maanantai 22. tammikuuta 2018

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdollisimman monena päivänä, mutta ajattelin aloittaa tämän viikon tai parin päästä. Jos teitä kiinnostaa, kerro toki kommenteissa.

Pieni söpö Pancy ♥
Tänään menin Laikun kanssa reilun tunnin, aloitin pitkillä alkuverkoilla. Ensin taivuttelin poikaa eri suuntiin käynnissä ja ravissa. Laikku oli ihan tosi reipas ja innoissaan menossa, välillä hieman liiankin reippaasti. Kun olin tehnyt kunnon alkuverryttelyn, laukkailin melko pitkällä ohjalla, jonka jälkeen kävelin hetken ennenkuin aloin tulemaan kavalettia. 

Alkuun kavaletille tuleminen oli tosi tönkköä ja sähläämistä, mutta kun olin tullut sitä pariin otteeseen ja muistin ratsastaa kunnolla, niin alkoi rytmi ja rentous löytymään. Ajoittain Laikku oli tosi hyvin takajalkojen päällä ja ratsastus sujuikin hyvin. Tultiin kavalettia molempiin suuntiiin ja tietenkin välissä käveltiin.

Valitettavasti ei ole nyt mitään uusia kuvia
Kävelin melko pitkään, ennenkuin jatkoin ravissa työskentelyä. Laikku tuntui siltä, että se painuu kuolaimen alle, mutta tosiasiassa Läiskä meni hyvinkin matalassa muodossa. Lopulta saatiin pari tosi hyvää ravi pätkää, ravi oli kivan ryhdikästä ja  eteenpäin pyrkivää. Ravi pysyi energisenä jopa läpi avotaivutuksen. Loppuun otin vielä pari laukka-ravi siirtymää. Laikku oli tosi kiva sekä rento läpi siirtymien. Lopuksi ravailin alaspäin taivuttaen, rentoa ravia. Kävin heittämässä Laikulle, Lumon w-healingin loimen päälle ja kävelin pitkät loppu käynnit. Ratsastuksen jälkeen heitin vielä Bot-suojat jalkaan.

Oli ihan super kiva tallipäivä ja lopuksi innostuin hieman siivoilemaan tallia. 

perjantai 19. tammikuuta 2018

#208

Heh, tuntuu että joka potaus alkaa sillä, kun selitän miksen ole ehtinyt postailemaan. Blogi on jäänyt hieman hiljais elolle, mutta instagramissa olen ollut hieman aktiivisempi. Sieltä löytyy meidän uusimmat tapahtumat. Olen itse jo jonkin aikaa sitten parantunut ihan kunnolla, joten olen heppahommissa päässyt takaisin rytmiin.

Ollaan oltu Tolmun valmennuksissa pariin kertaan ja on ollut ihan huippua. Tosi kivan oloinen valmentaja ja varmasti mennään jatkossakin käymään hänen tunneilla.  Suunnitelmissa olis mennä kisoihin parin viikon päästä, muistakaa seurailla tapahtumakalenteria, sinne yleensä muistan päivitellä.


Laikulla on lähtenyt viikon sisällä kaksi kenkää, jotka jouduin itse irrottamaan. En tosiaan ennen sitä ole tehnyt, joten soitinkin tallikaverille ja kysyin miten se kuuluu tehdä. Onneksi se oli helppo homma ja Laikkukin oli ihan nätisti, vaikka itse hieman sähläsinkin.

Jos haluatte, niin voisin alkaa kuvailemaan enemmän esim My Day-videoita. Tai jos teille tulee jotain mieleen niin laittakaa kommenttia! 

maanantai 13. marraskuuta 2017

#207 Moikka!

Huh! Syksy on jo kovaa vauhtia menossa ja me ollaan Laikun kanssa kotiuduttu takasin Etelä-Karjalaan. Ollaan tutustuttu yhteen uuteen heppakaveriin, Lumo suokkiin. Lumo on aivan ihastuttava tamma, jonka kanssa olen saanut jonkin verran puuhastella.

Ollaan kokeiltu eri valmentajia ja onneksi ollaan löydetty koulu ja estepuolelle valmentajat.

Pari kuvaa Timosta, ettei postaus olisi ihan niin tylsä.
Syksyn edetessä on Laikulle kertynyt hieman nestettä jalkoihi. Jaakolle on joskus ostettu Back on trackin tallisuojat, mutta Jaakon pois mentyä on ne jääneet vintille lojumaan. Kun huomasin nämä (vähäiset) nesteet Laikun jalassa muistin, että meillähän on BOT-suojat ja päätettiin kaivaa ne esiin. Ollaankin niitä käytetty melkein päivittäin ratsastuksen jälkeen ja vautsi mikä vaikutus niillä on ollut. Kokeilin niitä hieman ennakkoluuloisesti, mutta ei voi kun ihastella. Nesteet on lähtenyt lähes kokonaan pois! Varmasti auttavat enemmän kun aletaan pitämään yön yli, nyt ovat olleet  vajaan tunnin jalassa.


Laikku oli hieman "kipeä" pari viikoa sitten, mutta tarkistutin pojan samalla kun annettiin rokotukset. Ell ei ulkoisesti huomannut mitään sekä verikokeet olivat puhtaat. Vajaa kaksi viikkoa Laikku oli tosi kevyellä liikunnalla ja lomailikin pari päivää rokotuksen jälkeen. Pian poika oli oma itsensä, pirteä ja hyvällä mielellä voitiin jatkaa treenailua.

valitettavasti en vieläkään osaa muokata kuvia, joten kaikki on ihan all naturel 

Treenit onkin sujuneet tosi kivasti, maastossa on tullut käytyä melkein pari kertaa viikkoon. Joinan päivinä olen todennut hyväksi lähteä ensin ravailemaan maastoon ja sen jälkeen tulla kentälle vääntämään koulua. Ollaan päästy hyppäämään sekä valmennuksessa ja myös itsenäisesti. Hirvästi ei materiaalia ole. Kirjoittelen teille lisää heti kun ehdin! Yritän tsempata ja saada postauksia viikottain ulos, saa nähdä onnistuuko. 


Miten sun syksy on mennyt? 



Päivittelen kesän kuulumisia ja kisoja pikku hiljaa tänne, joten postaukset tulee nähtävästi epärjestyksessä. Ja kiitoksia paljon uudesta ulkoasusta!

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

#206 Tauko

Blogi jää nyt tauolle, en tiedä kauan tauko tulee kestämään. Voi olla, että palaan jo viikon päästä tai kuukauden, en yhtään tiedä. Elämässäni on nyt niin paljon asioita tehtävänä ja kaikki on hieman kesken, enkä ehdi panostamaan blogiin juuri ollenkaan. Ulkoasukin taitaa mennä remonttiin.


Kuitenkin lupaan palata jossain vaiheessa! Ig:ssa yritän olla aktiivinen, menkäähän seuraamaan :)

lauantai 19. elokuuta 2017

#205 Trolli

Olenkin tästä neidistä pari kertaa maininnut, joten on aika esitellä tamma paremmin. Rolli on Laikun laidun kaverina.

Nimi: Trolli
K.Nimi: Rolli
Skp: Tamma
Synt: 2001
Rotu: Suomenhevonen 


Harmittaa kun ei hyviä kuvia tytöstä ole, mutta otan niitä joskus. Tamma on saanut laitsalla ollessaan mukavasti massaa ja voimaa takapäähäm, sekä energiaa touhuta. Rolli ei maailman helpoin ratsu ole, mutta kun tytön saa keskittymään niin ollaan saatu pari tosi hienoa pätkää aikaseksi! Rolli on välillä hyvin suokkimainen, ei pienestä hötky, mutta joskus jumittelee omia aikojaa. Perhoset tuntuu välillä kiinnostavan enemmän kuin työn teko, mutta välillä onkin hyvä pysähtyä katselemaan maisemaa.

Rolli on tosi kiltti luonteeltaan ja antaa paljon ratsastajalta anteeksi. Tamman kanssa on ihan super kiva käydä maastossa, kun voi nauttia täysin siemauksin pelkäämättä turhaa säpinää. Ollaankin usein maastossa paineltu pitkin ohjin menemään. Rolli ei paljoa maastossa kyttäile ja onkin hyvänä apuna ja esimerkkinä Laikulle.

Rolli on kiltti ja kiva hoitaa. Ollaan yritetty tehdä paljon erillaisa asioita, eikä vain puksuttaa samaa rataa. Paljon ollaankin keretty jo tekemään. Meillä on alkanut aika hyvin jo synkkaamaan, enkä aluksi olisi sitä uskonut, pieni ennakkoluulo kun oli suokkeihin jo valmiina.. Hetkellisetkin onnistumiset on ihan parasta ♥ 

tiistai 8. elokuuta 2017

#204 Heinäkuu

Tähän väliin aattelin kertoa millanen meijän Heinäkuu suurin piirtein oli. Jos pidät tän tyylisestä postauksesta, niin kerro toki kommenteissa.

Heinäkuussa oltiin kaks kertaa kisoissa. Käytiin Merlitzissä sekä Tehossa, toinen sujui huonosti, mutta toinen oli jo paljon parempi. Hypättiin meijän eka 110cm, vaikkakin hylätty tuli, niin olin silti onnellinen kun yritin. Teloin jalkani jalkapallossa, joten yhdet kisat jäi välistä.

Kisavärinä toimii oranssi  ♥
  Oltiin Antin estevalkussa neljä kertaa. Laikku on ottanu ihan uuden askeleen esteillä ja tehtiinkin uus ennätys, hyvällä ilmavaralla hypättiin 135cm ! Antti on paljon kehunut kuinka oikeesti hyvä hevonen Laikku on. Hyppäis kuulema keposesti 150cm. 

 Käytiin ekaa kertaa Hangossa kattomassa kisoja. Oli ihan huiput pari päivää, käytiin retkeilyalueella nukkumassa sekä viettämässä aikaa, esimerkiksi uitiin melko paljon. 


Olin ekaa kertaa Muumimaailmassa. (Pienenä olen saattanut olla, siitä ei mitään muistikuvaa ole) Oltiin äitin sekä veljen perheen kanssa ja kivaa oli!

Laikun kanssa oltiin paljon maastoilemassa, tutustuttiin lehmiin ja poika oppi ihan uuden ratsastajan höynäyttämis tempun. Hypättiin tiellä pitkiäkin ratoja, uutena juttuna mentiin laitsalla "maastoesteitä", jotka meni tosi hienosti. Kuukausi meni tosi nopeesti, varsinkin kun oli lomaakin ja päivät olivat hevostäyteisiä.

Timo on ollut meillä nyt hoidossa ja taitaa vielä jonkin aikaa olla. Ihana papparainen ♥



Puuhailin myös paljon Rollin kanssa, hypättiin, maastoiltiin, mentiin koulua ja ennen kaikkea nautittiin. Ensimmäinen suokki, jonka kanssa tulen paremminkin juttuun. Haluatteko tietää enemmän Rollista ja sen kuulumisista?


Kaikki kuvat on otettu puhelimella, joten en takaa laadun olevan kamalan hyvää

Kisoista ja tunneista tulossa myös omat postaukset, mutta ajattelin tehdä nopean tiivistelmän meijän jutuista. 

Millanen sun Heinäkuu oli? 

maanantai 7. elokuuta 2017

#203 Antin estevalmennus

Ensimmäisestä tunnista ei ollut oikein materiaalia, eikä silloin mitään ihmeellistä tehty, joten kerron nyt tiivistettynä valkusta joka oli 5.7.

Alotettiin verkkaamalla ristikoilla, haettiin hyvää rytmiä ja fiilistä. Ristikot meni vaivattomasti ja Laikku oli kivasti pohkeen edessä ja säilyi siinä koko tunnin. Verkan jälkeen alettiin tulemaan rataa pienellä korkeudella. Radalla haettiin tasaista rytmiä ja sitä, ettei jää tuijottelemaan etäisyyttä. Hyvässä rytmissä oleminen on tärkeintä ja että hevonen on hyvin avuilla, jolloin voi tarvittaessa lisätä tai vähentää laukkaa. Tämän lisäksi pitäis muistaa luottaa siihen, että Laikku hyppää ja jos poika pysähtyy niin pysähtyköön. Liiallinen varmistelu lähinnä pilaa hyvän balanssin.


Nostettiin esteitä pikku hiljaa, rataan kuului myös jumppasarja, johon piti tulla rauhassa ja tokavikalla esteellä hieman pyytää eteen, koska vika väli oli meillekin hieman pitkä. Tultiin rataa pari kertaa ja välissä aina esteitä nostettiin, jolloin ne vaihtelivat 100-125 välillä. Yksi pysty johon tultiin pitemmällä lähestymisellä oli juurikin 125cm, jonka Laikku hyppäsi aina ongelmitta. Oikeastaan tuo pysty oli kaikkein parhaimman tuntunen, vaikka lähes aina pitkällä lähestymisellä ehdin liiaksi miettiä ja pilata rytmin, tällä kertaa onnistuttiin tosi hyvin.

Vaikka Laikku oli välillä pois kontrollista ja paikat ei osunut nappiin, niin poika hyppäsi esteet mukisematta kaukaa ja läheltä. Koska Laikku oli kuitenkin rytmissä, pystyi poika hyppäämään pari estettä tosi läheltä. Tultiin tällä korkeudella pari kertaa. En edes tiennyt miksi minua hieman jännitti, koska Laikku oli kovalla halulla menossa eteen.

Laikku sai tosi tosi paljon kehuja ja tietenkin se nostaa omaa mielialaakin. Vaikka tunnilla tuntuikin etten mitään osaa, niin jälkeenpäin alkoi jo hymyilyttämään. Oon mä vaan ilonen miten hyvä hevonen mulla on ♡


#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat