keskiviikko 26. elokuuta 2015

#104 Kysymyspostaus?

Elikkäs ajattelin, että olisi kiva tehdä kysymyspostaus jotenka kysymyksiä voitte laittaa tuonne alle! :) 


 Muitakin postaus ehdotuksia otan mielelläni vastaan, sekä mielipiteitä blogista, parannus ehdotuksia ym. Kiitos jo etukäteen! 

maanantai 24. elokuuta 2015

#103 Uusi talli

Jes! Vihdoinkin päästiin muuttamaan uuteen talliin. Muutettiin siis perjantaina 21.8 ja lauantaina mentiin pojan kanssa tutustumaan uusiin paikkoihin. Aloitettiin maneesiin tutustumisella ja poika innostui suuresti, sillä maneesiin ollaan aina ennen menty hyppäämään. Korvat olivat koko ajan hörössä, sekä poika oli hyvin valppaan oloinen. 



Laikun ilme kun näki itsensä peilistä






Ensin käveltiin maneesissa, jonka jälkeen aloin juoksuttamaan poikaa ja intoa riitti. Laikku totteli hyvin liinassa, vaikka välillä meinasi poika turhaankin innostua laukkaamaan. Juoksutin poikaa reilu vartin ja sieltä löytyikin todella hienoa ravia, askel oli melko lentävä ja ravissa tuli hienoa lisäystä, tuota kun saisi kouluradoille.. Juoksutuksen jälkeen  nousin selkään. 



Oli hienoa tuntea miten Laikku oli koko ajan menossa eteenpäin ja innoissaan. Tein pieniä puomi tehtäviä ja kävin kaikki askellajit läpi. Laikku taipui hieman jäykästi toiseen suuntaan, mutta molemmat ollaan melko kesä kunnossa. Kesällä ollaan lähinnä maastoiltu ja nautittu syvästi siitä, joten kunnon treenaaminen on jäänyt vähemmälle. Harmi kun en ottanut kameraa mukaan, mutta Kia sitte  kuvasi minun puhelimella, joten koittakaa kestää videoiden ja kuvien laatua.

Loppu käynneiksi mentiin tutustumaan pyöröaitaukseen, poika alkuun vähän kummaksui sitä, mutta siinä sitten kiltisti köpötteli. Tallissa hoidettiin poika, siivottiin karsina sekä tarha ja veimme pojan tarhaan. 




#102 ilman satulaa


Pidin Kialle (keskiviikkona 19.8) tunnin ja tällä kerralla menimme ilman satulaa. Ensiksi tyhjensimme pihaton, sillä varsa oli käytävällä käärittävänä eli sinne ei saanut hetkeen mennä.


Pian pihatto olikin puhdas, joten menimme tallin viereen, antaen Läikän syödä ruohoa ja itse opettelin hyppäämään selkään paremmin. Yritin taas kerran seistä selässän, mutta meinaan aina liukua siellä.. Tässäkin siis opettelemista vielä.


Sisällä veimme pojan karsinaan ja aloimme varustamaan. Laikku oli tosi kiltisti, vaikka olikin hieman uteliaalla tuulella. Lähdimme kentälle, siellä otin pari kuvaa pojasta ennenkuin punttasin Kian selkään.




Aloitettiin tietenkin alkukäynneillä, Kia muisti nyt paremmin miten siellä piti istua. Hetken käveltyä kerättiin ohjat ja aloimme tulemaan puomeja ja niiden jälkeen vaihtui suunta.



Tämä sujui hyvin käynnissä joten otettiin samaa ravissa. Kia istui tosi kivasti ja rennosti selässä, eikä alkuun (niinkuin yleensä on ollut) tuntunut Kiaa yhtään jännittävän. Edistystä on siis tässäkin tapahtunut. Ravissakin puomien tuleminen sujui mukavasti.


Seuraavassa tehtävässä piti ratsastaa puomien väliin ja tehdä pysähdys. Poika teki kivat ja melko suorat pysähdykset. Parin käynti toiston jälkeen tulimme ravissa koittaen saada mahdollisimman suoraan pysähdyksen. Pysähdys tuli parin käynti askeleen jälkeen, mutta olin tyytyväinen siihen.


Kia ravaili kenttää ympäri, sekä tuli puomit ravissa pari kertaa. Sitten vaihdettiinkin ratsastajaa ja menin itse selkään.


Koska tiistaina Laikku oli vaihtanut laukat niin hienosti niin yritim sitä nytkin. Toinen puoli oli selvästi taas hankalampi, eikä ne ihan helposti vaihtuneet. Lopetin sitten siihen kun vaihdot olivat pari kertaa sujuneet.

Tein laukassa melko paljon tempon vaihtelua ja hyvin lyhyessä laukassa ei poika meinannut enää jaksaa kantaa itseään. Tätä täytyy nyt alkaa treenaamaan, sillä se oli toiseen kierrokseen selvästi heikompaa. Olin silti tyytyväinen kun saatiin pienet pätkät tultua lyhyessä laukassa, vaikka ei niin kauniissa nipussa. Otin toki myös reippaampaa laukkaa ja tästä poika piti enemmän. Lopuksi ravailin puomeja lyhyin sekä pitkin ohjin ja toki myös annoin pojan venyttää itseään ravissa. Kia halusi kävellä loppu käynnit jotenka taas kerran ratsastajan vaihto. Tallissa sitten kylmäiltiin jalkoja, annettiin ruoka ja vietiin poika pihattoon.





tiistai 18. elokuuta 2015

#101 Maastoilua

Elikkäs tallille mennessä päätettii äitin kanssa, että mentäisiin maastoon. Ja niinpä me mentiinkin, äiti otti pyörän lainaan ja lähdettiin maastoon. Menin itse ilman satulaa. Päätettiin ensin kävellä pesukonetielle ja matkalla sinne meitä tuli tiellä vastaan tosi mukava autoilija joka hidasti kunnolla ja pysähtyi, niin että päästiin Laikun kanssa ohi.  Poika meni rauhallisesti ohi, ilman minkään näköistä jännitystä saati kyttäämistä. Pesukonetiellä on hyviä laukka pätkiä, mutta ensin ravailtiin jonkun verran vasta sitten laukattiin hieman. Pesukonetieltä sitten jatkettiin matkaa metsänläpi tehtaalle päin. Metsässä meitä alkoivat ne kamalat hirvikärpäset kiusaamaan! Hyi että inhoan niitä ällötyksiä.



 Selvittiin metsäosuus hengissä, eivätkä hirvikärpäset päässeet meitä kokonaan syömään. Pian oltiin jo tiellä ja meitä vastaan tuli taas pari autoa jotka eivät yhtään hidastanut, mutta onneksi poika vaan jatkoi kävelyä rauhallisesti, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sieltä jatkettiinkin metsästys majalle, tiet ovat siinä hyviä laukkaamiseen joten nostettiin taas laukka ja poika oli mukava, hieman virkeä kylläkin. Meitä vastaan tuli pari autoakin, mutta Laikku ei onneksi välittänyt. Sitä kautta sitten kotiin, matkalla meitä vastaan tuli kahdesti mönkijä joka ei kyllä hidastanut..Kotiin päin tullessa matkalla oli pitkä suora, jossa oli sopivan pehmeää hiekkaa, kuin tehty laukkaamiseen.  Tässä annoin Laikun mennä niin reippaasti kuin vain tahtoi ja melko reipasta se sitten olikin. Laikku tykkäsi puolukoista hirmuisesti, kun kokeilimme syökö poika niitä. Tallilla kylmäsin jalat, annoin ruuan ja vein pojan pihattoon.

Tein päivästä tallipostauksen. Kommenttia millaisia postauksia haluaisitte? parannus ehdotuksiakin otan mieluusti vastaan.


Linkki videoon

sunnuntai 16. elokuuta 2015

#100 Haaste

HAASTEEN SÄÄNNÖT!

1. Kiitä sinut haastanutta bloggaajaa ja linkkaa hänen bloginsa.

2. Vastaa haasteen antajan 11 kysymykseen.

3. Haasta 11 uutta blogia mukaan haasteeseen.

4. Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille.

Ensiksi siis kiitos Janinalle

1. Minkälainen olisi unelmahevoseni?

Unelma hevoseni.. Haluaisin kirjavan kauniin sekä terveen melko siron hevosen. Rodulla ei olisi paljoa väliä, mutta sellainen jolla olisi hyvä kapasiteetti esteille sekä kouluun. 

2. Millä kaikilla ratsastuskouluilla olet käynyt?

Olen käynyt vain Teerisalon Tilalla vakituisesti.

3. Monellako hevos/ratsastusleirillä olet ollut?

Kaikki mukaan laskettuna kuudella.

4. Isoin hevonen, jolla olet ratsastanut?

Herralla oli säkää 176cm.

5. Minkä tasoinen olet ratsastuksessa omasta mielestäsi?

Tasoltani olen HeB-HeA, Re varmaan 90. 

6. Viimeisin tippumisesi?

Laikku säikähti melkoisesti ja lähti laukkaan. Menin pitkillä ohjilla ilman satulaa sekä jalkani ei ihan kunnossa ollut. Joten sieltä sitten tipsahdin.

8. Mikä kesässä oli parasta?

Laikun kanssa kehittyminen sekä luottamuksen hankkiminen. 

9. Millä kaikilla hevosilla ratsastit kesän aikana?

Laikulla, Namulla, Hensulla ja Taavilla. En tainnut muilla mennä.

10. Oletko koskaan pelännyt hevosia?

Olen ja alkuun pelkäsinkin hevosia paljon. Postauksen pelosta olenkin jossain vaiheessa tehnyt.

11. Mikä motivoi sinua jatkamaan ratsastusta?

Hevosten kanssa viettämä aika on hirmuisen rentouttavaa ja kehityksen näkeminen on palkitsevaa. 

HAASTAN:




Kysymykseni haastetuille:

1. Milloin aloitit ratsastuksen ja missä?

2. Mikä on suurin haaveesi ratsastuksen kannalta?

3. Suurin esteesi mitä olet hypännyt?

4. Mistä pidät eniten hevosten kanssa ?

5. Minkälaisia tavoitteita olet itsellesi asettanut ratsastuksen suhteen? 

6. Paras kesä muisto?

7. Parasta mitä talvella voi hevosen kanssa tehdä? 

8. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä ?

9. Oletko aina tykännyt hevosista? 

10. Pahin tippumisesi?

11. pidätkö hevosista ennemmän kuin poneista? 


keskiviikko 12. elokuuta 2015

#99 Kian tunti

Tänään kun menimme tallille, haimme Laikun pihatosta jossa molemmat pojat seisoivat tyytyväisinä odotellen rapsutuksia. Karsinassa laitoimme pojan kuntoon ja Laikku käyttäytyi hyvin kiltisti koko ajan. 

Pian Kia pääsikin jo Laikun selkään ja aloitettiin tietenkin alkukäynneillä. Kia käveli melko kauan. 



Keräillessä ohjia kerroin Kialle mitä tehtävää alottaisimme tekemään. Kahden puomin välistä piti ratsastaa puomille, näin päästiin keskelle puomia ja ratsastukseen piti heti alkuun keskittyä. Pienien muistutuksien jälkeen Kia alkoikin keskittymään paremmin ja harjoitus sujui todella hyvin! 


Jotenka aloimme tulemaan samaa ravissa, suuntia vaihdellen. Tässäkin piti palauttaa mieleen katseen vaikutusta sekä sitä miten pitää ratsastaa kulmiin ja tehdä kunnon tiet.



Kun tämä sujui hyvin vaihdoimme harjoitusta. Ensin piti kävellä puomien väliin ja peruuttaa pois. Se sujui mukavasti myös. Sitten teimme niin, että kävelimme puomien välistä ja puomin päälle piti tehdä pysähdys niin, että etujalat ja takajalat jäi eri puolelle. Hetken kesti, ennen kuin Kia löysi hyvän tuntuman tähän, mutta sitten sekin alkoi sujua todella hyvin ja pysähdyksistö tuli sujuvia.


pysähdykset oli kyllä hienoja, vaikka aina ei heti onnistunut.
 Tultiin samaa ravissa, alku oli hirmu hankalaa. Laikku pysähtyi joko puomia ennen tai puomin jälkeen. Pari kertaa saimme sen onnistumaan ja jätettiin sitten siihen.



Otimme laukan, mutta sepäs olikin vaikeampi nostaa kuin pitkään aikaan. Laukka sitten loppujen lopuksi nousi, mutta Laikku otti itse raville. Otin heidät sitten liinaan, jotta Kialla olisi varmempi olo ja Laukka nousi siinä erittäin hyvin.


 Lopetettiin siihen, jotta Selina pääsi ratsastamaan ja itse menin ottamaan Nellasta pari kuvaa ja videota.


videosa pysäytetty kuva







sunnuntai 9. elokuuta 2015

#98 Rentoilua

Ollaan tässä Laikun kanssa käyty käynti maastoja, vähintään tunnin mittaisia. Ollaan paljon kiipeilty, menty ojia ja yritetty pitää maastot monipuolisina. Ravissaakaan Laikku ei enää ontunut, joten uskalsin laukkaa kokeilla. Askeleet tuntuivat hyvinltä, mutta en käyntiä kovempaa vielä uskalla paljoa mennä. Uskon ontumisen nyt johtuvan kengättömyydestä. Vasen takajalka siis on ilman kenkää ja siksi käytän ratsastuksen ajan bootsia. 

kuva on tältä päivältä
Nyt siis tähän päivään. Milla tuli meidän kanssa tallille. Haimme Laikun pihatosta, vein pojan karsinaan ja aloimme hoitamaan poikaa. Pian jo varustinkin jo Laikkua ja olimme pihalla auttamassa Millaa selkään. Käveltiin ensin yksi kierros kentällä jonka jälkeen lähdimme maastoon kävelemään. 


Maastossa meni tosi kivasti. Käveltii hissukseen ja yksi vain vaskitsa nähtiin. Talliin päin tultaessa meitä tuli vastaan Päivi ajamassa Prinssillä. 


 Menimme sitten takaisin kentälle, otin satulan pois, koska en jaksanut oikeastaan ratsastaa. Ravasin pari kierrosta ja kokeilin laukkaa. Askeleet tuntui hyviltä ja poika oli mukavan innokas. Tulimme puomejakin pariin otteeseen. Lopuksi äiti meni hetkeksi selkään. Video kertokoon teille hieman enemmän.

linkki videoon



lauantai 8. elokuuta 2015

#97 Namulla

6.7 Menin Namulla joka on Empun hevonen. Namulla olen aikaisemminkin mennyt, viime kerrasta jäi todella surkea fiilis, sillä lopetin ns. kesken. Silloin leirillä hyppäsimme laitsalla, enkä saanut mitään otetta Namuun ja siksi tulin alas antaen Empun jatkaa.  Jokatapauksessa tämä päivä yllätti minut positiivisesti.

Aloitettiin alku käynneillä, ja yllätykseksi Namu käveli! Menin pitkällä ohjalla ja se onnistui hyvin. Otimme jonkun ajan päästä ohjat ja Namu käveli silti.Tehtiin tehtävänä käynnissä pysähdyksiä, peruutuksia sekä voltteja. Namu oli paljon kivempi kuin viimeksi, mutta en siltikään osaa sitäkään ratsastaa.

kuten näette, ihan hirveä asento


Ravikin sujui hyvin ja melko maltillisesti, volteilla peräpää lähti aivan väärään suuntaan ja oma könötykseni tuli vielä pahemmin esille, sekä notkoselkä näkyy kuvissa liiankin hyvin. Joka tapauksessa tulimme ensin ravissa voltteja, jotka sujuivat hyvällä tahdilla, mutta siihen se sitten jäikin. 



Namu yllätti minut suuresti sillä, että oli todella rauhallinen (namuksi) , eikä hoppoillut sen enempää. Namulla oli kiva mennä ja nautin sen selässä.  Ravissa yritin silloin kun muistin, parantaa asentoa ja keskittyä siihen, että jalka ei menisi niin etee, mutta se selkä ja kädet.. 
Otettiin taas käyntiä ja aloimme tulemaan kolmikaaristakiemurauraa. Se sujuikin mukavasti ja tulimme sen myös pariin kertaan ravissa.



Pian olikin laukan vuoro..
Kyllä tämäkin askellaji sujui (yhäedelleen namulle) rauhallisesti! Laukka oli mukavaa ja hyvää vaihtelua Laikulla menemiseen. Laukkasimme molempiin suuntiin. Asentoni on taas kerran täysin väärä. 




Laukan jälkeen tulimme pieniä esteitä pariin kertaan. Ensin mustakeltainen mini este. Namulla oli kiva hypätä, jalkani meni hypyssä vielä entistä enemmän eteenpäin. 



Mutta jokatapauksessa Namua oli kiva ratsastaa, vaikka hypyissä sitten pitikin jo tehdä pidätyksiä runsaammin. Hypyt sujuivat mukavasti, mutta ensimmäiset hypyt tulivat hieman kaukaa. Seuraava hyppy sitten tulikin jo oikealta paikalta. Käteni lähte "kanattamaan" hypätessäni.. 




Kanatusta suurimmassa määrin, mutta jalka on melko mukavasti.

Ei mitään liioittelua
Menimme myös kahdeksikkoa, esteen päällä laukka vaihtaen ja Namu vaihtoi tosi hyvin.

 Lopuksei ravailimme, tyttö alkoi laskemaan päätään ja kiitokseksi ravasin  pitkällä ohjalla. Käynnit menimme kävelemään metsään ja Laikkukin pääsi mukaan. Pihatossa hoidin Namun ja lopuksi vielä suihkutimme kaikki kolme konimusta. Loppujen lopuksi oli oikein mukavaa mennä tällä tammalla ja fiilis oli tosi hyvä ratsastuksen jälkeen!

Kaikista kuvista kiitos Empulle!

Jeminalla ollessa tein myös My Dayn, kertokaahan mielipiteitä teenkö joskus lisää?

Tästä videoon

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat