Niinpä niin, kameraa en ole jaksanut raahata tallille, vaikka kuvia olisi toki voinut ottaa. Puhelimella räpsin jonkun verran kuvia ja niitä tulee myöhemmin tähän postaukseen. Menin siis kävelyttämään Laikkua eilenkin, oltiin noin tunnin lenkillä ja pojalla oli ylimääräistä energiaa. Laikku ei onneksi lähde yleensä ottaen ryöstämään, mutta eilen tuli ihan uusia ilmiöitä esille. Mentiin hieman myös ylämäkiä ja alamäkiä kävellen, metsässä polkuja pitkin, jotta maasto olisi hieman erillaisempaa. Puolessa välissä matkaa poika teki pukkihyppy sarjan, mutta käynnissä. Ihmettelin, että mitä se nyt säätää ja siihen se loppui sillä erää ja Laikku oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hetken päästä sama toistui uudelleen ja kotiin päin käännyttäessä Laikku nousi pystyyn ja teki vielä pukin. Koskaan ennen ei poika tällaista ole tehnyt, mutta ymmärtäähän sen, että energiaa on. Tänään kokeilen juoksuttamista, mutta kauhulla pelkään mitä siitä tulee, tai sitten nousen selkään, jotta saan hieman hallittua Laikkua ja säästyttäisiin suuremmilta vahingoilta. :) Tosin jos pukkeja tulee yllättäen on mahdollista, että lennän kuin leppäkeihäs.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
#209 Sunnuntai
Erisukuisetsuomenhevoset kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...
Suosituimmat
-
Yhtenä päivänä selailin hevosblogeja ja törmäsin erääseen blogiin. Siellä tuli vastaan kaunis lämppäri, joka sai minut muistamaan. Miten pa...
-
Lauantaina 5.12 tallilla kävi Kiropraktikko, joten ajateltiin että Laikku olisi hyvä katsoa siinä samassa. Itse emme päässeet tallille, sill...
-
Näin Saiman ensimmäisiä kertoja Teerisalon tallilla ( nykyinen SJ-talli). muistan kuinka aina halusin päästä tuon tuittupäisen, pippuri pon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti