torstai 27. heinäkuuta 2017

#201 Koulukisat

Blogi on nyt pitänyt suunnittelematonta taukoa, yksinkertaisesti siksi etten vain ole ehtinyt kirjoittaa. Tosiaan työ ja hevoset vievät pitkälti kaiken ajan ja iltaisin olenkin sen verran väsynyt, etten jaksa alkaa konetta avaamaan. Kerrottavaa olisikin melko lailla, joten teen postaukset järjestyksessä. Instagramissa olenkin hieman aktiivisempi, joten sitä kannattaa seurailla.

Aloitetaan koulukisoilla (10.6). Elikkäs kisakausi starttasi koululuokalla.

Alkuun oli näyttelyt, ne menivät ihan ok, Laikkua hieman häiritsi koko tilanne ja jo mittauksessa tuntui hieman "pelkäävän" tuomareita. Muistaakseni oltiin toisiksi viimeisiä, kokemus oli silti kiva. 

Ratsastin ensin Laikulla kouluosuuden, poika oli ihan liikaa pohkeen takana ja muotokin hieman lässähti radalla. Yritin muistaa hymyillä ja mennä kunnolla pisteestä pisteeseen. Kaikki meni ihan hyvin, toki hieman harmitti miten paljon ryhdikkäämmin poika meni verkassa, verrattuna radalla. 

© Kiira



Tästä  Laikun koulurata


Sen jälkeen olikin vuoro mennä Paddyllä, eniten jännitin miten poika pysyy radalla, mutta kaikkien yllätykseksi meni pädi tosi kivasti, vaikken edes yrittänyt ratsastaa poikaa alaspäin, meni Pädi tosi nätisti. Lähinnä keskityin oikeaan tiehen ja siihen, että pysyn ravissa. Kiitos kuvista Kiiralle :)












Sijoituin Laikulla ensimmäiseksi ja Pädillä toiseksi! 

Tästä Paddyn koulurata



4 kommenttia:

  1. Onpa mukava lukea pitkästä aikaan sinun postauksia! :) Ymmärrän kyllä hyvin kiireesi, minullakin oli tuo alku kesä todella tiukkaa blogin kanssa kun silloin töitä tein ja olin ihan väsynyt päivän päätteeksi :D
    Mutta teillähän menikin oikein mainiosta koulukisoissa ja näyttääkin hyvältä! Paljon onnea vielä tätäkin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :D toivottavasti nyt saisin taas postaus rytmistä kiinni.. :)

      Poista
  2. Vau, melkoinen palkintopöytien putsaaja taidat olla! ;) Tosi hienot, sujuvat ja tasaiset suoritukset molemmilla, onnea! Pakko kysyä, mikä tuo sun kisatakki on? Se on hirveen kivan näkönen, ja kun nyt hevoskouluun hurahdin, niin täytynee hankkia jossain vaiheessa kisavaatteet.. :D

    VastaaPoista
  3. Heh, kiitos :'D Hitsi ku en muista merkkiä, Börjesistä tuo on hankittu ja ihan älyttömän mukava päällä😊

    VastaaPoista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat