torstai 15. syyskuuta 2016

#159 Yhteinen tarinamme - osa 1. Crazy Black

Yhtenä päivänä selailin hevosblogeja ja törmäsin erääseen blogiin. Siellä tuli vastaan kaunis lämppäri, joka sai minut muistamaan. Miten paljon joku voikaan vaikuttaa samalta kuin rakas ystävämme. Hevoset eivät ulkonäöltään olleet kovin samanlaisia, mutta jotakin siinä oli. Aivan kuin olisin nähnyt vanhan ystäväni uudestaan.

Vanhan rakkaan ystäväni, nimittäin ensimmäisen hevoseni, joka ehti kanssamme olemaan vajaat kaksi vuotta. Crazy Black, "Jaakko" oli amerikanravuri ja säkää huimat 176cm. Ilmeisesti kovin hyvin ei Jaakko ollut ravurina pärjännyt.

1999-2014 Sukuposti



Ensimmäisenä Jaakosta tulee mieleen sen energisyys, mutta samalla pystyin luottamaan ettei hallinta tulisi pettämään. Maastossakin saatoin antaa Jaakon laukata täysillä mihin vain, milloin vain. Jaaakko ei ikinä ryöstänyt, vaikka kuumeneva pakkaus olikin. Varsinkin kun Jaakko näki jonkun menevän kärryillä syttyi sen sisällä hurja ravuri, joka hinkui kilpailemaan nopeudesta ystävien kanssa, silloin sai tosissaan pidätellä Jaakkoa aloillaan.

Jaakko osasi myös mukautua ratsastajaan. Kokeneemmalta poika, pitäisikö sanoa ennemmin pappa, vaati enemmän, aloittelijoilta ei mitään, kulki kiltisti ympäri kenttää eikä vahingossakaan pudottanut pikkuisia.

Harmillisina puolina tuli sairaudet eteen. Pappa sairasti puhkuria, eikä sen vuoksi voinut olla tallissa. Jaakkoa oli pahoinpidelty, jotenka kaikki nikamat eivät olleet paikallaan. Jaloissa oli kaviorustonluutumat, eivätkä olleet mitenkään puhtaat. Muistaakseni saanut A2. Koska Pappa oli hirmu kipeä, oli se myös melko myrtsi ja loppua kohti, vain oma perheeni sai satuloida Jaakon. Joskus erittäin huonoina päivinä, ei pappa antanut kiinni ja pääsikin minua pariin otteeseen potkaisemaan. Tosin se ei sattunut, Pappa vain näytti miltä tuntuu.

ilme.. :D
Erillaiset hierojat, kiropraktikot ym. Kävivät Jaakkoa katsomassa ja tuomassa hetkellistä helpotusta. Mikään helppo hoidettava ei tämä papparainen ollut, vaan yritti parhaansa mukaan liiskata hierojat.
Kokeilimme erillaisia yrttejä ja tietenkin säännöllisesti kylmäsimme jalat.


Papan sydän oli kultaa. Vaikka  Pappa ei päästänyt varsinkaan minua helpolla, välillä kenkkuili maastossa ojaan peruuttaen ja pystyyn nousten. Pystyyn nousemiset olivat vaivaisia hyppyjä, jotenka niistä ei helpolla tippunut. Pappa toimi myös hyvänä hevosena maastossa, ei turhia pelännyt. Jaakon selkään pystyin laittamaan myös arat maastoilijat, vaikka silloin Pappaa hieman häiritsi se, että joutui jäämään Laikun taakse.

Mutta kerrotaanpa hieman meidän tarinaa aika järjestyksessä.

2012 Kesällä alkoi Siskoni innostumaan omasta hevosesta. Itse olin aikeissa lopettaa hevoshommat, sillä en edennyt mihinkään vaan junnasin paikoillani. Siskoni sai minut innostumaan ja erään toisen perheen. Niinpä katselimme hevosia ja päädyimme Jaakkoon, jonka mukana tulisi varusteet ja niitä olikin aikamoinen määrä. 



Itsekkin tietenkin innostuin, sillä Siskoni vakuutteli olevan aina apuna tallilla ja muutenkin vietin aikaa talleilla 3-4 kertaa viikossa. Eikä nytkään tarvitsisi enempää, sillä toinen perhe hoitaisi loput vuorot.

Niinpä koitti päivä kun hevostraileri seisoi pihallamme. Lähdimme aamulla kohti Lappeenrantaa ja siellä löysimme Kiwigon-tallin. Talli oli ratsastuskoulu, mutta siellä asusteli myös yksityisiä hevosia. Olenkin löytänyt joitain videoita Jaakosta tunti toiminnassa. Linkki Jälkeen päin löysin myös blogin, jossa kerrottiin Jaakosta rehellisesti.

Astelin talliin ja siellä seisoi suuri, musta hevonen. Aloin harjailemaa hevosta ja omistaja sanoi, että voin pitää sitä käytävällä vapaana. Itse epäröin, sillä olin hyvin arka uusien hevosten kanssa, siinä sitten harjailin tuota pystyharjaista suurta heppaa. En saanut/uskaltanut laittaa satulaa, joten äitini satuloi Jaakon.

Lähdimme kentälle ja siellä perheemme jutteli kovasti omistajan kanssa. Saimme Jaakosta kuvan, että se oli super terve, kunnon enkeli eikä koskaan ollut ollut mitään sairauksia. Itse en edes tainnut laukata koeratsastuksessa. Muutkin kokeilivat Jaakkoa, joten päätimme ottaa hepan mukaan.

Lastaus oli melko vaikeaa, sillä Jaakko oli kerran mennyt kopin pohjasta läpi. Emme tehneet ostotarkastusta ja vinkkinä kakille, että teettäkää aina ostotarkastus sanoivat muut mitä tahansa. Aina voi ilmentyä jotain yllättävää.

Pian olimmekin jo tallilla, jossa ylpeänä katselin uutta uljasta mustaa.

Pian alkoikin puhkurin oireet näkymään ja Jaakko oli mahdollisimman paljon ulkona. Ratsastin Jaakkoa ja rakastin sitä heppaa heti.

Parin kommelluksen kautta, pyysimme hierojan katsomaan Jaakkoa, joka antoikin aikamoisen tuomion. Suurin piirtein kaikki oli huonosti, eikä Pappalla saanut enään kuin kävellä. Satula meni myös vaihtoon, ai että sitä satula rumbaa! Jaakolle oli tosi vaikea löytää sopivaa satulaa ja monen kokeilun jälkeen päädyimme kiefferin koulusatulaan.

Puhkurikin paheni ja vaihdoimme tallia, päädyimme Hovitallille ja siellä Pappa pääsi kahden shetun kanssa laitumelle. Jaakko tuli laitumella aina vastaan ja oli muutenkin super ihana. Pian pääsimme jo hyppäämään ja ratsastelemaan kunnolla. Meistä kukaan ei osannut vaatia hevoselta mitään, mutta nautin siitä kun sain vetää täysillä Jaakon kanssa pitkin peltoja ja kentällä hypätä kovaa ja korkealta.



Pian tuli syksy ja oli aika ottaa hevoset talliin. Aika nopeasti huomattiin, ettei Jaakkoa voi pitää tallissa ja mietimme monia vaihtoehtoja, yhteänä mahdollisena vaihtoehtona lopettamista.

Kuitenkin päätimme yrittää ja yhdessä rakensimme pihaton. Työtä riitti, mutta lopulta se oli valmis ja Jaakko oli tyytyväinen. Jaakko sai loppu vuodesta kaverikseen Ruusukiven Saiman, josta kerron myöhemmin. (Yhteinen tarinamme -osa 2)

Jaakon kanssa kävimme kerran klinikalla, eikä se kummoiseksi tullut. Saimme tietää vanhoista vaivoista mm. Kavioruston luutumista. Myös eläinlääkärit tutkivat Jaakkoa, mitään uutta kertomatta. Jalat olivat huonot ja Papparainen melko kipeä kaikkialta. Puhkuri vaikutti suuresti, sekin kipeytti lihaksia. Myös pahoinpitelyn jäljet olivat pysyviä. Usein oltiinkin vain kävely jaksoilla, joista Jaakko ei pitänyt.

Pihatto auttoi melko paljon pojan olotilaan, vaikkakin kipeä pappa oli silti.
Aika kului ja päätimme ottaa toisen hevosen. Vuoden 2013 helmikuussa tuli Laikku meille, yhteiseksi hevoseksi.

Treenailin kolmea hevosta, Saimaan  ja Laikkuun panostaen. Papparaiselta ei paljoa pyydetty, mutta liikutettiin samalla tavalla kuin ennenkin. Jaakko rakasti juosta kovaa, sekä vetää pulkkaa perässään, tämän olin melkein unohtanut. Pulkkaratsastus oli yksi parhaista kokemuksisa ♥


Tässä vaiheessa aloin ymmärtämään peräänannosta yms. Jaakko meni hienosti kaikennäköisiä koulukiemuroita ja laukka oli hurjasti parantunut. Jaakko joka meille tullessaan oli kuin puupölkky, joka ei taipunut mihinkään, käännöksetkin mentiin ihan suorana, taipumisesta ei ollut tietoakaan. Ja niin vain ihmeitä tapahtuu, Papparainen taipui kivasti ja tosiaan laukka parani hirmuisesti. Laukka oli ihanan tasaista, toisin kuin ravi.

Talvinen maisema oli kauneinta. Olin maastossa yksin Jaakon kanssa, lumi hohti kauniin valkoisena peltojen päällä, kun kuu loi niihin valonsa. Metsässä oli rauhallista, aivan hiljaista. Tähdet näkyivät erittäin kirkkaina vasten tummaa taivasta. Aivan kuin taivas olisi ollut juuri meitä varten erityisen kauniina. Pakkanen leikitteli kasvoilla, huokaisin ja mietin kuinka paljon tätä rakastin. Näitä hetkiä, kahden rakkaan ystäväni kanssa. Ei tavinnut pelätä mitään, tiesin että Jaakko pitäisi minusta huolen. Hengitin syvään puhdasta, raikasta ilmaa, katsahdin vielä tähtiä ja painoin jalkani kiinni Jaakon kylkiin antaen pojan juosta niin kovaa kuin tahtoi.

Niin tuli aika sanoa hyvästi. Vuonna 2014 helmi/maaliskuussa oli aika päästää irti. Viimeisinä päivinä teimme kaikkea mistä Jaakko piti. Pappa sai paljon herkkuja sekä rapsutuksia.

Aivan liian pian koitti päivä milloin Jaakko lopetettiin. Ratsastin Jaakon paikkaan missä se oli määrä tehdä. Matkalla kuuntelin musiikkia, kunnes tuli "Hetki lyö" niminen kappale. Se sai kyyneleet silmiini ja päätin, että nyt en itke vaan nautin. Laitoin musiikin pois ja annoin pojan mennä sitä vauhtia mitä itse haluaa.

Jälkeen päin ajateltuna olen todella onnellinen että sain tehdä viimeisen matkan rauhassa Jaakon kanssa.



Pian olimme perillä, eikä kulunut kauan aikaa kun Jaakko oli poissa. Itkin paljon, vaikken sitä heti tajunnutkaan. Jaakko merkitsi minulle paljon. Aloin vihaamaan alku vuotta, se oli ja on vieläkin minulle raskasta aikaa. Ennen nautin talvesta hevosten kanssa, sitä en ole aikoihin kokenut. Ehkä tänä talvena asia korjaantuu.

Seuraavat viikot ja kuukaudet olivat tuskaisia. Itkin milloin mistäkin, mikä muistuutti minua Jaakosta. Olin aivan sekaisin ja välillä olin aivan varma että näin Jaakon seisovan esim. pihatossa syömässä, kunnes se vain hävisi eikä siellä ollut ketään.

Surusta meni kauan aikaa päästä yli. Ensimmäisinä päivinä itkin koko ajan, nykyäänkin tulee välillä kyynel silmään. Jaakko opetti minulle paljon ja muistot pysyvät sydämmessämme. ♡

Linkki videoon

Mitä piditte tällaisesta postauksesta? Jaksoitko lukea loppuun asti?

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Jaakko oli kaunis hurmuri :D

      Poista
  2. Mä mietinkin mistä Jaakko on niin tutun näköinen, mutta ahaa hän on asustellut Arilla! :) Saimasta kertovaa postausta en kyllä pysty ikinä lukemaan, niin ihana poni joka lähti liian aikasin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Arilla oltiin melko kauankin. :) Saima oli myös hyvin tärkeä poni, ja siksi haluan siitäkin kirjoittaa :) ♡

      Poista
  3. Voi miten kauniisti kerrottu. Säilytä muistot aina sydämessäsi

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus. Säilytä muistot aina sydämmessäsi. Blogissani on uusi postsus jos tahdot kurkata:)

    VastaaPoista
  5. Ihana blogi sulla, liityin lukemaan!

    Oma blogini: liinaus.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! :) Käyn katsomassa sun blogin :)

      Poista
  6. Mekin ostettiin kiwigon tallilta poni! Ja ihana teksti! :)

    VastaaPoista

#207 Moikka!

Huh! Syksy on jo kovaa vauhtia menossa ja me ollaan Laikun kanssa kotiuduttu takasin Etelä-Karjalaan. Ollaan tutustuttu yhteen uuteen heppa...

Suosituimmat