maanantai 1. syyskuuta 2014

Jeminan kanssa tallillaaa

Tänään Jemina tuli tallille <3 
Ensin haettiin tavarat käytävälle, sitten hevoset ja laitettiin ne kuntoon :) molemmat olivat kiltisti. Mentiin tallin pihalla selkään ja lähdettiin pellolle. Pelolle mentäessä Saima oli ihan intoa täynnä eikä olisi jaksanut kävellä :D Laikku oli kiltisti ja kuunteli koko ajan, eikä edes yrittänyt ryöstää. 

Alettiin käyntien jälkeen vähän ravailemaan ja tekemään siirtymisiä, jotta saadaan hevoset kuulolle. Saima ei olisi halunnut kuunnella tylsiä pidätteitä ja juoksi alkuun  taas kamelin, eikä meinannut siirtyä käyntiin, mutta Jemppu sai sen tottelemaan :) Ravissa tehtiin kiemuroita, voltteje siirtymisiä ym. :)




 Saima lähti pari kertaa laukkaan oma-aloitteisesti, mutta Jemina sai hyvin hallittua innokkaan ponin. Laikku nosti laukan hyvin ja jatkoi pyytämääni hidasta laukkaa. Olin ylpeä pojasta, sillä hän totteli ja oli erittäin ryhdikäs ! <3 Hetken päästä otettiin pieni spurtti Laikun ja Saiman kanssa. :) Molemmat olivat tosi innoissaan ja Saima paineli minkä pienistä jaloistaan pääsi. Saima olisi mennyyt kovempaakin, mutta JEmina vähän jarrutteli :) Ne siirtyivät suht nopeasti raviin ja kaikki meni hyvin. Hetki vielä käveltiin, ravailtiin ja laukkailtiin pellolla. Mentiin kentälle hetkeksi, ravissa ja laukassa vähän puomeja ja pientä pystyä pari kertaa (n.40cm) Saima teki ihme kenguruhypyn ja Jemina oli vähällä pudota, mutta pysyi taitavasti selässä. Tallissa kylmättiin molempien jalat ja kaikki meni hienosti :) l



Kävelin pitkällä ohjalla.. :)

asento.. >.<


pieni videopätkä tähän :)



4 kommenttia:

  1. hienosti meni likat pellolla. oli kivaa kattella, ku Jemina sai hyvin pidettyä Saiman hallinnassa, vaikka saimalla oli pari kertaa sellainen "villi ja vapaaa" ilme. Hyvin reetta myös hallitsi Laikun ei yhtään säntäilyä niin ku viime kesänä....Kaunista katseltavaa

    VastaaPoista
  2. Hihii ihanasti menitte Läiskän kaa ♥

    VastaaPoista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat