maanantai 6. lokakuuta 2014

5.10



Eilen oltiin n. seitsemältä tallilla. 
Tallilla oli kaksi uutta nelijalkaista sydänten valloittaja. Varsinkin Osku poni <3

Tosiaan oli melko pimeää ja Laikulla oli virtaa ihan mielettömästi. Poika ei meinannut pysyä käsissä edes talliin tuotaessa. Laitoin Laikun karsinassa nopeasti valmiiksi ja lähdin kentälle.

Näytetään Laikku3.JPG
huhtikuussa 2013

 Kävelin reilu 10 minuuttia jonka jälkeen keräsin ohjat käteen ja aloin taivuttelemaan Laikkua.
Poika olisi halunnut ravata eikä kuunnella ratsastajaa. Ravi oli todella eteenpäin pyrkivää, mutta matalassa muodossa mentiin alkuun. Laikku säikähti kerran oikeen kunnolla lapsia jotka juoksivat tallin pihalla.
Näytetään laikku syksy talvi 2014 050.JPG
Vanha kuva tämäkin :)
Laukassa oli tempo melko vauhdikasta, mutta hallinnassa sentään :) laukka oli pitkää ja työtä tarvittiin, että poika suostui lyhentämään. Äiti teki esteen ja laittoi puomeja. tulin niitä pari kertaa, hyppyjen jälkeen kävelin hetken. Otin ohjat ja pyrin saamaan Laikun kaikissa askelajeissa lyhentämään ja pidentämään pyynnöstä. Tein Laukassa isoja temponvaihteluja hetken ajan. aloin tulemaan esteen jälkeen pientä käännöstä. Aloitettiin vasempaan suuntaan ja se olikin melko haastavaa, laukka ei pyörinyt eikä käännös onnistunut ja poika heitti turpansa kohti taivasta.. Uudelleen ja uudelleen tultiin sitä, kunnes se sujui tosi hyvin. :) oletin oikean kierroksen olevan vaikeampi, mutta se sujuikin kerrasta mallikaasti! Loppu raveissa laikku tuli heti tosi pyöreäksi ja jaksoi käyttää itseään kunnolla. Käyntien jälkeen mentiin talliin, otin varusteet pois, hoidettiin uusi pieni haava takajalasta jonka jälkeen poika pääsi mutustelemaan heiniä. <3

Näytetään laikku syksy talvi 2014 062.JPG


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat