torstai 23. helmikuuta 2017

#182 Onks,Teil,Parkkikiekko

Löysin siskoni koneelta vanhoja kuvia. Hieman normaalista poiketen kerron teille Onksista ,Teilistä ja Parkkikiekosta.

Lähdetään liikkeelle Onks-nimisestä neitokakadusta. Moni teistä ei taida edes tietää, että minulla on ollut kolme rakasta neitokakadua. Onks tuli meille, sillä sitä edellisessä laumassa hieman syrjittiin, jonka voikin nähdä, että sitä on nokittu jonkin verran.



Onks oli minulle tosi rakas, ensimmäinen lintuni josta olin pitkään haaveillut. Alkuun Onks oli todella ujo, eikä uskaltanut ulos häkistä. Parin viikon päästä poika uskaltautui ulos, se sai olla huoneessani vapaana. Onks oli todella seurallinen ja suht hiljainen.. linnuksi. Nöyrä pikku lintunen ♥

Tosiaan Onksin kaveriksi tuli Teil. Teil ja Onks tulivat hyvin juttuun, pian alkoikin muniminen. Valitettavasti Onks kuoli, eikä Teil pärjännyt yksin, vaan lähti takaisin vanhaan kotiinsa. Teiliin en paljoa ehtinyt tutustumaan. 


Rakastavaiset ♥
Viimeisempänä lintuna minulla oli Parkkikiekko eli Pake. Pake oli tosi rohkea lintu, joka omasi aikamoisen egon. Pake oli äänekkäämpi kuin Onks ja paljon uskaliaampi. Joskus se uhitteli jopa meidän koiralle, päivästä riippuen oli Pake tosi uhmakkaalla tuulella. Sillä tosiaan oli suuri ego. Pake ehti oppia yhden sanan "moi". Pake oli tosi ihana lintu, joka vaihtoi päänsä värin aivan keltaiseksi. 
Pake oli usein vapaana huoneessani, välillä koko talossa. 


Tässä näette Paken värin muutoksen.
En yhtään muista kuinka kauan kukakin luonani oli, mutta jokainen oli aivan omanlaisensa persoona. Ainakin vuonna 2014 Pakesta löytyi kuvia, harmi kun en muista yhtään milloin kukakin tuli.

Tällä kertaa tällainen pikainen postaus, ensi kerralla hieman normaalimpaa postausta luvassa.
Mitä pidit vähän erillaisesta postauksesta?  

4 kommenttia:

  1. Eikä mitkä nimet!! Hauskaa! Ihan piristävää lukea vähän erilaisiakin juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nimiä oli vaikea keksiä, joten pienien sattumien kautta saivat ne tuollaiset, hieman erillaisemmat nimet. :D kiva kun pidit :)

      Poista
  2. Itse olen aina hieman haaveillut linnuista, mutta ei oikein koskaan ole tullut mahdollisuutta ja ei olekaan viitsinyt semmoista pyytää, kun ei ole ollut mitään kokemusta tai varmuutta siitä miten niiden kanssa sitten oikein pärjäisikään :D
    Todella hauskat nimet kyllä heillä oli ja ihanan näköisiä <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin kanssa aina samoin, mutta sain onneksi apua lintujen kanssa :D Hih, kiitos 😊

      Poista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat