tiistai 27. syyskuuta 2016

#162 Loppu hyvin, kaikki hyvin.. Eikö?

Videoista kiitos © Kia, kuvat nappasin videoista. 
Tänään tosiaan pääsin itse hyppäämään, pariin viikkoon kun en ole päässyt/pystynyt. Laikku käveli melko kaua ennen kuin nousin selkään. Kävin nopeasti askellajit läpi, jonka jälkeen aloin tulemaan kavaletteja. Laikku ei ollut hirmu hyvin avuilla ja kavaletitkin meni melko huonosti. Mietin näissäkin liikaa paikkoja ja sähläiliän siellä selässä kaikkea turhaa.

Aloin kumminkin tulemaan pientä rataa, eikä mikään mennyt kovin kehuttavasti. Laikku kyllä hyppäsi ihan hyvin, mutta itselläni oli hieman hakemista mitä pitää tehdä. En ihan luottanut poikaan tarpeeksi ja siksi jäin liikaa miettimään paikkoja, otin hieman liiaksi kiinni enkä päässyt kaikkiin hyppyihin mukaan.

Nostettiin esteitä noin metriin, tulin ensin hieman huonossa, matalat empoisessa laukassa, mutta hypystä tuli ihan hyvä. Tulin pientä rataa, johon kuului myös melko vaikeita käännöksiä. Heti kun ohjat pysyivät käsissä, oli paljon helpoompi kääntyä, vaikka välillä otinkin liiaksi ohjasta kiinni. Laikku kyllä kertoo heti kun ohjassa roikkuu liiaksi, mikä on omasta mielestäni ihan hyvä asia.  Ohjat tosiaan välillä pääsivät hieman pitkiksi, mutta sain ne nopeasti korjattua.

Tulin okserin vaikeammasta suunnasta, toin pojan sivuun ja käänsin pois ennen estettä. Kyllä tiedän varsin hyvin ettei niin saisi tehdä, mutta se oli paniikki ratkaisu. Pyysin äitiä seisomaan tiettyyn kohtaan, jotta saan tuotua Laikun tarpeeksi kauas ja näin pääsin hyppäämään esteen kunnolla. Nyt tultiin kaarre huonossa laukassa, mutta esteelle saatiin hyvä hyppy, sillä ratsastin reippaasti eteen. 



Laikku oli kyllä ihan kiva, oma ratsastus oli tänään jotenkin hirmu huonoa. Otin tosiaan laukkaa helposti liiaksi pois ja tein typeriä ratkaisuja. Ensi kerralla pitää muistaa olla hiljaa ennen estettä, eikä tehdä mitään typerää. 

Nostettiin esteitä ja poika tuli tosi innoissaan esteelle, itsekkin olin paremmin mukana. Pysty oli noin 110cm ja okserille tuli kaareva tie, joka oli noin 105cm. Okserin tulin usein hieman vinoon, mutta se meni tosi kivasti. Lopuksi saatiin pari tosi kivaa hyppyä ja niihin olen ihan tyytyväinen. Heti kun oma fiilis oli että mennään esteen yli, tultiin tosi kivat hypyt. Korkeus hieman jännitti, mutta sen verran vähän, että luotin taas poikaan. Heti kun oma fiilis on, että "Jäiikks, tästä ei tuu mitään" ei hypystä tietenkään tullut hyvä. 



Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.. Ainakin melkein. Ihan hyvä fiilis kuitenkin jäi, sillä lopuksi saatiin ne kivat hypyt, eikä se korkeuskaan enää ollut ongelma. Ensi kerralla pitää keskittyä siihen omaan tekemiseen enemmän, ottaa rennommin ja pitää hauskaa. Tänään mentiin aluksi hieman väkipakolla ja fiiilis oli siksi vähän njääh. Loppuun molemmat innostui ♥

Linkki


tiistai 20. syyskuuta 2016

#161 Yhteinen tarinamme - osa 2 Ruusukiven Saima

Näin Saiman ensimmäisiä kertoja Teerisalon tallilla ( nykyinen SJ-talli). muistan kuinka aina halusin päästä tuon tuittupäisen, pippuri ponin selkään. Koskaan en sillä saanut mennä tunneilla ja tiedeän siihen syn. Olin Saimalle hieman iso, mikä harmitti minua, sillä tuossa ponissa oli paljon haastetta. Saiman muistan melko laihana ja tosiaankin kekseliäänä ponina. Saima ei kovin iloiselta vaikuttanut, ainakaan näin mitä nyt muistelen. Ehkäpä tunti hommat eivät olleet sitä varten. Minulla oli Saimasta paljon kuvia, mutta ne ovat eräällä muistitikulla joka on kadonnut, harmillista.

Ruusukiven Saima "Saima" oli rodulta ja iältään tuntematon. Ystävä perheemme, jonka kanssa omistimme Jaakon puoliksi ostivan Saiman Jaakon pihatto kaveriksi. Saima oli todella kiltti talutusponina ja siksi lähtikin matkaan.



Ensimmäisenä Saimasta tulee mieleen sen mielikuvitus. Poni keksi jos minkälaisia temppuja pelotellakseen ratsastajaa. Kun Saiman luottamuksen voitti, oli tyttö maailman ihanin, kaunein ja todella osaava tamma.

Saima linkki videoon, jonka olen kauan sitten tehnyt.


Meidän tarinamme siis alkoi kunnolla siitä kun tyttö tuli Hovitallille vuonna 2013 alussa. Olin juuri saanut kipsin pois jalasta ja päätimme että minä ratsastan Saimalla ensimmäisen ratsastuksen tuolla tallilla. Ilma oli kauhean synkkä, lunta pyrytti ja oli kylmä. Menin ilman satulaa aivan rauhaksiin, tajuamatta että poni voisi jotain tehdä. Otin ohjat käteen ja ravissa alkoi temppuilut. Saima vei minua ympäri kenttää pukki laukassa, jonkin aikaa kesti ennen kui tuo tamma sai minut alas ja samalla astui kipeän jalkani päälle. Hain tallista satulan ja uusi yritys. Muistaakseni meni ihan hyvin.


Niinpä aloin ratsastaa Saimaa säännöllisesti, kokien jos minkälaisia temppuja. Vakiona oli seinää päin juoksu ja pari senttiä ennen seinää täysi stoppi. Myös jalkojen litsailu aitoihin oli Saimalle eräs tapa peläyttää ratsastaja. Välillä, varsinkin alkuun tuli kunnon pukki laukka spurtteja. Tyttö välillä vei minua ihan miten halusi. Näihin tottui melko pia, eivätkä joka kerta säikäyttäneet. Tamman ilme oli muuttunut paljon, nyt oli Saima paljon iloisempi ja paksummassa kunnossa kuin ennen. (Välillä liiankin pyöreä. :D)

Maastosta tultiin lähes joka kerta täysillä takaisin. Mikään  ei auttanut kun Saima päätti lähteä. Sinnikkäästi jatkoin tytön kanssa ja ensimmäisen kesän jälkeen alkoi tyttö jo minusta pitämään.

Aika usein Saima meni todella kauniissa peräänannossa ja teki hienosti kaikki koululiikket mitä silloin osasin. Saima olikin todella taitava, harmitti kun ei aina riittänyt tytölle aika. Tietenkin aina välillä tuli niitä jekkuja, mutta nehän kuuluu pienen ponin elämään.

Aloin välillä hyppäämään tytöllä ja tuolloin menin paljon pelkän riimun ja narun kanssa, ilman satulaa, mutta suojat tietenkin jalassa. Eräänä päivänä hyppäsin Saimalla, joka oli hirmu tarkka vauhdista. Jos tultiin liian kovaa tai liian hiljaa tuli kielto. Tuona päivänä hyppäsin Saimalla pelkän riimun kanssa 80cm esteen. Tyttö hyppäsi todella hienosti ja mielellään, tunne oli uskomaton. Oli hienoa hypätä tuon pienen ponin kanssa ja tuntea että olemme yhtä. Molemmat rakastivat yhteisiä hetkiämme.

Tämä on yksi parhaista kuvista. Molemmat ovat minulle todella rakkaita ♥
Maastoilukin alkoi sujumaan, kun laittoi kannukset jalkaan. Sillä raippa ei tyttöö tehonnut. Olihan Saima melko pyöreässä kunnossa ja muutenkin todella paljon iloisempi kuin tuntiponina. Saima oli myös todella nopea tyttö, voi kumpa olisin saanut olla tämän ponin kanssa kauemmin.


Eräs esimerkki Saiman nopeudesta, valitettavasti laatu on mitä on.


Parhaina hetkinä en muista maastoilua, mutta ne onnistumisen hetket kun tyttö meni pyöreästi eteenpäin, kuunnellen jokaista käskyäni, se oli hienoa. Varsinkin kun sain kuulla valmentajalta kehuja, että Saima menee minun kanssa todella nätisti. Pystyin luottamaan tuohon poniin täysin, mikään ei ollut esteenä. Menin paljon riimun kanssa, sekin tuntui ihanalta, kun tyttö teki kaiken kauniist. Enään en roikkunut ohjissa, odotten uutta ratsastajan tiputtamis yritystä, vaan nyt se kaikki tuntui mielettömän hyvältä. Saima oli jo melko kankea, mutta varsinkin juoksuttessa liikettä löytyi, se oli kaunista katseltavaa. Saima oli kaunis. Itse en paljoa osannut, mutta Saima opetti minulle paljon, olen onnellinen kun sain tämän ponin kanssa olla.

Ikä alkoi painaa pientä Saimaa, enkä ehtinyt tyttöä niin paljoa liikuttaa. Kun Saima lähti hovitallilta en enää nähnyt sitä. Kunnes eräänä päivänä tuli soitto, että rakas poni on niin huonossa kunnossa ettei vaihtoehtoja ole. Surullisena mutta iloisena siitä että sain vielä viimeisen kerran nähdä tuo erittäin rakas poni. Huomasin ponin muuttuneen ja sen ettei kaikki enää ole hyvin, niinpä hyvästelin tuon rakkaan tamman.
 ♥



Saima oli paras poni mihin ikinä olen törmänyt, tuo rakas pallero opetti minulle mahdottomsn paljon ja niin hassua kuin se onkin, en ikinä pelännyt tämän palleron kanssa.


Tein Jaakosta vielä uuden videon, sillä löysin kaiken näköistä kivaa materiaalia, lisäsin sen myös Jaakosta kertovaan tarinaan. Laittakaa kommenttia, mitä piditte siitä videosta. Linkki

maanantai 19. syyskuuta 2016

#160 Estekisat Billnäsissä

Postaus on hieman myöhässä, mutta en ole ehtinyt kirjoittaa. Elikkäs 10.9 oltiin Billnäsissä estekisoissa. Tuolla hyppäsin luokat 80 ja 90. 

Saavuttiin tuntia ennen arvioitua alkamis aikaa ja siellä olikin meneillään jo 70cm luokka. Katsoin radan, sillä se oli sama kuin 80cm luokassa.

Otettiin poika pikaisesti ulos ja laitettiin valmiiksi. Luokka 70 oli pian käyty ja seuraavan luokan alkua piti hieman venyttää. Pian oli aika jo mennyt, lähdin kävelemään rataa ja mietin millaiset tiet tulee tehdä, jossain kohdissa oli tosi pehmeää ja tuntuikin siltä, että poika meinasikin niissä kaatua. 

Hyppäsin selkään ja lähdin verkkaan. Aloitin hyppäämällä ihan pientä pystyä parin kertaan. Verkka meni ihan ok, ei mitenkään hirmu kehuttavasti. Luokka meni nopeasti, niinpä olinkin jo radalla valmistautuvana ratsukkona. 

Sain lähtö merkin, herätin poikaa hieman ratsastamalla eteen, jonka jälkeen otin kiinni ja pidin rytmin yllä. Ekalle esteelle tultiin jotenkin melko reunaan ja poika hieman empi hypätäkkö vaiko ei, yli kuitenkin mentiin. Pidin hyvän rauhallisen rytmin läpi radan. Nelonen oli okseri, jonka tulinkin melko vinosti ihan tarkoituksella ja poika hyppäsi nätisti kaikki. Hieman meinasi hallittavuus pettää, mutta loppuun asti tultiin hyvällä rytmillä. Sarja väli oli kahden askeleen ja tykkään näistä kahden askeleen väleistä paljon enemmän kuin yhden askeleen väleistä. Hyvällä fiiliksellä pois radasta, puhtaalla suorituksella yllettiin sijalle 5. Tässä luokassa palkittiin 4.


Pian kävelin 90cm radan ja esteet näyttivät hieman reilun kokoisilta, mutta kuitenkaan korkeus ei jännittänyt, tuo sarja ja eräs "lehmä"- este oli hieman mietityttäviä. 

Verkka meni iha ok, ehkä hieman huonommin kuin olisin halunnut. Pääsin radalle ja kertailin sitä päässäni. Moikkau, laukka ja kohti ekaa estettä. Eka este meni hieman huonolla rytmillä, mutta seuraava tuntui jo hyvältä. Ylipäätään tämä rata tuntui paljon mukavemmalta ratsastaa, kunhan muisti pitää Laikun päätä ylhäällä ja tehdä pidätteitä. Poika ei juossut apujen läpi, vaan kuunteli tosi hyvin. Sarjalle ratsastin fiiliksellä, istu ja kannuskiinni, vaikka eka hyppy lähti kaukaa tultiin sarja puhtaasti yli. Ysille, eli tälle lehmä.esteelle rikkoutui rytmi hieman ja lähdin ottamaan laukkaa liiaksi pois, Laikku kuitenkin hyppäsi hyvin sillä laitoin kannuksen kiinni ennen estettä.  Päästiin siis puhdas perusrata ja uusinnan ekalle tuli melko pitkä tie, melko samallainen mihin on helposti tullut kieltoja. (Esim Lohjalla ja Noorantallilla) Siitä tuli puomi mukaan, taisin kääntää liian aikaisin. Tässä kohtaa päätin ratsastaa isommat tiet, sillä puhdasta uusintaa en saanut. Fiilis oli tosi hyvä radan jälkeen, Laikku oli hyvin hallinnassa ja pystyin itse ratsastamaan koko radan läpi. Uusinnasta tosiaan 4vp ja taas sijalle 5. 

Olen tyytyväinen näihin kisoihin, ylipäätään siihen miten kivalta hyppääminen taas kisoissa tuntui. Kuvia en valitettavasti saanut, mutta videon kyllä! (tuo yksi kuva on siis videosta napattu)

torstai 15. syyskuuta 2016

#159 Yhteinen tarinamme - osa 1. Crazy Black

Yhtenä päivänä selailin hevosblogeja ja törmäsin erääseen blogiin. Siellä tuli vastaan kaunis lämppäri, joka sai minut muistamaan. Miten paljon joku voikaan vaikuttaa samalta kuin rakas ystävämme. Hevoset eivät ulkonäöltään olleet kovin samanlaisia, mutta jotakin siinä oli. Aivan kuin olisin nähnyt vanhan ystäväni uudestaan.

Vanhan rakkaan ystäväni, nimittäin ensimmäisen hevoseni, joka ehti kanssamme olemaan vajaat kaksi vuotta. Crazy Black, "Jaakko" oli amerikanravuri ja säkää huimat 176cm. Ilmeisesti kovin hyvin ei Jaakko ollut ravurina pärjännyt.

1999-2014 Sukuposti



Ensimmäisenä Jaakosta tulee mieleen sen energisyys, mutta samalla pystyin luottamaan ettei hallinta tulisi pettämään. Maastossakin saatoin antaa Jaakon laukata täysillä mihin vain, milloin vain. Jaaakko ei ikinä ryöstänyt, vaikka kuumeneva pakkaus olikin. Varsinkin kun Jaakko näki jonkun menevän kärryillä syttyi sen sisällä hurja ravuri, joka hinkui kilpailemaan nopeudesta ystävien kanssa, silloin sai tosissaan pidätellä Jaakkoa aloillaan.

Jaakko osasi myös mukautua ratsastajaan. Kokeneemmalta poika, pitäisikö sanoa ennemmin pappa, vaati enemmän, aloittelijoilta ei mitään, kulki kiltisti ympäri kenttää eikä vahingossakaan pudottanut pikkuisia.

Harmillisina puolina tuli sairaudet eteen. Pappa sairasti puhkuria, eikä sen vuoksi voinut olla tallissa. Jaakkoa oli pahoinpidelty, jotenka kaikki nikamat eivät olleet paikallaan. Jaloissa oli kaviorustonluutumat, eivätkä olleet mitenkään puhtaat. Muistaakseni saanut A2. Koska Pappa oli hirmu kipeä, oli se myös melko myrtsi ja loppua kohti, vain oma perheeni sai satuloida Jaakon. Joskus erittäin huonoina päivinä, ei pappa antanut kiinni ja pääsikin minua pariin otteeseen potkaisemaan. Tosin se ei sattunut, Pappa vain näytti miltä tuntuu.

ilme.. :D
Erillaiset hierojat, kiropraktikot ym. Kävivät Jaakkoa katsomassa ja tuomassa hetkellistä helpotusta. Mikään helppo hoidettava ei tämä papparainen ollut, vaan yritti parhaansa mukaan liiskata hierojat.
Kokeilimme erillaisia yrttejä ja tietenkin säännöllisesti kylmäsimme jalat.


Papan sydän oli kultaa. Vaikka  Pappa ei päästänyt varsinkaan minua helpolla, välillä kenkkuili maastossa ojaan peruuttaen ja pystyyn nousten. Pystyyn nousemiset olivat vaivaisia hyppyjä, jotenka niistä ei helpolla tippunut. Pappa toimi myös hyvänä hevosena maastossa, ei turhia pelännyt. Jaakon selkään pystyin laittamaan myös arat maastoilijat, vaikka silloin Pappaa hieman häiritsi se, että joutui jäämään Laikun taakse.

Mutta kerrotaanpa hieman meidän tarinaa aika järjestyksessä.

2012 Kesällä alkoi Siskoni innostumaan omasta hevosesta. Itse olin aikeissa lopettaa hevoshommat, sillä en edennyt mihinkään vaan junnasin paikoillani. Siskoni sai minut innostumaan ja erään toisen perheen. Niinpä katselimme hevosia ja päädyimme Jaakkoon, jonka mukana tulisi varusteet ja niitä olikin aikamoinen määrä. 



Itsekkin tietenkin innostuin, sillä Siskoni vakuutteli olevan aina apuna tallilla ja muutenkin vietin aikaa talleilla 3-4 kertaa viikossa. Eikä nytkään tarvitsisi enempää, sillä toinen perhe hoitaisi loput vuorot.

Niinpä koitti päivä kun hevostraileri seisoi pihallamme. Lähdimme aamulla kohti Lappeenrantaa ja siellä löysimme Kiwigon-tallin. Talli oli ratsastuskoulu, mutta siellä asusteli myös yksityisiä hevosia. Olenkin löytänyt joitain videoita Jaakosta tunti toiminnassa. Linkki Jälkeen päin löysin myös blogin, jossa kerrottiin Jaakosta rehellisesti.

Astelin talliin ja siellä seisoi suuri, musta hevonen. Aloin harjailemaa hevosta ja omistaja sanoi, että voin pitää sitä käytävällä vapaana. Itse epäröin, sillä olin hyvin arka uusien hevosten kanssa, siinä sitten harjailin tuota pystyharjaista suurta heppaa. En saanut/uskaltanut laittaa satulaa, joten äitini satuloi Jaakon.

Lähdimme kentälle ja siellä perheemme jutteli kovasti omistajan kanssa. Saimme Jaakosta kuvan, että se oli super terve, kunnon enkeli eikä koskaan ollut ollut mitään sairauksia. Itse en edes tainnut laukata koeratsastuksessa. Muutkin kokeilivat Jaakkoa, joten päätimme ottaa hepan mukaan.

Lastaus oli melko vaikeaa, sillä Jaakko oli kerran mennyt kopin pohjasta läpi. Emme tehneet ostotarkastusta ja vinkkinä kakille, että teettäkää aina ostotarkastus sanoivat muut mitä tahansa. Aina voi ilmentyä jotain yllättävää.

Pian olimmekin jo tallilla, jossa ylpeänä katselin uutta uljasta mustaa.

Pian alkoikin puhkurin oireet näkymään ja Jaakko oli mahdollisimman paljon ulkona. Ratsastin Jaakkoa ja rakastin sitä heppaa heti.

Parin kommelluksen kautta, pyysimme hierojan katsomaan Jaakkoa, joka antoikin aikamoisen tuomion. Suurin piirtein kaikki oli huonosti, eikä Pappalla saanut enään kuin kävellä. Satula meni myös vaihtoon, ai että sitä satula rumbaa! Jaakolle oli tosi vaikea löytää sopivaa satulaa ja monen kokeilun jälkeen päädyimme kiefferin koulusatulaan.

Puhkurikin paheni ja vaihdoimme tallia, päädyimme Hovitallille ja siellä Pappa pääsi kahden shetun kanssa laitumelle. Jaakko tuli laitumella aina vastaan ja oli muutenkin super ihana. Pian pääsimme jo hyppäämään ja ratsastelemaan kunnolla. Meistä kukaan ei osannut vaatia hevoselta mitään, mutta nautin siitä kun sain vetää täysillä Jaakon kanssa pitkin peltoja ja kentällä hypätä kovaa ja korkealta.



Pian tuli syksy ja oli aika ottaa hevoset talliin. Aika nopeasti huomattiin, ettei Jaakkoa voi pitää tallissa ja mietimme monia vaihtoehtoja, yhteänä mahdollisena vaihtoehtona lopettamista.

Kuitenkin päätimme yrittää ja yhdessä rakensimme pihaton. Työtä riitti, mutta lopulta se oli valmis ja Jaakko oli tyytyväinen. Jaakko sai loppu vuodesta kaverikseen Ruusukiven Saiman, josta kerron myöhemmin. (Yhteinen tarinamme -osa 2)

Jaakon kanssa kävimme kerran klinikalla, eikä se kummoiseksi tullut. Saimme tietää vanhoista vaivoista mm. Kavioruston luutumista. Myös eläinlääkärit tutkivat Jaakkoa, mitään uutta kertomatta. Jalat olivat huonot ja Papparainen melko kipeä kaikkialta. Puhkuri vaikutti suuresti, sekin kipeytti lihaksia. Myös pahoinpitelyn jäljet olivat pysyviä. Usein oltiinkin vain kävely jaksoilla, joista Jaakko ei pitänyt.

Pihatto auttoi melko paljon pojan olotilaan, vaikkakin kipeä pappa oli silti.
Aika kului ja päätimme ottaa toisen hevosen. Vuoden 2013 helmikuussa tuli Laikku meille, yhteiseksi hevoseksi.

Treenailin kolmea hevosta, Saimaan  ja Laikkuun panostaen. Papparaiselta ei paljoa pyydetty, mutta liikutettiin samalla tavalla kuin ennenkin. Jaakko rakasti juosta kovaa, sekä vetää pulkkaa perässään, tämän olin melkein unohtanut. Pulkkaratsastus oli yksi parhaista kokemuksisa ♥


Tässä vaiheessa aloin ymmärtämään peräänannosta yms. Jaakko meni hienosti kaikennäköisiä koulukiemuroita ja laukka oli hurjasti parantunut. Jaakko joka meille tullessaan oli kuin puupölkky, joka ei taipunut mihinkään, käännöksetkin mentiin ihan suorana, taipumisesta ei ollut tietoakaan. Ja niin vain ihmeitä tapahtuu, Papparainen taipui kivasti ja tosiaan laukka parani hirmuisesti. Laukka oli ihanan tasaista, toisin kuin ravi.

Talvinen maisema oli kauneinta. Olin maastossa yksin Jaakon kanssa, lumi hohti kauniin valkoisena peltojen päällä, kun kuu loi niihin valonsa. Metsässä oli rauhallista, aivan hiljaista. Tähdet näkyivät erittäin kirkkaina vasten tummaa taivasta. Aivan kuin taivas olisi ollut juuri meitä varten erityisen kauniina. Pakkanen leikitteli kasvoilla, huokaisin ja mietin kuinka paljon tätä rakastin. Näitä hetkiä, kahden rakkaan ystäväni kanssa. Ei tavinnut pelätä mitään, tiesin että Jaakko pitäisi minusta huolen. Hengitin syvään puhdasta, raikasta ilmaa, katsahdin vielä tähtiä ja painoin jalkani kiinni Jaakon kylkiin antaen pojan juosta niin kovaa kuin tahtoi.

Niin tuli aika sanoa hyvästi. Vuonna 2014 helmi/maaliskuussa oli aika päästää irti. Viimeisinä päivinä teimme kaikkea mistä Jaakko piti. Pappa sai paljon herkkuja sekä rapsutuksia.

Aivan liian pian koitti päivä milloin Jaakko lopetettiin. Ratsastin Jaakon paikkaan missä se oli määrä tehdä. Matkalla kuuntelin musiikkia, kunnes tuli "Hetki lyö" niminen kappale. Se sai kyyneleet silmiini ja päätin, että nyt en itke vaan nautin. Laitoin musiikin pois ja annoin pojan mennä sitä vauhtia mitä itse haluaa.

Jälkeen päin ajateltuna olen todella onnellinen että sain tehdä viimeisen matkan rauhassa Jaakon kanssa.



Pian olimme perillä, eikä kulunut kauan aikaa kun Jaakko oli poissa. Itkin paljon, vaikken sitä heti tajunnutkaan. Jaakko merkitsi minulle paljon. Aloin vihaamaan alku vuotta, se oli ja on vieläkin minulle raskasta aikaa. Ennen nautin talvesta hevosten kanssa, sitä en ole aikoihin kokenut. Ehkä tänä talvena asia korjaantuu.

Seuraavat viikot ja kuukaudet olivat tuskaisia. Itkin milloin mistäkin, mikä muistuutti minua Jaakosta. Olin aivan sekaisin ja välillä olin aivan varma että näin Jaakon seisovan esim. pihatossa syömässä, kunnes se vain hävisi eikä siellä ollut ketään.

Surusta meni kauan aikaa päästä yli. Ensimmäisinä päivinä itkin koko ajan, nykyäänkin tulee välillä kyynel silmään. Jaakko opetti minulle paljon ja muistot pysyvät sydämmessämme. ♡

Linkki videoon

Mitä piditte tällaisesta postauksesta? Jaksoitko lukea loppuun asti?

maanantai 12. syyskuuta 2016

#158 Estevalmennus

Keskiviikkona 7.9 oltiin Antin valmennuksessa.  Kuvat ja videot © Kia.

Ehdin hyvin lämppäilemään, ennen kuin Antti tuli kentälle. Juteltiin hetki, jonka jälkeen alettiin tulemaan puomeja laukassa. Laikku oli alkuun liian kiireinen ja poikaa saikin pidätellä, että malttaisi tulla rauhassa. Tultiin puomeja niin kauan, kunnes saatiin poika rennoksi.


Kun oltiin hyvin verkattu, alettiin tulemaan rataa. Ensin ihan pientä, sain hyvin muistutuksia siitä, ettei saa tehdä mitään. Tämä helpotti huomattavasti hyppäämistä. Pitkästä aikaa oli hyppääminen taas tosi vaivatonta. 


Nostettiin esteitä pikku hiljaa, Laikku tuli yhdelle esteelle hieman lähelle ja otti kiellon. Antti sanoi, että nyt tein kaiken oikein ja pojan olisi pitänyt hypätä, mutta koska kieltäminen on sille helppo vaihtoehto, teki se sen nytkin. Tultiin samaa estettä pariin kertaan, läheltä, kaukaa ja oikeasta kohdasta. 


Tultiin vielä rataa joka oli 90-105 korkeuksissa. Esteiden korkeus ei jännittänyt, eikä oikeastaan mikään muukaan. Tulee paljon itsevarmempi olo kun joku on vieressä huutamassa mitä kuuluu tehdä. Esteet sujuivat tosi hyvin ja Laikku hyppäsi hyvällä tekniikalla. 


Käytiin lopuksi vielä siellä missä poika oli laitumella ja Laikku oli aivan varma, että pääsee laitumelle jonkun kivan ystävän kanssa. Valitettavasti ei siellä ollut ketään heppa kamua, mutta poika sai makoisia omenoitan hieman tuoretta ruohoa, niin hyvä mieli pysyi yllä.



torstai 8. syyskuuta 2016

#157 Estekisat Melkkilässä

Sunnuntaina 4.9 oltiin estekisoissa Melkkilässä. Alustavan aikataulun mukaan alkoi luokkani 12:49, mutta ajattelin että on parempi olla ajoissa, joten olimme Melkkilässä noin 11:30.

Lähdin rauhassa ilmottautumaan, kunnes kuulin että luokka 2 on loppumassa. Aikataulu oli melkein tunnilla heittänyt, eivätkä kaikki seuraavaan luokkaan osallistujat edes olleet paikalla. Pikaisesti Laikku kuntoon ja ehdin nopeasti kävelemäään radan  läpi. 

Luokan alkua saatiin venytettyä, joten verkkaan jäi noin 15min aikaa. Verkka meni tosi surkeasti, maneesi oli tosi hämärä, ratsukkoja oli ihan liikaa yms. Laikku ottikin parit kiellot, enkä ihan tiennyt mistä syystä. Otin vielä pari hyppyä ennen rataa, okserille kielto, uudelleen ja huomattavasti reippaammin esteelle ja näin saatiin hyvä hyppy aikaan. 



Radalle päästyäni kertasin pikaisesti mielessäni radan ja aloitin. Laikku oli todella reipas ja tulikin iihan super hyvin koko radan! Rytmi oli hyvä eikä rikkoutunut, vaihdot yms tuli nätisti, vaikka kääntäminen ei ollut parhaimmasta päästä, kääntyi kuitenkin. Hypyt olivat hyviä, pitkiä ja esteiden väliin jäi tosi hyvin tilaa. Sarjastakin selvittiin, vaikka hieman vinoon siihen tultiinkin. Kaiken kaikkiaan koko rata meni tosi nopeasti.

 Sainkin kuulla parilta ystävältä, etteivät meinanneet tunnistaa Laikkua samaksi, sillä mm. laukka oli parantunut huimasti. Poika esitti kyllä suurta, eteenpäin pyrkivää laukkaa ja etujalat nousi korkealle. Saan olla ylpeä tästä suorituksesta. Aika oli huimat 30sek, vaikka en todellakaan yrittänyt aikaa ratsastaa. Tämä riitti kolmannelle sijalle, mutta vain kaksi ekaa palkittiin. Kaksi ensimmäistä olivatkin poneja. 

Seuraavan luokan radan kävelyssä nousi epäilyt pintaan. Esteet eivät näyttäneet mitenkään liian suurilta, vaikka pari okseria melko massiivisilta näyttivätkin. 

Verkkaamaan, joka meni vielä huonommin kuin edellinen. Myös koko luokka venyi ja venyi, enkä päässyt radalle silloin kuin piti.. 

Pääsin radalle ja Laikku oli ihan järkyttävä aikapommi! Ei mitään tietoa pidätteistä tms. Ekalle esteelle kielto, jossa melkein tipuin. Siinä keräilin itseäni koittaen saada Läiskän rauhoittumaan, mutta poika vain pomppi eteenpäin. Tässä kohtaa jo luovutin ja meinasin keskeyttää. Päätin yrittää uudelleen, mutta lähes tahallani ohjasin Laikun liiaksi oikealle joten tuli kielto. Tiedän ettei niin saisi tehdä, mutta tein kuitenkin. Olin hirmu pettynyt omaan suorituskeeni, joka osaksi johtui siitä että ennen luokan alkua hermostuin liiaksi ja jo radan kävelyssä tunteet meni mitä hurjjinta vuoristorataa. Jokatapauksess metriä on nyt yritetty. Kamera oli temppuillut omiaan ja siksi saatiin vain pätkiä radasta.

Linkki

Ensikisat ovatkin Billnäsissä, jossa hyppään 80 ja 90. Ihan siitä syystä, että pohja (rata on ulkokentällä) on nähtävästi melko velliä, joka taas tarkoittaa sitä että hevonen joutuu ponnistamaan paljon korkeammalta. Eli jos hyppäisin siellä metrin, joutuisi poika ponnistamaan kuin hyppäisi 110/120 radan. 

tiistai 6. syyskuuta 2016

#156 Estekisat Lohjalla

26.8 oltiin Lohjalla estekisoissa. Ekaa kertaa oltion lohjalla Laikun kanssa. Kaikki oli siis aivan uutta ja matkalla kun katsoin luokkien arvosteluja oli 80cm luokassa A0.0 Tämä oli hiema  hämmentävää, en meinaan ole ennen nähnyt, että yli 60cm luokissa tuota käytettäisiin. Jokatapauksessa matka meni hyvin ja poika meni hyvin koppiin.
Laikun taidonnäyte miten rapsutetaan ratsastaja selässä. :D
Katsottiin ensimmäisen luokan pari rataa ja sama rata oli seuraavassakin luokassa joten en käynyt kävelemässä rataa, sillä tuli hieman kiire. Poika kun oli saanut leukaremmin taas rikki. Siinä sitten tein pieniä säätöjä jotta pysyisi kiinni nämä kisat. Täytynee ostaa uudet suitset, sillä nuo ovat laadultaan tosi surkeat.

Kuvat on napattu videosta

Pian olin verkassa ja maneesi olikin melko täynnä hevosia. Verkkailin kaikessa rauhassa ennen kuin aloin hyppäämään. Verkka meni tosi hyvin, varmaan paras verkka ikinä.

© Isi. Puhelin laatu

Hyvällä fiiliksellä radalle. Kenttä oli tosi mutainen ja vesi lätäkköjä oli melko paljon. Aloitin radan, Laikku oli hieman pohkeen takana ja aloin liiaksi sähläämään ja tuijottelemaan paikkoja. Saatiin puhdas rata, mutta ei kovin kaunis. Häiritsin liikaa poikaa.




Pian menin kävelemään 90-100 luokan radan. Rata oli muuten sama, mutta tässä oli uusinta. Esteet olivat kaikki yli 95. Ja moni oli metrissäkin.

Verkka meni taas hyvin, vaikka maneesissa oli liikaa hevosia eikä kukaan väistänyt  niitä joita piti. Jokatapauksessa oli ihan hyvä fiilis.

Pian olin radalla ja hoin itselleni kaikkia neuvoja mitä pitää muistaa. Olin jopa niin hermostunut, että ennen ensimmäistä eatettä lauloin itselleni Viidakkokirjasta tuttua laulua. Eka este yli ja hyvin meni. 4-5 oli linja, johon tuli eka hyppy kaukaa. Tähän en ehtinyt tarpeeksi reagoimaan ja 5 tuli puomi alas. Kuutos esteelle tuli pitkä tie ja tämä oli korkein okseri. Siinä tein taas liikaa. Otin kiinni, tuuppasin ja sähläsin. Tästä kielto, uusi yritys puhtaasti yli. Sitten menetin rytmin ja viimeiselle esteelle en ratsastanut loppuun, joten hyppy tuli ihan pohjaan ja niin vinoon, että taka tolppakin kaatui. Hienosti poika hyppäsi, vaikka olin varma että tulee kielto.


Ihania nää loikat ♥
Eli 12vp tuosta luokasta, mutta hymyillen ulos. Olin tyytyväinen, koska ylitin itseni ja hyppäsin tuon radan. Tuosta on hyvä jatkaa ensimmäiseen metrin rataan, joka onkin sunnuntaina 4.9. Metri jännittää melko paljon.

Nykyään voin sanoa, että 80 menee rutiinilla ja tuntuu jopa melkeen helpolta. Eli uutta haastetta kehiin, sillä ei tuo 90 ole enään niin kamala kuin ennen. Jännityksellä jään odottamaan sunnuntaita, saa nähdä mitä tulee tapahtumaan.


Linkki

#207 Moikka!

Huh! Syksy on jo kovaa vauhtia menossa ja me ollaan Laikun kanssa kotiuduttu takasin Etelä-Karjalaan. Ollaan tutustuttu yhteen uuteen heppa...

Suosituimmat