lauantai 17. joulukuuta 2016

#175 Kesä 2016

Tähän aikaan vuodesta on hyvä muistella mennyttä kesää. Tämä kesä 2016, oli yksi parhaista mitä olen kokenut. Ensinnäkin opin Laikun kanssa paljon uutta, opin ihan eritavalla rakastamaan hyppäämistä, meidän yhteistyö parani huomattavasti, sekä molempien itsevarmuus kasvoi. Kuva kertoo enemmän kui tuhat sanaa, joten lähdetään katsomaan millainen oli minun kesäni.


Ensinnäkin muutto laitumelle, johon Laikku sai Taavin kaverikseen. Pojat tuli heti hyvin juttuun ja lähes rapsuttelivat toisiaan ensimmäisenä päivänä. Laikku sekä Taavi olivat tosi tyytyväisiä. 






Kierreltiin kesällä paljon kisoissa, mm  Horse Show:ssa. Lisäksi käytiin lähes viikoittain Antin tunneilla. Kisoissa sekä tunneilla oli melkein aina Jemina auttamassa, kiitos paljon hänelle, sekä tietenkin niille jotka mahdollistivat kisat yms. ♥



Oli mahtavaa löytää valmentaja, joka osasi oikeasti viedä minua eteenpäin. Koskaan ei valkuissa kiirehditty hakemaan vain korkeutta, vaan aloitettiin kavaleteista ja edettiin omien taitojen mukaan, sekä rohkeuden mukaan. Laikulle kasvoi lihaksiakin kivasti ja eritavalla kuin ennen.


Ja todellakin opin ihan uudella tavalla rakastamaan esteitä. Näissä kesän valmennuksissa opin esteistä enemmän mitä monen vuoden aikana olen oppinut. Antti selitti asiat aina niin, että varmasti ymmärsin. Ratsastuksesta tuli rentoa, eikä sellaista, että eteen eteem ja eteen. Vaikea selittää, mutta opetus oli ihan mielettömän hyvää, vaikka kahdesti tipuinkin. :D


Kisoissa meni tosi kivasti, käytiin uusissa paikoissa ja välillä sijoituttiinkin. Tällä kaudella käytiin vain kerran koulukisoissa, sieltä tulikin molemmista luokista voitto.


Maastoiltiin myös tosi paljon, hyvässä seurassa se oli ihan huippua ♥  Käytiin myös yömaastossa, telttailessamme laitsalla. Laikun kanssa en yömaastossa olekkaan ikinä ollut. Telttailu oli ihan huippua ja paras seura korvaamattoman tärkeää.



Oltiin tosi paljon Jeminan kanssa, tehtiin ja mentiin kaikkialle. Lintsilläkin käytiin. Yhdessä kaikki on paljon hauskempaa. ♥ Sain kesällä tehtyä paljon sitä mitä olin ajatellutkin. Vietin paljon aikaa Laikun sekä Jeminan kanssa, se oli suurin toiveeni kesällä. Kalastus hienossa kesäillassa, Nanan kanssa oleminen, jätski, hevoset, ystävätä. Niistä on paras kesä tehty.



Tässä oli pieni osa mun kesästä, millainen oli sun kesä? Tein pienen videon kesästä, mitä piditte?



11 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3 Tosi hyväntuulinen ja ihan upeita nuo estekuvat ja video!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten muuten ninjasit takaisin selkään tuossa yhdessä kohdassa? :'D Olit jo ihan menossa mutta sitten et tippunutkaan niin kyllä aukesi eräältä täällä monttu :Dd

      Poista
    2. Haha sitä en tiedä :D tilanne meni selässä niin nopsaa, etten kerinnyt miettiä muuta kuin, etten jää kaulale roikkumaan ja lopulta sit kumminkin heitin jalat maahan :D

      Poista
    3. Ninja! :D Olisipa itselläkin niin nopsa reaktio, että hei takaisinpäin nyt vaan vaikka oltaisiin jo ilmalennossa! :D Onneksi ei sattunut mitään, hurjalta näytti :)!

      Poista
  2. Super hyvä postaus! ❤️ Niin positiivisia ja piristäviä kuvia ja video. Sekä unohtamatta ihanaa tekstiä. ;)

    VastaaPoista
  3. Sullahan oli ihan huippukesä näköjään <3
    Noi hypyt näyttää todella hyviltä ja hienoa, että löydit sen sun oman valkkusi! Se on kyllä ihan huippu tunne, kun oot jonkun kanssa ihan samalla aaltopitudeella ja hommat alkaa tuntuu oikeesti menevän eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyl oli :D Se on kyl tosi ihanaa ku löytää hyvän valmentajan :)

      Poista
  4. Voisitkos muuten ehkä tehdä postauksen teidän tavoitteista ensi vuodelle/kesälle? :) tuli mieleen, kun kommentoit mulle just siihen tavoitepostaukseen, niin olisi kyllä kiva kuulla, mitä jekkuja teillä on mielessä! :)

    VastaaPoista
  5. Katos nansukin päässy kuviin :D

    VastaaPoista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat