tiistai 28. maaliskuuta 2017

#184 Kevyempi kouluvalmennus

Lauantaina (18.3) olin Katin tunnilla, kerroin heti alkuun olevani vielä puolikuntoinen, joten mitään hirmu treeniä en pysty suorittamaan. Asia oli ihan okei, kenttäkään ei ollut siinä kunnossa, että olisi pystynyt paljoa tekemään. Lähdettiin hakemaan rentoa muotoa, joka säilyisi siirtymissä.

Aloitettiin tekemällä käynnissä pari pysähdystä, jotka eivät oikeastaan sujuneet kovin hyvin. Pysähdysten jälkeen siirryttiin raviin, joka ei meinannut edetä haluamaani vauhtia. Jouduin pyytämmän lähes koko ajan poikaa menemään eteenpäin, samalla tehden ahkerasti pidätteitä ja yrittäen pitää ryhtiä ylempänä. Hetken tästä tapeltuamme, päädyimme ottamaan ravin tempoa hitaammaksi ja samalla alemmas pyöreämmäksi. Tämä olikin jo helpompi asia, eikä tarvinnut koko ajan olla pyytämässä eteenpäin.

Itseasiassa tämä oli oikein hyvä vaihtoehto ja tuumimme, että kenttä on vaativassa kunnossa ja äskeinen nopeus oli jo liiaksi siihen nähden. Tultiin pitkillä sivuolla mahdollisimman loivaa avotaivutusta ja välillä hyvän kohdan tullen tein voltin. Mitenkään super hyvin ei Laikku taipunut, kentällä oli jäisiä kohtia missä välillä jää ns "petti", joten se toi lisä haastetta, mutta se oli toisaalta hyvä asia. 

kuvaT napattu videost ©Kia
Hetke  päästä nostettiin laukka ja tarkoitus oli tulla todella, todella hidasta alaspäin venytettyä laukkaa. Tämä meni ihan kivasti,  jälkeen päin huomasin miten jalkani on hirveän takana ja nousee ylös, polven puristaessa kiinni. Täytyy taas kiinnittää huomiota siihe  enemmän. Otettiin melko pitkät välikäynnit, jonka jälkeen jatkettiin laukkaa.

Laukassa tehtiin ensin ympyrä, jonka jälkeen pitkällä sivulla takaosa sisällepäin ja hyvissä ajoin suoristus, sekä pehmeästi kulmaan ratsastus. Voltilla minusta tuntui, ettei poika käänny, eikä taivu. Parin voltin jälkeen alkoi yhteisymmärrys toimimaan ja tehtävä onnistui lopuksi oikein hyvin. Tästä jo molemmat väsähti, joten toiseen suuntaan otettiin laukkaa rennosti taivutellen.

laatuja
Tunti oli oikein kiva, välillä on mukava osata ottaa rennommin, jopa valmennuksessa. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan valkkuun.

Tällä kertaa tosiaan löytyy video, äänien kanssa.


Mitä pidit videosta, jätänkö äänet useammin messiin? Ajattelin yrittää kuukauden (huhtikuun) ajan tehdä kolme postausta viikossa, saa nähdä onnistuuko. Vaikkakin kuullostaa tosi helpolta, niin mulle ja mun aikataulun kanssa ei asia ole niin yksinkertanen. Aina voi yrittää. 

4 kommenttia:

  1. Oli kiva, kun videoon oli jätetty äänet, mutta en itse saanut oikein selvää kentän laidalta kuvatuista pätkistä valkun äänestä. Kun kuvaaja sitten tuli tuohon valkun viereen, niin sai tosi hyvin selvän ja harmitti vähäsen, kun koko videota ei oltu kuvattu siitä :/ Mutta on teillä kyllä laadukasta tuo laukkatyöskentely, kun Laikku ei mene yhtään ponnettomaksi takaa noinkaan hitaassa laukassa, vaan polkee hyvin! :)
    Oi, tuohan olisi ihan huippua, että postailisit huhtikuussa useamminkin viikossa! :) Olisi ihana lukea blogiasi vaikka joka päivä, olette niin mainio parivaljakko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se oli vähän harmi kun kuvaaja ei uskaltautunut ensin kentänkeskelle, onneksi huomasin sanoa :D Voi kiitos, välillä tuntuu ettei takapää ole laukassa yhtään mukana, mutta yllättävän kivasti se pysyy messissä. :)
      Täytyy nyt tsempata blogin kanssa ja yrittää postata useammin :D

      Poista
  2. Todella ihanaa, että tekin olette päässeet valmentajan tarkan silmän alle! Tuliko muuten sähköpostini perille asti :o
    Teillähän näytti menevän oikein mukavasti ja onkin ollut jo aika ikävä sun postauksia Laikusta! Yritäs petrata ensi kuussa niin pääsee lukemaan miten teillä oikein meneekään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :D juu tulihan se, olen unohtanu vastata ... :'D
      Täytyy yrittäää :)

      Poista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat