Pohdintaa, Pelot

Olen jo jonkin aikaa ajatellut tehdä tämän tyyppisen postauksen. Eli hieman pohtimista hevosiin liittyvistä peloista ja niiden ylittämisestä. Kerron omista tuntemuksistani sekä kokemuksista. 

Ennen kuin aloitin ratsastuksen, kävin hyvän ystäväni kanssa katsomassa hevosia, lähes joka ikinen päivä. Jutelin kotona, että tahtoisin alkaa ratsastamaan ja niin pääsin toisen ystäväni kanssa tallille. Olin hyvin lumoissani hevosista, mutta samalla todella arka. Pelkäsin joka ikistä asiaa hevosissa jos hevonen pärskähti olin varma, että se syö minut. Kaikesta huolimatta aloin käymään tunneilla ja edistyin hyvin hitaasti. Toivoin aina samaa, kilttiä hevosta, koska muita pelkäsin.

 Pikku hiljaa aloin voittamaan pelkoa, kun minun piti mennä eri hevosilla ja tehdä asioita. Pelkäsin tipumista yli kaiken ja eräänä päivänä se päivä tuli, lensin pieneltä russ-ponilta alas. Säikähdin kamalasti, mutta kun nousin selkään, pelko ei ollut enään niin paha. Pelkäsin tippumista silti, kun olin toisen kerran tippunut, niin en enää pelännyt tippumista. Se pelko oli voitettu siis sillä, että olin tippunut ja minut oli pakotettu takaisin selkään. 

Sitten tulikin toinen pelko, pelkäsin nopeita, häslääviä ja "kuumia" hevosia. Monesti aloin tunnilla itkemään, sillä en uskaltanut laukata tietyillä hevosilla. Laiskoille hevosille olin hyvin päättäväinen, mutta reippaammat pelottivat paljon. Opettajani kumminkin usein kehotti minua laukkaamaan, vaikka en olisikaan uskaltanut. Sekin pelko hälveni, kun sain itseluottamusta sekä tajusin, että sain hevosen pysähtymään. 

Kolmanneksi peloksi minulle tuli esteet. Tykkäsin hypätä esteitä, mutta korkeus alkoi pelottamaan. Halusin, todellakin halusin hypätä korkeampia, mutten uskaltanut. Ajan myötä ja luottamuksen kasvettua aloin pikku hiljaa hyppäämään korkeampia ja ylittämään itseni. Toisaalta, en ole hypännyt hevosella korkeimmillaan kuin 100-115 cm. 

Kaikista peloista olen oppinut sen, että ajan kanssa ja itsensä ylittämisellä niistä voi päästä yli. Olen yrittänyt auttaa myös muita voittamaan pelkonsa. Joskus olen onnistunut, mutta läheskään aina en, niin kuin olisin halunnut. Pelkoja on monenlaisia, toiset pelkäävät itse ratsastusta toiset taas hevosen kanssa olemista ja hoitamista. Itse olen pelännyt molempia, mutta enään en ole läheskään niin arka, kuin ennen. Joskus on hyvä haastaa itsensä ja asettaa tavoitteita elämään. 

Nykyään voin luottaa omaan hevoseeni ja toivon, että Laikkukin oppii luottamaan minuun. Olen kokenut Laikun kanssa jo paljon ja toivottavasti saamme vielä olla yhdessä pitkään.