keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

#94 Erillainen tallipostaus


Menin normaaliin tapaan Sunnuntaina tallille. Lähdin hakemaan Laikkua laitumelta ja ajattelin tehdä tallipostauksen. Se idea jäi siihen, sillä Laikku ontui. Yritin saalistaa poikaa laitumelta, mutta erinäisistä syistä en sitä kiinni saanut. Jenni haki kauraa ja sillä saimme Laikun pois. Laikku ontui paljon ja oli vaikeaa saada poika karsinaan asti, sillä laitumelta talliin on pitkä matka. Jalassa oli nestettä melko paljon, joten kylmäsimme jalkaa, eikä siinä näkynyt mitään.

Otin pari kuvaa hepoista






Maanantaina annoin Laikulle o.t.e hierontaa ja iloksi Laikun jalka olikin parempi.  Turvotus oli laskenut, eikä poika käynnissä ontunut. Laitoin lopuksi isin kanssa kylmäsavea pojan jalkaan. Tein postauksen erillaisesta tallipäivästä. 
T Ä S T Ä postaukseen 








maanantai 20. heinäkuuta 2015

#93 Empulle

12.7  Kerron päivästä vain nopeasti. Menin Laikun kanssa Emppulle. Otettiin läiskä ulos traikusta ja veimme sen tarhaan ihmettelemään, poika olikin hieman kummissaan kun ei oltukkaan kisoissa. Pian aidan toiselle puolelle tuli Taavi, Hensu ja Namu, hepat haistelivat toisiaan ja Taavi vähän vinkui välillä. Purin tavarani talliin. Tarkoitukseni siis oli olla koko viikko JEMINALLA, sillä Emppu ja Jemina pitivät yhteisen leirin.

Laitan nyt vanhoja kuvia, ettei postaus olisi taas aivan kuvaton.

Hetken päästä menimme ratsastamaan Laikun ja Namun. En jaksanut yhtään keskittyä ratsastukseen ja Laikku pääsikin melko helpolla, sillä työtä se ei paljon tehnyt. Otimme parit hypytkin ja totuttelimme erillaiseen kenttään. Käynnissä tein paljon voltteja, siirtymisiä ja väistöjä. Ne sujuivat hyvin, mutta siihen se keskittyminen tosiaan jäikin. Otin ravia ja laukkaa ja tulimme erillaisia tehtäviä. Lopuksi veimme hevoset talliin.

Tallissa Laikku sai loimen taas niskaansa ja pääsi ulos. Laikku oli ensimmäisen yön yksin tarhassa ja Hensu oli toisella puolen tarhaa. Laikulle maistui ruoka hyvin ja oli poika käynyt makullaankin jossain vaiheessa yötä. Leiristä tulee erillinen postaus.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Mökkeilyä

Ajattelin, että kyllä kesälomalla tulee postailtua enemmän, koska aikaa pitäisi olla. Mutta miten kävikään, kesäkuu meni töitä tehden ja nyt heinkuun alun olen ollut mökillä. Laikun kanssa olen tehnyt kaiken näköisiä asioita, ollaan hypätty,maastoiltu ja sitä kouluakin väännetty. Viime hyppy kerrasta jäi tosi mahtava fiilis, vaikka joka este olikin hieman erikoisempi, niin poika hyppäsi hienosti (tosin liioitetulla ilmavaralla). Viimeisimmissä hypyissä tunne oli tosi mahtava! Laikku kääntyi pienestäkin pyynnöstä, tuntui että piti vain katsoa oikeaan suuntaan ja sinne poika meni. Pitkiin aikoihin ei ratsastus ole noin kevyeltä tuntunut. Myös Laikun oma moottori toimi moitteettomasti, eikä minun tarvinnut paljoa eteenpäin pyytää, vaikka esteet nousivatkin.

Maastoilu meni myös ihanasti, vaikka matkalla piti keksiä uusi reitti ja menimmekkin paikkaan missä emme ole ennen Laikun kanssa käyneet. Matka sujui mukavasti, poika ei pelännyt lähes mitään! Laukat sujui mukavasti, vaikka annoin lopuksi pojan mennä haluamaansa vahtia ja hieman jopa hoputin, niin paketti oli koko ajan hyvin hallinnassa. Loppuksi kotiinpäin mennessämme menimme hyvin pientä ja koottua ravia, sekä laukkaa! Maastostakin siis jäi tosi hyvä fiilis.

Pahoittelen kuvatonta postausta, mutta Blogger ei antanut lisätä kuvia.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kuvia

Tänään oltiin Kian kanssa tallilla ja yritimme ottaa kuvia Laikusta, mutta vain harvat onnistuivat. Laitan tähän postaukseen niitä kuvia ja myöhemmin sitten kerron tästä päivästä. 

Nana pääsi meidän kanssa tallille.

Laikku ei ollut kuvauksellisella tuulella..




Laikku oli viimeinnkin hyvin, nii eiköhän mun silmät oo kiinni...








Laikun mielipide näistä hommista









Sanokaa mikä on teidän lemppari kuva.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Laitumelle pääsy

Hevoset pääsivät jo aikoja sitten laitumelle, mutta ajattelin nyt kumminkin laittaa kuvia siitä päivästä.









Varsulista tulee vielä hyvä ravuri, tolppa tuli vain eteen.. :D















Laitumelle pääsyn lisäksi, Laikun sarkoidit ovat lähteneet! Silmä kulma on todella hyvin pysynyt kiinni ja näyttää hyvältä.


Laitan kuvia jonain päivinä lisääkin. 

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat