torstai 29. lokakuuta 2015

#119 Kian tunti

Pidin tiistaina Kialle tunnin, niin kuin jo viime postauksessa asiasta mainitsin.


Aloitettiin kävelemällä pitkin ohjin ja laitoin sillä aikaa kaksi puomia peräkkäin sekä tötsiä mitä pujotella. Tehtiin melko kauan käynnissä rentoa työskentelyä, jottei Läiskä olisi ollut niin innoissaan ja koko ajan menossa. 


Ensin käveltiin kahden puomin ylitse ja pujoteltiin tötsät. Kun tämä sujui hyvin, niin otettiin puomin päälle pysähdykset. Kia sai Laikun hyvin pysähtymään ja poika malttoi hyvin odottaa. 


Sitten alettiin ravissa tekemään pujottelua, Laikku yritti luistaa tehtävästä ja Kialla olikin täysi työ saada Läiskä tottelemaan. Poika ei olisi millään halunnut kääntyä toiseksi viimeiseltä tötsältä. 

Videosta pysäytettyjä kuvia. 
Jotenka päätin, että otan heidät liinaan ja juoksin pariin kertaan tötsät pujotellen. Kia sanoikin, että hoksasi miten kannattaa noista mennä. 

Nämäkin on videosta napattuja, jotenka laatu on mitä on
Sitten otin heidät liinaan ja liinassa ravaillessa mietittiin tarkemmin sitä istuntaa. Vasempaan meni kaikki todella hyvin, istunta oli melko rauhallinen sekä ohjaus sujui hyvin. Tähän suuntaa kun oli ravailtu melko kauan niin vaihdettiin suuntaa. Toiseen suuntaan oli hankalampaa ohjaaminen ja ympyrä pieneni helposti. Ravailtiin tähänkin suuntaan sen aikaa, että ympyrä pysyi sopivan kokoisena. Lopuksi käveltiin pitkät loppukäynnit ja kertailtiin mitkä asiat tunnilla sujui hyvin ja mihin pitää kiinnittää enemmän huomiota. 



Saatte nauttia videosta, äänien kera. 

tiistai 27. lokakuuta 2015

#118 Enpä olisi uskonu

Kian kanssa tallille mennessä päätettiin, että mennään ilman satulaa. Laitettiin poika kuntoon nopeasti ja lähdettiin maneesiin.


Otettiin pari rakenne ja yritettiin ottaa poseeraus kuviakin, vaikka ei kovin hyvin onnistuttu.

Kaikista kuvista ja videoista kiitos Kialle


Laitoin Kian kävelemään Laikun kanssa maneesia ympäri, sillä aikaa kun itse kasasin puomeja haluamaani kohtiin. Hyppäsin selkään alkaen verkkaamaan ja Kia raahasi tolppia, jotta saatiin esteitä kyhättyä. Aloin ravailemaan puolipitkällä ohjalla ajatuksena eteen alas venyttely. Laikku olikin kivasti ajatuksessa mukana, tehtiin voltteja, siirtymisiä, puomien ylitystä epämääräisissä järjestyksissä ja sen sellaista. Pian alettiinkin laukkailemaan, laukassa tehtiin samoja asioita kuin ravissa. Keskiympyrällä tultiin yhtä pystyä. Laikku syttyi heti ja poikaa piti pidätellä paljon. 

Kuvat on videoista pysäytettyjä

Ravi oli ilmavaa ja tuntui hyvältä selkään. Tosissaan poika oli koko ajan menossa ja hirmu innoissaan. Tultiin linjaa ja esteet oli siinä 50-70cm korkeudella. Laukat vaihtui esteen päällä sekä sileällä, ilman ongelmia. Ihan huippua, Laikku oli muutenkin ihan super ratsastaa. Avut meni läpi ja poika oli hirmu ryhdikäs sekä laukka oli säädettävissä, vaikka välillä meinasikin jäädä vauhti päälle. Lyhyempi "linja" oli reilun kahden askeleen väli, tähän tuli sähellettyä jos jonkin näköistä askelta. 




Pidemmälle linjalle tuli neljä laukkaa, mutta pariin otteeseen jäi kaula pitkäksi ja esiintyi ne kuuluisat kipitys askeleet. Tässä olisi itse pitänyt ratsastaa paremmin, mutta fiilis oli hirmu hyvä koko ajan. Tulin sekalaisia tehtäviä, piti tehdä askeleen lyhennystä ja pidennystä, mutta en muistanut kun nautin ratsastuksesta niin kovin. Nostettiin esteitä hieman ja korkeus oli pystyillä 70-90 korkeudella ja okseri noin 80-90. Kahden askeleen linjalle tuli hyppy ensin hieman kaukaa, mutta toisella kerralla tilanne korjaantui vaikka poika jäi hieman pitkäksi. Toisesta suunnasta oli ensin okseri ja laukka kummallisesti lyheni tähän, mutta toisella kerralla oli suunta jo reilusti eteenpäin. 

Nostettiin yhtä estettä metriin, ihme kyllä en alkanut jännittämään estettä vaan nostin laukan ja tulin neljän askeleen linjan, jonka toinen este oli se metrin korkuinen. Hyppy tuli hyvin, itse kylläkin katsoin hirmuisesti alas ja sen tunsin kun hypystä laskeuduttiin. Tulin esteen pariin kertaan tästä suunnasta ja hypyt tuntui koko ajan tosi kivoilta. Parit kerrat tuli hypyt läheltä, omasta ratsastuksestani johtuen. 






 Vaihdoin suunnan ja Laikku oli ihan hirveä innoissaan ja jouduin tosissani pidättelemään poikaa. Hypyt toiseen suuntaan onnistui tässäkin tosi kivasti, vaikka asentoni ei kamalan kaunis olekkaan. Hypyistä jäi ihan super fiilis, vaikka linjan toiselle esteelle sitten tultiikin hieman pitkänä. Otin vielä loppuun ravia ja laukkaa ympyrällä. Laukan vaihdot tuli ongelmitta lähes joka kerta  ja ravi oli omasta mielestäni hyvää ja sellaista mitä saisi koulu radoillakin näkyä.Hyppäsin alas ja aloin pitämään Kialle tuntia, mutta siitä tulee erillinen postaus. Ihan huippu fiilikset jäi niin minulle kuin varmasti Laikullekkin.




maanantai 26. lokakuuta 2015

#117 Linkkaa blogisi!

Lukulistani on jo jonkin aikaa kaivannut uusia blogeja luettavaksi. Tietenkin voit linkata blogisi jota jo luen. Ennen kuin linkkaat blogisi luethan nämä.


  • Kerro jokin mielipide blogisani
  • Blogisi pitää liittyä jotenkin hevosiin
  • Kerro vähintään yksi postaus toive
  • Lyhyt kuvaus blogistasi

Arvostelen blogit, joten jos et kestä kritiikkiä, niin älä linkkaa blogiasi. 


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

#116 Estevalmennus

Eilen Mimmi tuli pitämään (meidän tallille) estevalmennusta minulle ja Empulle. Ensin käveltiin alkukäyntejä samalla kun muut rakensivat rataa. Jonkun aikaa käveltyä, aloin ravailemaan. Laikku oli hirmuisen tahmea, ei kuunnellut pohjetta eikä oikeen taipunut. Ravailtiin molempiin suuntiin, tehden voltteja ja siirtymisiä. En saanut ratsastettua Laikkua yhtään pohjan ja ohjan väliin, vaan poika jäi pitkäksi madoksi.
Kaikki kuvat c Jemina
Pian otettiin pääty ympyrällä laukkaa ja Mimmi alkoi opettamaan, sillä rata oli jo rakennettu. Otettiin laukassa ensin hieman kevyessä istunnassa eteen. Laikku jäi pohkeen taakse, eikä myöskään taipunut. Laukassa tehtiin tempon vaihtelua, tässä hidastaminen onnistui tosi siististi ja helposti. Sen jälkeen alettiin tulemaan pariin kertaan ristikkoa keskiympyrällä. Laikku jäi pohkeen taakse, eikä laukka ollut tarpeeksi rytmikästä vaan pitkää humputtelua. Oma jalka lähti hiihtelemään minne sattui eikä pohkeeni pysynyt kiinni.


Ristikko nostettiin pystyksi ja se tultiin molempiin suuntiin pariin otteeseen. Koska jalkani lähti liian taakse, niin tulin esteen ilman jalustimia, näin jalkani pysyi oikeassa paikassa ja poikakin tuntui kivalta.


Alettiin tulemaan linjaa jossa oli pysty ja okseri. Ensin tultiin peruslaukalla ja askeleita tuli kuusi molemmille. Alettiin lyhentämään laukkaa, joten tultiin seitemän askeleen laukalla, ajattelin että jes tämä on aina ollut helppo tehtävä meille. Laukka jäi hirmu pitkäksi, eikä laukka ollut "vieteri" tyylistä, jota voisi helposti lyhentää ja pidentää tarpeen tullen. Tultiin seitsemällä askeleella, mutta kaikkea muuta kuin helppoa se oli. Laikku ei tahtonut millään lyhentää ja samalla pitää askelta rytmikkäänä. Seuraavaksi piti tulla kahdeksalla askeleella, tätä ei saatu vaan tultiin seitsemällä. En tainnut saada sitä kahdeksaa ollenkaan, toisin kuin Emppu sai Namun kanssa sen kahdeksan, jo ensimmäisellä kerralla!


Tuntui siltä ette päässyt hyppyihin ollenkaan mukaan, olin ennen estettä jo hyppäämässä ja esteen jälkeen lösähdin kaulan päälle.. Sitten alettiinkin tulemaan sama linja ja linjalta okserille. Okserille tuli hyvä hyppy ja laukka vaihtui. 


Vaihdettiin suuntaa, tultiin okseri, äskeisen linjan okseri, sarja josta linjalle ja linjalta toiselle askeleen pidemmälle linjalle. Laukka loppui ennen ensimmäistä okseria, sillä jalkani jäi tyhjäksi eikä tukenut poikaa loppuun asti. Seuraava okseri menikin ihan hyvin, sarja onnistui ilman ongelmia, käännös vasemmalle, jossa laukka valui pitkäksi. Ensimmäiselle linjalle tuli hyvät hypyt, mutta laukka oli liian pitkää ja reipasta. Sama juttu toisella linjalla. 





Sen jälkeen tultiin pidempi linja kerran, niin että väliin tuli kahdeksan askelta. Laukka lyheni ja väliin tuli yhdeksän askelta. Vieläkään laukka ei ollut rytmikästä. Sitten okseri vasemmasta suunnasta, oikealle pidemmän linjan keltavihreälle pystylle, josta käännös oikealle muurille, jatkettiin linjan toiselle punaiselle esteelle, okseri samasta suunnasta josta toisen linjan okserille siitä sarjalle.  Okserille tuli hieman parempi laukka, keltavihreälle hyvä tie ja hyppy oli hyvä. Muurile käännös oli vaivaton, poika kääntyi tosi helposti ja hypystä tuli hyvä. Laukka pysyi hyvänä ja oli jopa hieman säädettävissä, punaiselle tuli hyvä hyppy josta taas samalle musta valkoiselle okserille, laukka pysyi yllä hyvin. Ennen linjan okseria piti ottaa kiinni, mutta en saanut kunnolla laukkaa lyhennettyä ja tähän tuli hyppy läheltä pudottaen puomin. Sarja jännitti, mutta siihen tuli hyvät hypyt.


 
Näitäkin tehtäviä tultiin pariin otteeseen. Laukka parani loppua kohti, muttei siltikään ollut tarpeen rytmikästä läpi tehtävän vaan loppua kohti valahti Laikku madoksi ja unohdin ratsastaa esteiden välissä. Alkoi muuten hieman ärsyttämään kun oksereille laukka aina loppui, mutta itseppä en pitänyt jalkaa kiinni ja tukenut sillä, niin en yhtään ihmettele. Yli mentiin joka kerta, vaikka räpellystä se suurimmilta osin olikin. Sitten mustavalkoinen okseri oikeasta suunnasta, käännös oikealle josta tultiin sarja ja heti perään okseri ja siitä mustavalkoiselle okserille. Käännös oikealle, linjan punainen pysty josta muurille, muurilta vasemmalle ja kahdeksan askeleen linja. Mustavalkoiselle okserille Laikku laukkasi reippaasti ja jouduin ihan kunnolla pidättelemäänkin, käännö oli melko helppo, ei tullut sitä yleistä ajatusta ettei poika käänny. Sarja tuli hyvin, hieman ehkä kaukaa ja okserille tuli hyvä hyppy, mustavalkoiselle okserille hyvä hyppy, linjjan punaiselle esteelle hyppy oli hyvä ja laukka oli hyvä, rytmikäs ja hyvin hallinnassa. Muurilla lauka ei vaihtunut, muurin jälkeen tuli risti laukka, joka korjaantui melko pian. Linjalle tuli hyvät hypyt, kuudella askeleella tosin. 




Lopuksi vielä tultiin mustavalkoinen okseri, sarja, okseri jonka jälkeen piti hevonen olla suora ja tehdä pysähdys. Poika pystähtyi, vaikka nättiä ratsastukseni ei ollut. Loppu verkassa venyteltii hevosten kauloja sekä kylkiä ympyrällä. Laikku oli mukava ratsastaa ja lopuksi annettiin hevosten ravissa venytellä eteen ja alas. Loppukäynnit ja palautteet ratsastuksesta. Kivaa oli, vaikka itseäni harmittikin, etten osannut ratsastaa. 



maanantai 19. lokakuuta 2015

#115 Someron estekisat 18.10

Sunnuntaina lähdettiin tallille hieman myöhässä aikataulusta, mutta silti oli hyvin aikaa. Tallilla hain pojan ulkoa ja Laikku hieman ihmettelikin, miksi olin siihen aikaan tallilla. Tallissa harjasin pojan, katsoin kaviot ja laitoin loimen päälle. Jenni vei tavaroita autoon samalla kun isi haki trailerin ja sinne heinät. Poika oli nopeasti valmis ja lähdettiin lastaamaan Laikkua. Ensin annoin Laikun haistella koppia rauhassa ja isi talutti pojan koppiin ja itse oli raipalla hieman avittamassa, sillä lastaus ei viimeksi sujunut ihan nappiin. Nyt Laikku kuitenkin asteli kaikessa rauhassa sisälle ja oli kiltisti kopissa. Matkaan lähdettiin noin 9:20. 

Kun päästiin perille menin ilmoittautumaan ja tulikin jo kuulutus, että rataan saa tutustua. Mentiin Empun kanssa kävelemään rata, jonka jälkeen kiiruhdin Laikun luokse. Laikulle ja itselleni nopeasti loput varusteet päälle ja verkkaamaan. Kävelin hetken kunnes otin jo ravin, ravailtiin pitkänä eteen alas ja poika oli heti tosi rentona. Otin laukan ja laukkasin pari kierrosta, jonka jälkeen kävelin hieman kauemmin. Kokosin kunnolla ohjat ja ravissa tein voltteja ja siirtymisiä. Laikulla riitti energiaa, eikä pidätteet menneet kunnolla läpi. Parit verkka hypyt, jotka eivät kovin hehkeitä olleet, mutta se riitti. Pian pääsinkin odottamaan vuoroani. Ensin oli vuorossa 70cm rata.

Maneesissa kertasin radan päässäni moneen otteeseen, kunnes tulikin jo vuoroni. Moikkaus, lähtömerkki ja matkaan. Radalla tuli pari kipitystä, mutta tällä kertaa tajusin itse istua ja rentoutua satulassa ja huomata että tämähän onkin kivaa. 

Videosta napattu kuva.. 

Puomit kolisi jonkun verran, mutta puhtaasti päästiin perusrata ja siitä heti uusintaan. Uusinnassa kannustin poikaa menemään reippaasti ja Laikku menikin kivaa laukkaa. Suunnitelmana oli pienet tiet, mutta ne eivät onnistuneet. Laukka oli kumminkin hyvää ja sijoituttiin toisiksi. Uusinnan aika oli 34,46.

Palkintojen jaon jälkeen käveltiin 80cm rata uudelleen ja kauhukseni sarja tuli perusradalle sekä uusintaan. Menin pian verkkaamaan sillä olin 4 lähtijä tässä. Eka verkkahyppy oli tosi huono, joten toinen heti perään mikä olikin hyvä. Lähdin odottamaan vuoroani, maneesissa jälleen kertasin radan mielessäni ja mietin miten tuon pojan sarjalle. Ajatus oli, että mahdollisimman pitkälle, jotta saan pitkän ja suoran tien.

Radalla laukka pyäri heti alusta, ja hypyt tuli hyvistä paikoista. Toki pari kipitystäkin tuli, omista virheistäni johtuen. Sarjalle sain haluamani tien ja keskityin ratsastamaan kunnolla. Yllätykseksi sarja tuli hyvin. Radalla huomasin, että ratsastan liikaa kädellä ja helposti unohdan ratsastaa pohkeella joten se helposti jääkin irti.



 Pääsin uusintaan ja uusinnassa ratsastin poikaa eteen, mutta poika pääsi hieman pitkäksi ja tuntui hieman väsähtäneen. Uusinnassa sarjan a osalle tuli kuuluisa kipitys ennen hyppyä, mutta puomit pysyi ylhäällä, eikä kieltoa tullut. Puhtaalla radalla maaliin, aika ei ollut kovin hyvä. Muistaakseni uusinnasta tuli 37.40. Olin kuitenkin ainut joka pääsi koko radan puhtaasti, jotenka sijoituin ensimmäiseksi. Palkintojen jakoa ennen ja sen jälkeen verkkasin vielä poikaa ravissa, jonka jälkeen käveltiin pitkät loppu käynnit. Hain esine palkinnot, valitsin ihana riimun ja kaksoisteholinimentin. Poika käveli taas kerran kiltisti ilman ongelmia traikkuun ja lähdettin hyvillä mielin kohti kotia. 

perjantai 16. lokakuuta 2015

#114 Kävelytyskone

Kävelytyskone on Laikulle aivan uusi asia, joka aiheutti suurta hämmästystä ja spurtteja, kun koneessa oli joku kävelemässä ja poika tarhassa syömässä. (Kone on aivan tarhan vieressä) Kävelytyskoneeseen ollaan Laikkua nyt melko kauan totutettu, hyvin pienin askelin. Ensin käytiin monet kerrat vain haistelamssa portilla koko hökötystä, mikä oli pojan mielestä pieniä pyöreitä heppoja syövä kone. Poika on kumminkin sen verran utelias, että uteliaisuus vei voiton.



Kerran kun ratsastin kentällä, oli tuo kamala hevosia (etenkin pieniä ja pyöreitä) syövä kone laitettu päälle. Laikku oli silti melko rauhallisesti ja laitoin sen keskittymään työhön, eikä koneen tuijotteluun. Lopuksi katsottiin kun kone oli päällä ja siellä kävelevää ponia ei syötykkään. 

Viime viikolla käytiin pojan kanssa koneen sisällä kääntymässä. Seuraavana päivänä käveltiin koneessa, äitin pyörittäen konetta ja näin vältyttiin suuremmilta ääniltä. Laikku oli hieman ihmeissää, mutta tosi kiltisti siinä käveli ja annoin rohkaisuksi porkkanoita. Käveltiin pari kierrosta. Tehtiin tätä parina päivänä, laitettiin kone päälle ja kävelin Laikun vieressä, kunnes laitoin pojan ihan yksin koneesseen kävelemään.

Yllätykseksi poika oli aivan rauhallinen, vaikkei heti tajunnutkaan, ettei voi pysähtyä. En laittanut sähköjä päälle, joten niistä "porteista" ei saanut sähköiskua jos osui peppuun. Kaikki meni hyvin, olin koko ajan vieressä vahtimassa. Positiivinen yllätys, kun poika ei saanut mitään kohtausta. Eilenkin poika käveli koneessa yksin, siivosin tarhan samassa, tällä tavalla sain vahdittua poikaa hieman samalla. Materiaalia ei ole, mutta kuvasin keskiviikkona 7.10 MyDayn. 


Kommenttia! :)


tiistai 13. lokakuuta 2015

#113 Ei niin onnistunut ratsastus



Tämän postauksen kirjoittaminen ei yhtään innostanut, jotenka vähän venähti..Maanantaina (5.10) pidin Kialle tunnin, käveltiin aika pitkät alkukäynnit, sillä Kia ei hetkeen olekkaan ollut tallilla. Otettiin ohjat tuntumalle ja alettiin tekemää voltilla pysähdyksiä. Ravailtiin rauhaksiin ja tehtiin siirtymisiä. Otin heidät liinan päähän ja käskin irroittamaan otteen ohjista, jotta voidaan keskittyä kunnolla istuntaan. Alkuun Kia oli tosi jännittynt, mutta loppua kohti oli asento jo tosi hyvä ja ratsastajakin piti tästä harjoituksesta.

Menin itse selkään ja laitoin jalustimet kaulalle. Unohdin vaihtaa ratsastuskengät sekä housut, mutta en jaksanut niitä mennä vaihtamaan. Ensin tein käynnissä taivuttelua ja venyttelyä, poika ei tahtonut rehellisesti sisälle asettua ja oli kovin kiireinen koko ajan. Kävelin molempiin suuntiin tehden pysähdyksiä sekä peruutuksia, mutta poika ei ollut kunnolla avuilla. Pysähdykset olivat siistejä sekä peruutukset hyvät.




Ravissa jatkoin ympyrällä asettelua, siirtymisiä sekä väistöjä. Pidätykset ei tahtoneet mennä läpi ja tuntui, että poika oli  hieman sählä. Poika juoksi koko ajan apujen läpi ja hetken kesti, ennen kuin sain edes jotain otetta poikaan.. Aloin tulemaan lävistäjältä pohkeenväistöä vasemmalle kohti uraa, uralla nostin laukan ja laukkasin uraa pitkin. Pitkällä sivulla otin ravin josta tulin taas lävistäjälle, väistö oikealle, poika ei meinannut millään väistää vaan juoksi läpi apujen. Uralla laukan nosto ja sama toiseen suuntaan. Väistöt parani pikku hiljaa ja oikealle tuli parempia pätkiä. Pari kertaa otin rumemmin kiinni, jotta poika edes hieman kuuntelisi.

Sen jälkeen otin pari vastalaukka harjoitusta, pari askelta oikeaalaukkaa, käynti, vasenlaukka, käynti,oikealaukka... Sitten tein laukka käynti harjoitusta puomien kanssa. Laukka, puomi, käynti jne. Videossa näkyy paremmin. Tämä meni melko hyvin, vaikka laukka ei ollut hirveän pyörivää. Sen jälkeen kokosin laukkaa mahdollisimman paljon, poika oli tosi kivasti avuilla.

Aloin tulemaan pohkeenväistöä molempiin suuntiin, sekä takapään väistöä ravissa ja laukassa. Ravissa poika halusi nostaa laukan ja mennä väistöä laukassa. Ravissa takapäänväistö, pysähdys jonka jälkeen laukka, käynti. Takapään väistö ei ollut helpoimmasta päästä laukassa ja poika tuppasi menemään helposti vinoon, eikä takapää tullut kunnolla sivulle. Hetki kesti, ennne kuin tämä onnistui edes kiitettävästi.

Hetken kävelin ja ravailin jonka jälkeen annoin pojan rallitella maneesissa. Pitkät sivut täysillä ja lyhyellä sivulla hieman kiinni. Kiinni ottaminen ei aina oikein sujunut, mutta hyvin selvittiin. Poika oli hirmu innoissaan. Pienet kävelyt, jonka jälkeen aloin tekemään loppu raveja. Poika oli tosi kiva ja simppeli ratsastaa. Käsi sai olla täysin hiljaa ja istunnalla sai vauhtia säädettyä. Eli pienen höyryjen päästelyjen jälkeen oli poika tosi kiva ratsastaa! Loppu käynnit, jonka jälkeen talliin.


Linkki


tiistai 6. lokakuuta 2015

#112 Kysymyspostauksen vastaukset

Kiitos kaikille jotka laittoivat kysymyksiä! :)

Minkälainen ilmapiiri uudella tallilla on?

Ilmapiiri on tosi kiva ja meidät on otettu hyvin vastaan! Kaikki ovat tosi mukavia ja kertovat asiat suoraan. (Esimerkiksi mitä ei saa tehdä ja millainen käytäntö on tietyissä asioissa) Talliporukka huolehtii toistenkin hevosista, jos esimerkiksi loimirepsottaa, se korjataan. Hevonen riehuu ollessaan yksin, viedään se sisälle jos kaverit ovat siellä yms. 

Miten ehdit käydä tallilla koulun jälkeen?

Koulupäivät on nyt ollut pitkiä, mutta hyvin sinne on ehtinyt, kun on etukäteen suunnitellut mitä tekee ym. Olen nyt mennyt melko usein mopolla tallille, eikä siinä ole ongelmaa vielä kun ilmat ovat hyvät. Koulun jälkeen olen käynyt kotona syömässä ja lähtenyt tallille, tai olen mennyt suoraa koulusta. Tallilla menee vähintään se kaksi tuntia, mutta normaalisti aika menee yli kolmen tunnin. Eli jos suunnittelen valmiiksi mitä päivän aikana teen/yritän tehdä saan asioita tehtyä, mutta suunnittelua se vaatii. 

Oletteko joskus harkinnut Laikun myymistä?

Laikun myymistä ei olla harkittu, mutta sekin päivä saattaa tulla, että poika on pakko myydä. En tahdo ajatella asiaa, sillä tulen siitä vain surulliseksi. 

Oletko joskus harkinnut ratsastuksen lopettamista?

Itseasiassa tätä harkitsin melko vakavasti vuonna 2012, kävin ratsastuskoululla ja junnasin oppimisessa paikoillani, mutta Jaakon tultua en sitä edes harkinnut. Tietenkin tulee päiviä jolloin kaikki menee täysin pieleen ja tekisi mieli heittää hanskat tiskiin, mutta en sitä vakavasti ole ajatellut. Kun huomaa pieniäkin edistymisiä, Laikku tekee jotain ihanaa tai itse saavuttaa jotain ym, kummasti sitä taas jaksaa. Huonoina päivinä pelkkä Laikun kanssa oleminen saa olon paremmaksi ja ajatukset tuulettumaan.

Millainen olisi unelmien hevosesi, vai onko se Laikku?

Unelmien hevonen.. Niitä on niin monta, Friisiläinen olisi ihana, toisaalta niiden kanssa hyppääminen olisi melko erillaista (toki on poikkeuksia!) joten mielummin pysyn puoliverisissä. Toisaalta kuuma täysiverinenkin olisi kiva, mutta kaikki mitä haluan hevoselta on Laikussa, elikkä kyllä, Laikku on unelmieni hevonen. 




Onko Laikku elämäsi hevonen?


Tätä kysymystä voi tulkita monella tapaa, mutta uskoisin Laikun olevan se "oikea" minulle. Laikusta löytyy  paljon sitä mitä hevoselta haluankin. Esimerkiksi paljon kärsivällisyyttä sekä rauhallisuutta, jota minusta ei löydy. 

Millaisia tavoitteita sinulla on ratsastuksessa?

Varsinaisia tavoitteita ei paljoon ole, haaveena on Power Cup:in osallistuminen sekä tietysti kehittyä paremmaksi ratsastajaksi, koulussa ja esteillä. Mielestäni koulu on kaiken AjaO, vaikka pidän esteitäkin paljon, mutta en lokeroi ihmisiä VAIN este- tai kouluratsastajiksi, sillä kouluahan täytyy osta, ennen kuin alkaa hyppäämään. Mielestäni myös esteradoilla tulisi näkyä siistejä ratoja, (tähän yritän myös panostaa, se olkoon yksi tavoite) kouluratsastuksella on tässäkin suuri osa. Erään ratsastajan sanoja lainaten: "Esteradoilla ratsastus on kuin kouluratsastusta, eteen tulee vain esteitä joiden yli hypätään." 

Oletko opettanut Laikulle temppuja?

Jonkun verran olen opettanut, ihan perus temppuja Laikulle. Poika on melko nopea oppimaan, omasta viitseliäisyydestäni se on kiinni. Tiettyjä temppuja en sille tahdo milloinkaan opettaa. 

Minkä asian ratsastuksessa osaat parhaiten?

Hmm.. En itse keksinyt mitään, joten päätin kysellä tutuilta, mitä he minusta sanoisivat.
Emppu: " Ratsastat siististi ja olet hevoselle reilu"
Kia: "Olet päättäväinen, etkä luovuta helpolla ja osaat hallita hevosta."
Jemppu: "Osaat istua tiiviisti satulassa"
Marsu: " Osaat tosi hyvin lukea just sitä hevosta millä ikinä meetkin"
Nipsu: "Oot jämpti, et luovuta"

Mielipide Rollkurista?

En ole suuremmin asiaan tuustunut, mutta sen verran mitä siitä luin, niin en sitä koskaan käyttäisi, enkä hyväksy asiaa. (Tietenkään tätä ei pidä sekoittaa esim. asentoon jossa hevonen venyttää kaulaansa eteen ja alas.)

Kadutko jotain asiaa mitä olet tehnyt Laikulla?

En varsinaisesti kadu mitään, mutta toki joitain asioita olisi voinut paremminkin tehdä. 

Ketä hevosista on lähinnä sydäntäsi Laikun jälkeen?

Jaakko,Saima sekä Jedi.




Haluaisitko oman tallin pihalle?

Kyllä, jos asuisin paikassa missä se olisi mahdollista. Asiassa on omat miinukset ja plussat, mutta kun olen asiaa miettinyt, niin ehdottomasti haluaisin omalle pihalle hevoseni. 

Oman hevosen hyvät ja huonot puolet?

Hyvät puolet: Saat itse päättää asioista vapaasti, voi treenata oman ajatuksen mukaan, luottamus hevoseen on erillainen, sen ollessa oma, voi tehdä ja opettaa hevoselle sen mitä itse haluaa, Saa keskittyä kunnolla omaan hevoseen.

Miinus puolet: Vastuu on suuri, rahaa menee ja paljon, tietynlainen huoli omasta mussukasta, eikä tallille voi olla menemättä vain jos ei huvita. 

Siinä joitain asioita, en tähän hätään enempää keksinyt. 




Korkein hevonen jolla olet mennyt?

Jaakko, jonka säkä oli 176cm. 

Monet kisat olet voittanut?

Kaksi kertaa olen ollut ensimmäisenä. Toinen oli estekisoista, toisesta en ihan varma ole. 

Ketä on ratsastusidolisi?

Varsinaista idolia ei itselläni ole, mutta Mimmin tyylistä ja tavasta kohdella hevosia pidän erityisesti. 

Ootko ratsastanu jollain muulla nelijalkasella kun hevosilla/poneilla?

En, muistaakseni.

Lempiaskellaji, ja miksi juuri se?

Taitaa olla laukka, askeleessa on mukava istua ja vauhti on sopivaa. Laukassa, niin kuin jokaisessa askellajissa on omat hyvät ja huonot puolet, säädeltävää riittää ja aina on varaa parantaa. 

Vielä kerran, suuri kiitos kaikille kysyjille!

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat