maanantai 24. elokuuta 2015

#102 ilman satulaa


Pidin Kialle (keskiviikkona 19.8) tunnin ja tällä kerralla menimme ilman satulaa. Ensiksi tyhjensimme pihaton, sillä varsa oli käytävällä käärittävänä eli sinne ei saanut hetkeen mennä.


Pian pihatto olikin puhdas, joten menimme tallin viereen, antaen Läikän syödä ruohoa ja itse opettelin hyppäämään selkään paremmin. Yritin taas kerran seistä selässän, mutta meinaan aina liukua siellä.. Tässäkin siis opettelemista vielä.


Sisällä veimme pojan karsinaan ja aloimme varustamaan. Laikku oli tosi kiltisti, vaikka olikin hieman uteliaalla tuulella. Lähdimme kentälle, siellä otin pari kuvaa pojasta ennenkuin punttasin Kian selkään.




Aloitettiin tietenkin alkukäynneillä, Kia muisti nyt paremmin miten siellä piti istua. Hetken käveltyä kerättiin ohjat ja aloimme tulemaan puomeja ja niiden jälkeen vaihtui suunta.



Tämä sujui hyvin käynnissä joten otettiin samaa ravissa. Kia istui tosi kivasti ja rennosti selässä, eikä alkuun (niinkuin yleensä on ollut) tuntunut Kiaa yhtään jännittävän. Edistystä on siis tässäkin tapahtunut. Ravissakin puomien tuleminen sujui mukavasti.


Seuraavassa tehtävässä piti ratsastaa puomien väliin ja tehdä pysähdys. Poika teki kivat ja melko suorat pysähdykset. Parin käynti toiston jälkeen tulimme ravissa koittaen saada mahdollisimman suoraan pysähdyksen. Pysähdys tuli parin käynti askeleen jälkeen, mutta olin tyytyväinen siihen.


Kia ravaili kenttää ympäri, sekä tuli puomit ravissa pari kertaa. Sitten vaihdettiinkin ratsastajaa ja menin itse selkään.


Koska tiistaina Laikku oli vaihtanut laukat niin hienosti niin yritim sitä nytkin. Toinen puoli oli selvästi taas hankalampi, eikä ne ihan helposti vaihtuneet. Lopetin sitten siihen kun vaihdot olivat pari kertaa sujuneet.

Tein laukassa melko paljon tempon vaihtelua ja hyvin lyhyessä laukassa ei poika meinannut enää jaksaa kantaa itseään. Tätä täytyy nyt alkaa treenaamaan, sillä se oli toiseen kierrokseen selvästi heikompaa. Olin silti tyytyväinen kun saatiin pienet pätkät tultua lyhyessä laukassa, vaikka ei niin kauniissa nipussa. Otin toki myös reippaampaa laukkaa ja tästä poika piti enemmän. Lopuksi ravailin puomeja lyhyin sekä pitkin ohjin ja toki myös annoin pojan venyttää itseään ravissa. Kia halusi kävellä loppu käynnit jotenka taas kerran ratsastajan vaihto. Tallissa sitten kylmäiltiin jalkoja, annettiin ruoka ja vietiin poika pihattoon.





2 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus! :) Aika lyhyesti mutta kuitenkin monipuolisesti kerrottu! :) Videossa tosi kiva oli kun oli muutakin kuin pelkkä ratsastus! On muuten todella ärsyttävää kun hevonen on lihaskunnoltaan vahvasti toispuoleinen, aargh... :D Mä oon muuten edelleen kateellinen tosta kuinka hyvin Laikun saa siirrettyä laukasta käyntiin, haluut varmaan opettaa sen muillekin! :P

    VastaaPoista
  2. Wow miten tuol selässä voi pysyä! :D

    VastaaPoista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat