sunnuntai 9. elokuuta 2015

#98 Rentoilua

Ollaan tässä Laikun kanssa käyty käynti maastoja, vähintään tunnin mittaisia. Ollaan paljon kiipeilty, menty ojia ja yritetty pitää maastot monipuolisina. Ravissaakaan Laikku ei enää ontunut, joten uskalsin laukkaa kokeilla. Askeleet tuntuivat hyvinltä, mutta en käyntiä kovempaa vielä uskalla paljoa mennä. Uskon ontumisen nyt johtuvan kengättömyydestä. Vasen takajalka siis on ilman kenkää ja siksi käytän ratsastuksen ajan bootsia. 

kuva on tältä päivältä
Nyt siis tähän päivään. Milla tuli meidän kanssa tallille. Haimme Laikun pihatosta, vein pojan karsinaan ja aloimme hoitamaan poikaa. Pian jo varustinkin jo Laikkua ja olimme pihalla auttamassa Millaa selkään. Käveltiin ensin yksi kierros kentällä jonka jälkeen lähdimme maastoon kävelemään. 


Maastossa meni tosi kivasti. Käveltii hissukseen ja yksi vain vaskitsa nähtiin. Talliin päin tultaessa meitä tuli vastaan Päivi ajamassa Prinssillä. 


 Menimme sitten takaisin kentälle, otin satulan pois, koska en jaksanut oikeastaan ratsastaa. Ravasin pari kierrosta ja kokeilin laukkaa. Askeleet tuntui hyviltä ja poika oli mukavan innokas. Tulimme puomejakin pariin otteeseen. Lopuksi äiti meni hetkeksi selkään. Video kertokoon teille hieman enemmän.

linkki videoon



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat