maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kisakauden avaus

Sunnuntaina 8.3 oli estekisat Somerolla. 
Osallistuin 60 ja 70 luokkiin. 

Aamulla olimme tallilla hieman yli 8, otin Laikun käytävälle, harjasin ja siistin pojan. Onneksi Laikku ei ollut kovin likainen, laitoin villaloimen sekä kuljetus-suojat jalkaan. Pakkasimme autoon kaiken tarvittavan ja veimme pojan koppiin, jonne Laikku kiltisti käveli. Matka meni hyvin ja saavuimme ajoissa kisapaikalle. Menin ilmottautumaan jonka jälkeen juteltiin Empun kanssa ja meninmme tutustumaan rataan. Sitten otimme Laikun ulos traikusta ja poika oli alkuun ihmeissään, että missä oikein ollaan. 

Laitettiin Laikku kuntoon ja isi talutteli poikaa, kun minä katsoin muiden suorituksia. Pian menin selkään ja pääsin maneesiin verkkaamaan. Laikku oli hyvin pirteä, mutta kuunteli hyvin apuja. ravailin melko pitkään, tein voltteja ja siirtymisiä. Laukassa tein myös samoja juttuja kuin ravissa, mutta tulin pariin otteeseen verkka estettä. olin verkka ryhmästäni ensimmäinen, joten pian olikin jo radalla. Rata meni tosi hyvin ja Laikku oli kivasti kuulolla. sijoituimme 6, tässä luokassa, mutta puhtaan radan suorittaneet saivat ruusukkeen. 

Seuraavan luokan alkuun oli hetki aikaa, joten kävelytimme poikaa. Pian olinkin taas maneesissa ja verkkasin samallla tavalla, kuin viime luokassa. näytin erikoisemmat esteet pojalle, mutta ei Laikku niitä kyttäillyt, onneksi. Verkka hypyt eivät olleet aivan niin onnistuneita, mutta radalla kaikki hypyt sujuivat. Radalla poika hieman innostui, joten vauhtia riitti, mutta kumminkin melko hillitysti. Hyvin meni ja olimme sijalla 8. 



Tästä Linkki videoon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat