sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pellolla

Menin eilen pellolla, koska kenttä oli aivan jäinen eikä sinne uskaltanut mennä.. Kävelin alkuun reilu 10 minuuttia pitkällä ohjalla, jonak jälkeen otin ohjat käteen ja aloin työstämään poikaa käynnissä. Yritin saada Laikkua taipumaan käynnissä, poika kyllä kantoi itsensä hyvin, mutta ei tahtonut taipua. Tein pohkeenväistöä molempiin suuntiin ja ne onnistui ihan mukavasti. 


Otin ravin ja poika tahtoi venyä pitkäksi, mutta aika pian tajusi, ettei se ole sallittua. Otin käynti-ravi- pysähdys siirtymisiä melko paljon. Menin melko paljon oikeaan kierrokseen, joka on Laikulle vaikeampi. Ympyrrällä työskentelyn väliin menin myös pellon laitoja pitkin, vaihtelun vuoksi. Poika oli tosi pirteällä ja iloisella tuulella. Itse jäin aivan liikaa ohjiin kiinni, sekä vedin. Harmittavaista, että en muista pitää kättä rentona, tosin poika tarvitsi paljon puolipidätteitä, ettei olisi juossut koko ajan avuilta pois,

Juuri näin käsien kuuluukin olla...
Selkä melko notkolla ja mitä mun jalka tekee.. Ei se yleensä oo ylhäällä :'D
Otin ravissakin väistöjä melko paljon ja siirryin laukkaan. Laukkasin alkuun ympyrällä, tavoiteena saada poika taipumaan. Oikeaan suuntaan en millään saanut Laikkua asettumaan sisälle päin.. Vasen kierros menikin helpommin. Otin laukka-ravi-käynti-pysähdys-peruutus siirtymisiä paljon, kun menin pellon reunaa. Laikku kuunteli tosi tosi hyvin. Tein siirtymisiä jonkun aikaa ja siirryin käyntiin.




 Hetken kävelin pitkällä ohjalla, mutta pian otin ohjat ja aloin tekemään väistöä. Väistöjen jälkeen aloin väistättää pelkkää takapäätä ja Poika meni toosi hienosti! Otin ravin ja tein samat asiat ravissa. Nostin laukan, laukkasin melko paljon ympyrällä, jonka jälkeen suoralla tehden siirtymisiä. Laikku kantoi koko ajan itseään hyvin ja askel oli mukavan rento sekä letkeä.






Isi otti kuvia ja niitä tuli monta ja tosi kivoja saikin isä napattua meistä. En kaikkea yhdellä kertaa julkaise, sillä tuskin hetkeen tulee otettua uusia kuvia. Lopuksi ravailin pitkälllä ohjalla jonka jälkeen kävelin pitkällä ohjalla. 





6 kommenttia:

  1. Onneksi on pellot missä pääsee ratsastamaan! :) Laikku on kyllä kaunis.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus ja hienoja kuvia! Ja kun sulla on aina tapana listata mikä missäkin kuvassa on vikana (Laikussa tai sussa itsessäs) niin etsi yhtä paljon myös positiivisia asioita, koska niitä tulee mietittyä itsekin aivan liian vähän! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) heh se on helpompaa listata huonot asiat ;) täytyy ens kerralla yrittää löytää jotaiin hyvää :D

      Poista
  3. Ihana postauus! Tosi hienoi kuvii :3 Söpö toi shetu tos yhen kuvan taustalla :P Ihana Laikku ja sä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^ <3 Hih pikku shetu tuli siihen seuraamaan Laikkua :'D

      Poista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat