Olin tallilla vähän ennen kuutta ja menin putsaamaan Laikun tarhan, tarhan putsaamisen jälkeen otin Laikun sisälle ja aloin harjaamaan poikaa. Harjasin ja puunasin kauan, koska aikaa oli palojn. Laitoin satulan sekä suitset ja suuntasin kentälle. Ensin käveltiin pitkät alkukäynnit, otin ohjat ja tein käynnissä työskentelyä, taivutuksia,voltteja ja paljon väistöäj. Poika oliin oikein mukavalla päällä ja itse pyrin pitämään käden kevyenä sekä rauhallisena. Oikeaan ohjaan poika reagoi tosi voimakkaasti. Kävelyn jälkeen ravailin volteilla ja tein käyntiin siirtymisiä. Pyrin sihen, että pää pysyy alhaalla ja onnistuttiinkin siinä pariin otteeseen. Peruustus ei ollut pojan mieleen aluksi, mutta pian saatiin sekin rennoksi.
|
Bilnäsin koulukisoista |
Ravissa tehtiin myös sulkutaivutusta ja väistöjä. Poika kuunteli tosi hyvin pohetta ja pidättäviä apuja. ravi saatiin helposti tosi hitaaksi, mutta ryhdikkääksi. Laukassa tultiin alkuun lyhyitä pätkiä jotta saain pojan hallintaan. Laukka rytmittyi mukavasti, mutta voltilla laukka helposti hävisi ja piti ratsastaa tarkemmin avut läpi. Tempon vaihtelut onnistuivat hyvin ja laukan vaihtokin sujuivat pariin otteeseen tosi hyvin :)
|
kesä2013 |
kävelin hetken jonka jälkeen ravailin ja laukkailin taas. olin mennyt n.45min, Mentiin Charron kanssa pellolle ottamaan pari spurttia. Hevoset olivat tosi tasaväkisiä. Laikku oli koko ajan vähän edellä, mutta aloin himmailemaan jo hyvissä ajoin, tosin ei laikku suostunut siirtymään edes raviin, ennenkuin charro oli ravissa. Charro on laikkua isompi, mutta hyvin poika pysyi vierellä. :D Oli ihan mahtavaa. Otettiin toinenkin spurtti johon molemmat hevoset antoivat kaikkensa ja kisa oli tasaista :) Käveltiin tallille, riisuin varusteet laikulta ja laitoin linimenttiä jalkoihin. Charro oli aivan hikinen, mutta Laikku ei yhtään.. Poika jäi mutustelemaan heiniä tyytyväisenä. :) Tallipäivä oli ihan mahtava taas kerran <3
|
kesä2013 |
Kiva blogi ja kuvat on hyvälaatusia! Tämän ja edellisen postauksen kuvat ei näy mulla :/ Ja vinkkinä vielä, että sun kannattaa laittaa noi kuvat isommiksi näihin postauksiin niin näyttää kivemmalta ja näkee ne kuvat paremmin :) liityin lukijaksi!
VastaaPoistaKiitos! :) Okei, täytyy kokeilla ^^
Poista