keskiviikko 31. toukokuuta 2017

#200 mihin se aika katoaa

Niin, miten meni noin omasta mielestä? Blogin aktiivisuus laski luvattoman paljon tän kuukauden aikana.Lupasin tämän postauksen kysymyspostauksena, mutta se saa luvan nyt hieman siirtyä. Koko kuukaus on mennyt nopeasti, selvitellen ajatuksia ja tulevaisuuden kuvioita. 

Aloitetaan vaikka siitä, että palaan Saloon pariksi kuukaudeksi Laikun kanssa. Laidun paikka on sama kuin viime kesänä ja kesältä odotankin jonkin verran kisoja ja jospa pääsisi valmennuksiinkin. Laikun kanssa on tarkoitus lähteä näyttelyiden jälkeisenä päivänä, pojalle kaveri onkin salossa, toivotaan että heidän yhteiselo sujuu hyvin ja mutkitta! Sain samalla töitäkin, joten ei ainakaan tule tylsää, samalla saan olla paljon enemmän Jeminan kanssa.


Mitä me ollaan tää kuukaus tehty? Ekana tulee mieleen viime viikonloppu, jolloin Jeminakin oli meillä ja teki uuden ennätyksensä esteillä. 110cm on tosi hieno saavutus, Laikku ei ole automaatti esteilläkään, joten ihan helppoa ei ole ollut saavuttaa tätä tulosta. Laikku on päässyt jonkun kerran jo vihreää maistelemaan. Ite olen yrittänyt ratsastaa myös Paddyä mahdollisimman paljon, aika ei meinaa millään riittää kaikkeen. Viime maanataina menin ihan super ihana maaston, vauhtia riitti yli tunnin maasto mentiin. Lähes koko ajan ravailtiin tai laukattiin reippaasti, aurinkopaistoi ihanasti ja hymyilin koko maaston. ♡

Toukokuu on ollut toimintaa täynnä, viime viikolla pidin tuparit ja onneksi sain paljon apua, kiitos kaikille ♡ Parin päivän päästä on päättärin, mitkä jännittää kamalasti. Ensimmäistä kertaa tunsin pientä paniikkia luokan ainoana tyttönä, sillä en voi kysyä mitä muut laittavat päällensä. Ite en ole mitenkään hyvä meikkaamaan tai tekemään kampauksia, joten tässä on vielä paljon mietittävää ennen perjantaita. En myöskään saa päättäri kuvia Laikun kanssa, tai saan, mutta myöhässä. Tosiaan valmistun Sähköasentajaksi. Kolme vuotta koulua on menny ihan mielettömän nopeesti.

Tällanen pikanen kuulumis postaus. Millon sulla alkaa kesäloma? Mitä oot aatellu kesällä tehdä?

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja hienoja kuvia! Itselläni alkaa "kesäloma" virallisista tunneista ensi viikolla. Silloin tällöin käyn irtitunnilla ja pitää käydä myös rästimässä yksi ryhmätunti. :) Ja aion havostella mahdollisimman paljon. ;)

    VastaaPoista
  2. Mukava, kun kirjoittelit kuulumiset! :) Olenkin odotellut postausta. Teethän valmennuksista sitten muuten taas postauksia!? ;)
    Kesä on hevosihmisen parasta aikaa, joten ajattelin viettää paljon, paljon aikaa tallilla 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän tehdä postauksia valkuista ym :D kesä kyllä on parasta aikaa 😍

      Poista
    2. Ja ainiin, onnittelut valmistumisesta! :) Hieno suoritus, toivottavasti tulevaisuus on valoisa! :)

      Poista
  3. Onnea valmistumisesta! :) Koska olet luokkasi ainoa tyttö, niin et varmasti ole yli- tai alipukeutunut, koska vertailukohteita ei ole! :D

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea sinulle valmistumisesta! :)
    Voi eii miten harmi... Juuri, kun ajattelin että voisi tulla teitä moikkaamaan kun kerta niin lähellä olette! Ei varmaan millään kerkeä tähäänkään väliin sopia näkemistä :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) noo, ei me taideta heinäkuuta kauempaa olla Salossa :D

      Poista
    2. Laittele sähköpostia sitten, kun tänne päin palaat niin yritetään jossakin vaiheessa nähdä! :)

      Poista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat