#165 Yhteinen tarinamme - osa 3 Slonecznik

Ensimmäisenä Laikusta tulee mieleen sen mielettömän kiltti luonne, poika on lähes aina todella iloinen sekä mieluusti uutta oppiva. Laikun näin ensimmäistä kertaa vuoden 2013 alussa, jolloin kävimme koeratsastuksessa. Ennen kuin nousin selkään minua jännitti hirmuisen paljon, mutta jotenkin Laikku tuntui heti omalta ja siltä että tämän kanssa tulisin hyvin toimeen. 

Tämä on siltä päivältä, kun näin Laikun ensimmäistä kertaa.

Slonecznik "Laikku" on Puolalainen puoliverinen, syntynyt vuonna 2006. Laikku oli ystävä perheemme kanssa yhteisomistuksessa, kunnes vuoden 2013 lopussa ( tai 2014 alussa ) ostimme pojan kokonaan omaksemme.

Alkuun Laikku ei osannut lähes tulkoon mitään, laukan nostaminenkin oli hakusessa ja yleensä poika vain juoksi apujen läpi. Poika ei myöskään kääntynyt mitenkään sisäohjasta vetäen, vaan ulkoavuilla jos silloinkaan. Todellakin alkuun poika vei minua melko useasti. Aloin ottamaan valmennuksia Mimmiltä, jolloin opin ratsastamaan. Alkuun en edes osannut istua Laikun ravissa ja nykyään poika meneekin jo HeA-asioita. Toki Laikku olisi varmasti kehittynyt enemmän ja nopeammin, jos se olisi päätynyt jollekkin osaavalle ihmiselle. Olen ikionnellinen siitä, että Laikku on meidän oma hevonen. <3

Ensimmäinen ratsastus Hovitallilla tapahtui samana päivänä kun poika sinne tuli. Ilma oli taas kamala, lunta tuli hirmuisesti jne. Lähinnä muistan sen, kuinka ravailin Laikun kanssa vain ympyrällä, sillä siinä sain hieman edes poikaa hallintaan. Laikulla ei ollut koskaan ollut kenkiä takajaloissa ja kerran edessä. Niinpä kengitys oli alkuun melkoinen ongelma, eikä silloinen kengittäjä auttanut asiaa. Poika sai lähes aina vetopaniikin, josta myöhemmin tulikin pienoinen ongelma. Pikku hiljaa aloin opettamaan Laikkua kengitykseen nostamalla ja koputtelemalla jalkoja. Laikku antoi minun tehdä tämän lähes aina ilman ongelmia. Nykyään kengitys meneekin jo tosi hyvin ja nykyinen kengittäjä on todella rauhallinen, näin Laikkukin pysyy rauhallisena.

Enismmäiset maastot eivät olleet helppoja, heti ekalla reissulla mopoilijat pelästyttivät pojan perinpohjin. Pikku hiljaa maastoilukin alkoi sujumaan, vaikka Laikku sain lähes aina fiiliksen lähteä viemään ratsastajaa. Harjoiteltiin tätäkin paljon yksin ja yhdessä, niin alkoi sekin sujumaan. Vaikka vieläkin poika saa päähänpistoja, mutta se kuuluu elämään. 

Kävin kisoissa silloin tällöin, todella epäsäännöllisesti. Alkuun kävin koulukisoissa enemmän kuin estekisoissa, mutta jossain kohdassa se kääntyi toistepäin. Laikun kanssa oli aina kiva hypätä ja poika ei melkein koskaan kieltänyt, mutta eivät esteet lähes koskaan olleet yli 70cm. Myös pellolla oli ihana päästä rallittelemaan kunnolla ja Laikku onkin tosi nopea jaloistaan. Pellolla oli hieman hallinta ongelmia, mutta jonkin ajan päästä alkoi jo hallintaakin löytymään. 

Laikusta minulla on paljon hyviä muistoja, vaikka välillä onkin ollut ongelmia. Kaikesta on ylipäästy ja tulevistakin haasteita selvitään. Nykyään Laikku tuntuu jo luottavan minuun paljon, ehkä jopa enemmän kuin muihin. Ainakin poika kunnioittaa minua, vaikka yleensä kyllä muitakin. Varsinkin tämä kesä on yhdistänyt meitä paljon ja yksi suuri haaste ollaan voitettu. Sillä ennen Laikku ei meinannut millään mennä ojien yli, kesällä laitumella oli pieni oja, jonka yli oli lähes pakko mennä ja nykyään Laikku ylittää ojat lähes ongelmitta. 

Todellakin olen hirmu kiitollinen siitä, että minulla on näinkin hieno hevonen <3 Kiitos heille jotka ovat mahdollistaneet minulle tämän harrastuksen, Laikku on merkinnyt minulle todella paljon. Ilman sitä, en tiedä mitä olisi tapahtunut. Nykyään treenaan Laikun kanssa paljon tavoitteellisemmin kuin ennen. Laikku on paljon muuttunut siitä kun tuli meille, niin ulkonäöllisesti (ainakin omaan silmään) kuin ratsastettavuudeltaankin.