Inspiraatio on kadonnut kokonaan, mutta päätin nyt tulla tänne blogin puolelle kirjoittamaan koulukisoista jotka siis olivat 29.3.2015. Osallistuin HeC 2000 luokkaan ja sijoituin jaetulle 7 sijalle.
Tallilla, otin laikun sisältä ja aloin harjaamaan. Poika oli puhdas ja sykeröt olivat yön yli pysyneet hyvin. Laitoin pojan kuntoon ja lähdimme kohti Someroa. Perille päästyä, menin maksamaan ja etsin Empun, jonka jälkeen menimme katsomaan muiden suorituksia. Pian otimme Laikun ulos, laitoimme varusteet ja lähdin verkkaamaan. Poika oli hyvin jännittynyt, enkä saanut sitä rennoksi millään. Pian me menimme maneesiin, tein paljon väistöjä ja siirtymisiä, mutta itse radalla Laikku jäi pohkeen taakse ja tuntuin tosi tahmealta, eikä vastannut pohkeeseen. Verkka jäikin vähän lyhyeksi ja hätäiseksi. Video puhuu puolestani miten rata meni. En ole tyytyväinen, omaan istuntaani, kädet ja jalata liikkuivat aivan liikaa.
Olen nyt ollut tallilla apuna ja pitämässä tunteja. Itse olen mennyt ilman satulaa, vähän köpötteltyä. Maanataina kun olin Läikän selässä, kävelemässä loppu käyntejä tiellä, niin poika säikähti ja tipuin. Onneksi tulin vasemmalle puolelle alas, eikä polveni teloutunut. Sen sijaan selkä on vieläkin kipe, mutta muut lihakset ovat jo palautuneet, sillä tiistai päivä oli yhtä tuskaa, pienikin liike tuntui pahalta ja sattui liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti