maanantai 20. heinäkuuta 2015

#93 Empulle

12.7  Kerron päivästä vain nopeasti. Menin Laikun kanssa Emppulle. Otettiin läiskä ulos traikusta ja veimme sen tarhaan ihmettelemään, poika olikin hieman kummissaan kun ei oltukkaan kisoissa. Pian aidan toiselle puolelle tuli Taavi, Hensu ja Namu, hepat haistelivat toisiaan ja Taavi vähän vinkui välillä. Purin tavarani talliin. Tarkoitukseni siis oli olla koko viikko JEMINALLA, sillä Emppu ja Jemina pitivät yhteisen leirin.

Laitan nyt vanhoja kuvia, ettei postaus olisi taas aivan kuvaton.

Hetken päästä menimme ratsastamaan Laikun ja Namun. En jaksanut yhtään keskittyä ratsastukseen ja Laikku pääsikin melko helpolla, sillä työtä se ei paljon tehnyt. Otimme parit hypytkin ja totuttelimme erillaiseen kenttään. Käynnissä tein paljon voltteja, siirtymisiä ja väistöjä. Ne sujuivat hyvin, mutta siihen se keskittyminen tosiaan jäikin. Otin ravia ja laukkaa ja tulimme erillaisia tehtäviä. Lopuksi veimme hevoset talliin.

Tallissa Laikku sai loimen taas niskaansa ja pääsi ulos. Laikku oli ensimmäisen yön yksin tarhassa ja Hensu oli toisella puolen tarhaa. Laikulle maistui ruoka hyvin ja oli poika käynyt makullaankin jossain vaiheessa yötä. Leiristä tulee erillinen postaus.

3 kommenttia:

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat