keskiviikko 12. elokuuta 2015

#99 Kian tunti

Tänään kun menimme tallille, haimme Laikun pihatosta jossa molemmat pojat seisoivat tyytyväisinä odotellen rapsutuksia. Karsinassa laitoimme pojan kuntoon ja Laikku käyttäytyi hyvin kiltisti koko ajan. 

Pian Kia pääsikin jo Laikun selkään ja aloitettiin tietenkin alkukäynneillä. Kia käveli melko kauan. 



Keräillessä ohjia kerroin Kialle mitä tehtävää alottaisimme tekemään. Kahden puomin välistä piti ratsastaa puomille, näin päästiin keskelle puomia ja ratsastukseen piti heti alkuun keskittyä. Pienien muistutuksien jälkeen Kia alkoikin keskittymään paremmin ja harjoitus sujui todella hyvin! 


Jotenka aloimme tulemaan samaa ravissa, suuntia vaihdellen. Tässäkin piti palauttaa mieleen katseen vaikutusta sekä sitä miten pitää ratsastaa kulmiin ja tehdä kunnon tiet.



Kun tämä sujui hyvin vaihdoimme harjoitusta. Ensin piti kävellä puomien väliin ja peruuttaa pois. Se sujui mukavasti myös. Sitten teimme niin, että kävelimme puomien välistä ja puomin päälle piti tehdä pysähdys niin, että etujalat ja takajalat jäi eri puolelle. Hetken kesti, ennen kuin Kia löysi hyvän tuntuman tähän, mutta sitten sekin alkoi sujua todella hyvin ja pysähdyksistö tuli sujuvia.


pysähdykset oli kyllä hienoja, vaikka aina ei heti onnistunut.
 Tultiin samaa ravissa, alku oli hirmu hankalaa. Laikku pysähtyi joko puomia ennen tai puomin jälkeen. Pari kertaa saimme sen onnistumaan ja jätettiin sitten siihen.



Otimme laukan, mutta sepäs olikin vaikeampi nostaa kuin pitkään aikaan. Laukka sitten loppujen lopuksi nousi, mutta Laikku otti itse raville. Otin heidät sitten liinaan, jotta Kialla olisi varmempi olo ja Laukka nousi siinä erittäin hyvin.


 Lopetettiin siihen, jotta Selina pääsi ratsastamaan ja itse menin ottamaan Nellasta pari kuvaa ja videota.


videosa pysäytetty kuva







10 kommenttia:

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat