tiistai 29. syyskuuta 2015

#111 kavaletteja

Maanantaina oli Mimmin valmennus ja tiistaina menin ilman satulaa, joten keskiviikkona ajattelin mennä pieniä kavaletteja.


Keskiviikkona menin ensim Hovitallille hieromaan Paavon, vasta sen jälkeen menimme tallille Jennin kanssa. Laitettiin poika kuntoon, jonka jälkeen lähdettiin maneesiin.


 Ensin Jenni kävelytti Laikkua maneesissa, sen jälkeen hyppäsi selkään. Alku käyntien jälkeen otettiim jalustimet pois ja ympyrällä alettiin keskittyä istuntaan. Jätettiin ohjat pitkiksi, eikä Jenni pitänyt ohjista ollenkaan, niin ei käsi turhaa lähde Laikkua häiritsemään.  Ravissa Jenni istui hyvin, mutta käsi oli melko rauhaton. (Onhan se hassua pitää kädet niinkuin ne kuuluu, vaikka ohjat ei kädessä olisikaan) molempiin suuntiin käynti ravi siirtymiä, jotka sujui tosi hyvin. Otettiin ohjat, tultiin pari kertaa ravissa puomeja. Tehtiin ravi-käynti-seis harjoituksia hetki, kunnes nostettiin laukka. Laukassa Jenni istui tosi hyvin ja käsi oli tasainen, vaikka Jenniä jännitti hirmuisesti. Laukka oli tosi hyvä istunnan kannalta, joten otettiin sitä molempiin suuntiin. Sen jälkeen kävelyä ja pian menin itse selkään.





Menin ilman jalustimia, hyi hirveää tuota mun istuntaa! Jalat heiluu kuin viimeistä päivää, käsi on rauhaton, enkä istu siellä satulassa, vaan pompin kuin perunasäkki. Videosta jälkeenpäin kun katsoin, kummasti huomaa korjattavaa. Jokatapauksessa poika ei ollut oikein avuilla ollenkaan. Otin pian ravin, yritin asetella sisälle päin, asettui poika, mutta ulkotuki vähän jäi pois. Ympyrällä menimme kolmen puomin yli, tässä oli ulkoavut hieman paremmin läpi







Laukassa tulin pariin otteeseen kolme kavalettia, ilman jalustimia molempiin suuntiin. Jalkoihin alkoi niin kovin sattumaan eilisen treenin jälkeen, että oli ihan pakko laittaa jalustimet (vaikka eihän niihin tukeuduta). Ravailin hetken, ympyrällä taivuttaen sisälle ja ulospäin. Ravi oli hyvin eteenpäin pyrkivää, mutta ei ihan rehellisesti avuilla. Tein pari siirtymistä, tulin ympyrällä puomeja ja nostin laukan. Laukassa asetin reilusti sisälle ja reilusti ulospäin, poika taipui näissä hyvin.






 Sitten aloin tekemään siirtymisiä lauka ja pysähdysten välillä. Ensin laukasta käyntiin, poika ei istuntaa oikein kuunnellut. Uusi yritys, johan parani istunnan kuunteleminen, joten siirtymiset onnistui paremmin. Tällä kertaa oikea suunta oli vahvempi kuin vasen, mutta hyvät siirtymät tuli molempiin suuntiin. siirtymien jälkeen ravailin hetken, sisään ja ulos asettaen. Laikku taipui hyvin ja turpa osoittikin heti alaspäin.
 



 Ravailun jälkeen aloin tekemään laukan vaihtoja, jotka vaihtui joka kerta! Tästä tuli kyllä niin hyvä fiilis! Hassua miten toisena päivänä laukat vaihtuu ongelmitta, kun taas toisena ei vaihdu millään, tänään kumminkin vaihtui joka kerta ja siitä olen todella iloinen sekä tyytyväinen poikaan.


 Sen jälkeen vielä loppu ravailua piedmmällä ohjalla ja maastoon kävelemään reilut loppu käynnit.



                                Linkki


2 kommenttia:

  1. Wautsi! Laikkuhan meni lopussa ihan superisti! Hienosti meni muutenkin, mutta mulle jäi nyt päälimmäisenä mieleen kuinka tasaiseksi se jäi lopussa työskentelemään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja joo tuohon loppuun tulikin ihan kivoja pätkiä! :)

      Poista

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat