maanantai 24. elokuuta 2015

#103 Uusi talli

Jes! Vihdoinkin päästiin muuttamaan uuteen talliin. Muutettiin siis perjantaina 21.8 ja lauantaina mentiin pojan kanssa tutustumaan uusiin paikkoihin. Aloitettiin maneesiin tutustumisella ja poika innostui suuresti, sillä maneesiin ollaan aina ennen menty hyppäämään. Korvat olivat koko ajan hörössä, sekä poika oli hyvin valppaan oloinen. 



Laikun ilme kun näki itsensä peilistä






Ensin käveltiin maneesissa, jonka jälkeen aloin juoksuttamaan poikaa ja intoa riitti. Laikku totteli hyvin liinassa, vaikka välillä meinasi poika turhaankin innostua laukkaamaan. Juoksutin poikaa reilu vartin ja sieltä löytyikin todella hienoa ravia, askel oli melko lentävä ja ravissa tuli hienoa lisäystä, tuota kun saisi kouluradoille.. Juoksutuksen jälkeen  nousin selkään. 



Oli hienoa tuntea miten Laikku oli koko ajan menossa eteenpäin ja innoissaan. Tein pieniä puomi tehtäviä ja kävin kaikki askellajit läpi. Laikku taipui hieman jäykästi toiseen suuntaan, mutta molemmat ollaan melko kesä kunnossa. Kesällä ollaan lähinnä maastoiltu ja nautittu syvästi siitä, joten kunnon treenaaminen on jäänyt vähemmälle. Harmi kun en ottanut kameraa mukaan, mutta Kia sitte  kuvasi minun puhelimella, joten koittakaa kestää videoiden ja kuvien laatua.

Loppu käynneiksi mentiin tutustumaan pyöröaitaukseen, poika alkuun vähän kummaksui sitä, mutta siinä sitten kiltisti köpötteli. Tallissa hoidettiin poika, siivottiin karsina sekä tarha ja veimme pojan tarhaan. 




8 kommenttia:

  1. Saanko udella, miksi vaihdoitte tallia? :) Olen kyllä kateellinen teille, pääsispä itsekin maneesitallille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tuo maneesi oli yksi syy :) muitakin toki on, mutta en niitä viitsi tässä kertoa :D

      Poista
  2. Sullahan alkaa olla jo joka postauksessa videota! :D Ei se mitään, näitä on kiva katsoa ja etenkin tätä postausta onkin odotettu! Todella hienolta näyttää tämä talli, haluaa joskus mukaan! :D Laikku näyttää tosi hienolta kun on vähän tavallista enemmän hereillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo oon tainnu innostua noista videoista.. :D toki tuut joskus käymää tuolla tallilla !

      Poista
  3. Uu mihin tallille ootte muuttanu?:)

    VastaaPoista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat