Kävelytyskone on Laikulle aivan uusi asia, joka aiheutti suurta hämmästystä ja spurtteja, kun koneessa oli joku kävelemässä ja poika tarhassa syömässä. (Kone on aivan tarhan vieressä) Kävelytyskoneeseen ollaan Laikkua nyt melko kauan totutettu, hyvin pienin askelin. Ensin käytiin monet kerrat vain haistelamssa portilla koko hökötystä, mikä oli pojan mielestä pieniä pyöreitä heppoja syövä kone. Poika on kumminkin sen verran utelias, että uteliaisuus vei voiton.
Kerran kun ratsastin kentällä, oli tuo kamala hevosia (etenkin pieniä ja pyöreitä) syövä kone laitettu päälle. Laikku oli silti melko rauhallisesti ja laitoin sen keskittymään työhön, eikä koneen tuijotteluun. Lopuksi katsottiin kun kone oli päällä ja siellä kävelevää ponia ei syötykkään.
Viime viikolla käytiin pojan kanssa koneen sisällä kääntymässä. Seuraavana päivänä käveltiin koneessa, äitin pyörittäen konetta ja näin vältyttiin suuremmilta ääniltä. Laikku oli hieman ihmeissää, mutta tosi kiltisti siinä käveli ja annoin rohkaisuksi porkkanoita. Käveltiin pari kierrosta. Tehtiin tätä parina päivänä, laitettiin kone päälle ja kävelin Laikun vieressä, kunnes laitoin pojan ihan yksin koneesseen kävelemään.
Yllätykseksi poika oli aivan rauhallinen, vaikkei heti tajunnutkaan, ettei voi pysähtyä. En laittanut sähköjä päälle, joten niistä "porteista" ei saanut sähköiskua jos osui peppuun. Kaikki meni hyvin, olin koko ajan vieressä vahtimassa. Positiivinen yllätys, kun poika ei saanut mitään kohtausta. Eilenkin poika käveli koneessa yksin, siivosin tarhan samassa, tällä tavalla sain vahdittua poikaa hieman samalla. Materiaalia ei ole, mutta kuvasin keskiviikkona 7.10 MyDayn.
Kommenttia! :)
Kävelytyskone on ihan kätevä :D Helpottaisi esim. saikkuheppojen kävelytystä ja kuntoutusta. Mutta kiva video! Videopostaukset on kivaa vaihtelua perus teksti-kuva-postausten lisäksi. :)
VastaaPoistaNiin on! :) kiitos^^
Poistatosi kiva video ja postaus :)
VastaaPoistaLaikku on tosi suloinen ♥️ Sulla on kans kiva blogi!
VastaaPoista