Pahoittelen, mutta minulla on koko ajan niin hirmuinen kiire, että blogi on jäänyt nyt hieman toissijalle. Yritän kyllä parhaani mukaan saada tehtyä postauksia.
Tosissaan siitä on jo pari viikoa kun menin Paddyllä ensimmäisen kerra, jolloin sain jopa kuvaajan mukaan, mutta oli jo todella hämärää eikä videot oikein näytä kivoilta. Tosiaan Paddy on Irlannincod ja noin 8vuotta vanha, melko osaamaton mutta aivan ihana tupsujalka jolle menettää sydämen heti ♥ Paddy on tosi nopea oppimaan uutta ja tajuaakin asiat melkein heti, tätä heppaa on kiva päästä työstämään.
Laitoin Paddyä kuntoon kengityspaikalla ja herra oli oikein söpö tapaus. Paddy oli ihan hiljaa ja rauhallinen koko kuntoonlaiton ajan. Sain pojan melko nopeasti kuntoon ja pian olinkin jo kentällä hyppäämässä selkään. Paddyn satula on ihan hirveä, se on melko heiluvainen ja pieni. Aloin kävelemään alku käyntejä, oli tosi pimeää sekä Pädillä oli ollut edellinen päivä vapaata, joten koko ratsastus oli aika hakemista.
Kuva otettu videosta. Videot © Jenni |
En tosiaan ole aikiohin ratsastanut kuin Laikulla ja melkein heti aloinkin kaipaamaan tutun turvallisen Laikun selkään. Tein käynnissä pysähdysiä, hakien tuntumaa hevoseen. Pädi on tosi tosi kevyt edestä, enkä millään meinannut tottua sen askeleeseen. Pian otin ravin, mikä oli ihan hirveää. Satula liukui helposti puolelta toiselle, varsinkin kun toinen jalustin tuppasi lähtemään turhankin usein jalasta. Kesti hetki ennenkuin edes hieman totuin raviin ja maksimissaa pari puolikasta ympyrää pystyin istumaan alas.
En tehnyt mitään ihmeellistä, lähinnä pyörin ympyrällä. Menin koko kenttää ja olin nostamassa kulmasta laukkaa, kunnes yhtäkkiä Pädi kääntyy ympäri ja ravaa pois kentältä. Onneksi olin heti hereillä ja sain käännettyä takaisin. Tätä Pädi kuulemma tekee melko useastikkin. Pädi on ihan hirmu herkkä painolle ja tässä taisikin oma ryhdikkyys pettää ja levahtaa vasemmalle, jolloin poika käytti tilaisuuden hyväksi,
Uusi yritys ja nyt sujui hyvin. Pädillä on tosi ihana laukka ja ympyrällä laukkailin molempiin suuntiin. Kerran poika teki omatoimisen suunnan vaihdon, kun ylläri ylläri oikea jalustin oli tippunut, satula liukui vasemmalle samalla oma paino oli enemmän vasemmalla. Uusi yritys ja mentiinkin kivasti.
Loppuun ravailin ja kävelin hyvät loppu käynnit. Menin noin 40min, mutta itse olin melko väsynyt, sillä keskityin niin paljon uuteen hevoseen sekä jännitin. Paddy on tosi kiva hevonen ja olenkin sillä pariin otteeseen jälkeenpäin mennyt. oma istuntani oli melko karmean näköistä ja huomasin sen ratsastaessakin, että vartalon hallinta välillä pääsi pahasti pettämään. Se annettakoon anteeksi, sillä tosiaan en aikoihin ole muilla kuin Laikulla ratsastanut.
Mein vielä Laikulla sen jälkeen, melko rennosti hakien kivoja siirtymiä.
Kiva postaus ja video, Paddy on todella sulpisen oloionen. Se näytää vaan ihan hirveen pienektä... ei yhtään Copin kokoiselta...
VastaaPoistaTotta, Paddy on kyllä tosi pieni :D Mutta silti kun minua pidempi ihmine on selässä ei näytä tai tunnu yhtään liian isolta.:)
PoistaIrlannincobit on niin ihania, mä rakastan kaikkia tupsujalkoja! Itse olen päässyt menemään vain yhdellä friisiläisellä, mutta onhan näiden liike vähän erilaista kuin perusponilla :) Paddy näyttää kuitenkin hienolle, etenkin laukassa :)
VastaaPoistaMäkin niin rakastan tupsujalkoja! Varsinkin Friisiläisiä ja silloin ratsastuskoulu aikoina meninkin usein rakkaalla Friisiläisellä :D
PoistaOnpas hän söpö tapaus! 💘 Ja eteenpäin pyrkimystä näyttää olevan riittämiin. :D Tuo keveys edestä on kyllä kanssa ihailtavaa.
VastaaPoistaPaddy on kyllä lutuinen :D Se oli kyllä ihanaa kun oli niin kevyt edestä :)
PoistaVoi ei apua tiedän niin hyvin miltä tuntuu, kun hyppää jonkun muun kuin tutun ja turvallisen hepan selkään! Kaikki tuntuu olevan niin hukassa ja tuntuu ettei osaa edes enään ratsastaakkaan :D
VastaaPoistaOnpas Pady ihanan näköinen tapaus, tuommoinen pieni karvapallo ❤️
Käytkö nyt sitten Padyn luona miten usein? :)
Hih, siinä kyllä hetki kestää totutella :D Paddy on kyllä valtavan suloinen 😊 Paddy on samassa tallissa kuin Laikku, joten melko usein tulee liikutettua molemmat jos vain on aikaa. :)
PoistaSe on aina mukava päästä ratsastamaan uusilla hevosilla!
VastaaPoistaEi muuten käy yhtään kateeksi tuollaiset tupsujalat tällaisilla keleillä :)
Niin on, se on kyllä tosi mahtavaa jos pääsee muillakin kuin yhdellä tutulla hepalla ;D
Poista