sunnuntai 23. lokakuuta 2016

#167 Ilman satulaa

Keskviikkona päätettiin mennä ilman satulaa (19.10). Ensin Kia ratsasti Laikulla, kävelivät melko kauan, jonka jälkeen laitoin heidät tekemään helppoa tehtävää ravissa. Onneksi Laikku osaa mennä hyvin hiljaista mummo ravia ♥


Jemina meni Kian jälkeen, ensin hieman käyntiä, jonka jälkeen ravissa väistöjä sekä puomeja. Jempulla meni tosi kivasti koko ratsastus, vaikka Laikku ei aina kovin halukas ollut venyttämään itseään laukassa ja otti pariin kertaan linjalla ravin. Tosiaan tultiin linjaa, puomi,ristikko,kavaletti,puomi, innari väleillä nämä. Yhden askeleen väli, ristikko/pysty, jonka jälkeen taas innari välillä kavaletti ja puomi. 

Laikku oli tosi kivasti verkattu kun itse menin selkään. Poika tuntui jotenkin hirmu painavalta kädelle, mutta myöhemmin kun katsoin kuvia kauhistelin omaa istuntaani ja kättäni, mihin yleensä yritän kiinnittää huomioni. Ravailin ja laukkailin hetken, jonka jälkeen tulin linjaa pariin kertaan. 

Kuvat ja videot ©Jemina
Linja tuli tosi kivasti, Laikku oli hirmu virkeä eikä ihan koko ajan kuunnellut pidätteitä. Otettiin pystyn takaa kavaletti ja puomi pois, sekä puomi ennen estettä. Pyysin heitä nostamaan estettä ja se laitettiinkin heti johonkin 80cm korkeuteen. Maneesiin tuli minun ja Oskun lisäksi kolme ratsukkoa, joten piti hieman katsoa, etten hirveästi häiritse muita. 

Tulin pariin kertaan linjaa, jonka jälkeen sitä taas nostettiin. Nyt este oli noin 100/110cm korkeudessa. Laikku oli tosi kiva ratsastaa ja oli innolla menossa eteenpäin. Nostettiin estettä pikku hiljaa ja lopulta se olikin noin 130cm korkeudessa. (pari senttiä vajaa 130) Jännä kyllä, minua ei jännittänyt yhtään vaan fiilis oli hyvä ja ajatus "tämä on tosi kivaa" oli mielessä. Rohkeasti yrittämään linjalle tuli hieman kiemurtelua, Laikku kysyi täytyykö hypätä ja onneksi olin hereillä ja pyysin eteenpäin. Kaksi tai kolme kertaa Laikku tiputti puomin takajaloilla, koska poika tuli hieman kiemurrellen tälle vikalle esteelle. Lopuksi saatiin puhdas hyppy ja olin tosi onnellinen ♥ Ihan mieletön fiilis, että minä uskalsin ja Laikku uskalsi hypätä tuon esteen hyvällä fiiliksellä. 



Laskettiin linjaa ja tulin sitä pariin kertaan toisesta suunnasta. Ravailin melko kauan ja ai että, miten ihanaa ravia poika esitti. On se kylä hieno, maailman paras  heppa ♥ Lopuksi Jemina vielä käveli Laikulla pitkät loppu käynnit. Laikku ei edes oikeastaan tullut hikeen, vaikka aika paljon joutuikin jumppailemaan. Pikku hiljaa tuntuu siltä, että olen pääsemässä eroon rimakauhusta, tai ainakin siltä nyt tuntuu. Ylipäätään tykkään hypätä ilman satulaa, joskus se tuntuu jopa helpommalta sillä siellä on silloin pakko istua. 

Lauantaina tosiaan lähdimme pariksi kuukaudeksi pois tuolta tallilta, mutta kerron siitä enemmän videopostauksen muodossa. Instaa tosiaan kannattaa seurailla, sinne tulee yleensä asiat nopeammin laitettua.
Linkki

Tykkäättekö te hypätä ilman satulaa?

14 kommenttia:

  1. Hienosti menette!
    Itse tykkään kyllä mennä ilman satulaa, ja hyppäisinkin kyllä, mutta Vihrun kanssa tällä hetkellä kaikki hyppäämiset on tauolla. Ja jos sen kanssa enää mitään esteitä koskaan hypätäänkään, niin ne tulee olemaan ihan kavalettikorkuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Harmi kun Vihrulla ei voo hypätä :/

      Poista
  2. Vitsit et näyttää kivalta. Mä en meinaaa uskaltaa ees ravata ilman satulaa, saatikka sit hypätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kivaahan se myös on :D harjoitusta vaan :)

      Poista
  3. Vautsivau! :) Hienon näköistä, Laikku on niin innoissaan ja oikein kerää kaikki jalkansa niin terävästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) jep, Laikku innostu paljon :D

      Poista
    2. Olisi kiva nähdä enemmänkin teidän menoa ilman satulaa, sileälläkin! :)

      Poista
    3. okei, täytyy vain saada joku kuvaamaan. :D

      Poista
  4. Vautsi miten hienon näköistä menoa! Itse en uskaltaisi ilman satulaa hypätä ristikkoakaan :D
    Pitää varmaan ensi kesänä vähän rohkaistua ja uskaltaa jättää satula tallin puolelle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :D Heh, kannattaa välillä jättää satula pois ;)

      Poista
  5. Wow! Laikulla riittäis ponnu kyllä HIHS:iinkin :) itse en ole päässyt vielä hyppäämään ilman satulaa, mutta juuri katsellaan kaverin kanssa leirejä missä voitaisiin hypätä :) mut tosi upeesti meette! Vitsi ku mullaki ois oma hevonen ^^'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän pojalla ponnua ja jopa tekniikkaakin HISI:n riitäis :D toivottavasti löydätte leirin jossa pääsette kokeilemaan hyppäämistä ilman satulaa :)

      Poista
  6. Wow! Itse en ole koskaan ilman satulaa hypännyt, mutta haluaisin kovasti, ja siksi minä ja kaverini etsitään juuri leiriä, missä pystyisi hypätä ilman satulaa. Rakastan itse mennä satulaa, ja omalla hevosella ilman satulaa meneminen olisi vielä kivempaa. Kunhan ensin isä vain sellaisen ostaisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman satulaa on kyllä tosi kiva mennä, tasapainokin kehittyy mukavasti siinä samalla :D

      Poista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat