla tavalla kuin ravissa, suuntaa vaihdellen sekä kaarteiden tiukkuutta vaihdellen. Väli oli ehkä jopa hieman pitkä, joten Läiskä joutui venyttämään askeltaan. Tehtävää oli vielä hauskempaa tehdä laukassa, enkä olisi malttanut lopettaa, mutta poika alkoi loppua kohden väsymään, joten alotin loppu verkan.

Loppuverkassa tein laukan vaihtoja, ja ne onnistuivat paljon paremmin alkuun nähden. Käytin kerran raippaa vaihdossa siitä poika suuttui ja "hirmu" pukin. Laikun pukit ovat onneksi tosi helppoja, paitsi jos Laikku suuttuu kunnolla, niin kyllä sieltä pukkeja löytyy.



Ravissa tein siirtymisiä pyrkien siihen, että poika pysyy matalana eikä nouse pysähdyksissä tai käyntiin siirtymisissä. Kun tämä sujui hyvin, otin reipasta ravia ,jonka jälkeen aloin kävelemään hyvät loppu käynnit. Poika oli hieman hikinen suoriyuksen jälkeen,

Linkki

maanantai 2. marraskuuta 2015

#120 Humputtelua

Tallille päästyäni, laitoin Laikun kiinni käytävälle ja lähdin hakemaan tavaroita. Päätin mennä ilman satulaa vähän rennommin. Kun tulin takaisin Läiskän luo, oli hän toisella puolella käytävää irti ja Sandra kertoi, että Laikku oli vapauttanut itsensä. Yleensä siinä menee kauemmin, ennen kuin poika irroittaa itsensä. Pian sainkin Laikun valmiiksi ja lähdettiin ulos. Ulkona hyppäsin selkään ja lähdin kävelemään tielle alkukäyntejä. Käveltiin reilut alkukäynnit ja suunnattiin maneesiin, sillä oli jo pimeää. Maneesissa tein kahdeksikon tapaista harjoitusta, tehden pysähdyksiä, peruutuksia sekä väistöjä. 

Kun Laikku oli kuulolla otin ravin ja tein samoja juttuja ravissa. Ravi oli alkuun hieman tahmeaa, mutta vetryi pian melko kivaksi. Ravissa väistöt olivat eteenpäin pyrkivät sekä sivulle liike oli suurempaa kuin yleensä.


 Ravailin jonkin aikaa ja ajattelin nostaa laukan. En vielä nostanutkaan, vaan otin ohjat pois ja laitoin ne kaulalle, kaulanaruksi. Kaulanarun kanssa ensin kävelin ja tein pysähdyksiä, vaikka tätä ei olla aikoihin tehty oli poika heti menossa mukana ja pysähtyi sekä kääntyi istunnan avulla. Jäin päätyyn ympyrälle ja hetken käveltyäni otin ravin ja tein ravi-käynti siirtymisiä. Laikku oli tosi mukava ratsastaa, vaikka alkuun mietin mitenköhän Läiskä tästä tuumaa. Kun olin mielestäni ravaillut tarpeeksi nostin laukan ja jatkoin siirtymisten tekemistä. Menin toki molempii suuntiin, vaikka videossa ei taida olla kuin yhteen suuntaan ratsastusta. Pyysin iskää tekemään pienen esteen meille (n.60cm) ja kokeiltiin tulla sitä. Ensin poika meni ohi, mutta seuraava kerta jo onnistuikin. Tulin estettä pari kertaa, esteen jälkeen ravailin ja otin käynnin. Oli tosi kiva fiilis ratsastaa kaulanarulla. Lopuksi annoin Laikun rallitella maneesissa vapaasti ja Läiskä ottikin ilon irti ja vauhtia riitti. Hetki ravailtiin yhdessä ja käveltiin loppu käynnit.

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat